Meistä
Kasvatus
Orit
Tammat
Haltiasalo

Haltiasalon Aulos

Kuvista kiitos Ram!

Perustiedot

Virallinen nimi: Haltiasalon Aulos, "Allu" Syntynyt: 12.04.2020 3v 12.06.2020
Rekisterinumero: VH20-018-0385 Rotu & sukupuoli: Suomenhevosori
Säkäkorkeus: 155cm Väritys: Voikko
Kasvattaja: Haltiasalo Omistaja: Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji: Kouluratsastus Koulutustaso: VaB, vaikeustaso 5

•   SV-I 20.06.2020 pistein 46,45

•   KV-I 20.08.2020 pistein 93.5
tilaisuuden luokkavoittaja II & parhaat sukupisteet

•   (R) KTK-II 31.08.2020 pistein 72

Jumalten sanotaan heittäneen kuvainnollista kolikko siitä, tuleeko seuraavasta Targaryenista tervejärkinen vaiko ei (#GoT tietäjät tietää). Samalla tavalla voinen sanoa tehneeni Allun kohdalla, hulluuden sijaan lanttia heitettiin väristä. Latekin oli sanonut, että meillä oli ollut poikkeuksellisen hyvä tuuri voikkogeeniloton kanssa. Ja niin oli nytkin. Minkään muun kanssa sitä tuuria ei tuntunut sitten enää olevan. Kyynisyys kunniaan ja niin edelleen, kun Nälkämaassa oltiin. Pikkuruinen gasellikoipinen varsa oli hienon kultaisen olemuksensa lisäksi kiljukaula, joten omaksi ilokseni ja Laten kauhuksi hiljaisessa myynnissä olleen varsan nimeksi valikoitui kivuttomasti Aulos. Naapuripitäjässäkin varmasti kuultiin, kun oli ruoka-aika. Tai kun Allu pääsi tarhaan. Tai se lemppari naapurintyttö parhaine herkkuineen sattui pyöräilemään ohi. Ylipäätään tiesi, missä ori milloinkin sijaitsi. Aiheutuvista meluvaurioista huolimatta Allu päätettiin jättää kotiin, omaksi ilokseni ja Laten kauhuksi, taas.

“Tuolla se teidän Turhapuronne nyt on, minun porkkanamaalla!” Näin karjui aikanaan tuohtunut naapurinsetä, joka tuli ilmoittamaan Allun karanneen tarhasta. Ja Laten otettua miltein kaikki raajansa käyttöön naapurisovun eteen juostessaan narujen kanssa kohti kasvimaata, oli syysauringossa kultaisena hohtanut ori huudellut takaisin uhoa puhkuen ärräpäitä viljeleville miehille ennen takavasemmalle poistumista.

Miksi tämmöistä pientä episodia muistellaan? Koska se kiteyttää koko mokoman ketkun omimmassa itsessään. Sitä ei vieläkään tiedetä, miksi naapuri sinä päivänä Allua keksi kutsua Turhapuroksi, mutta varsinaisen osuvastipa kuvasi suomalaista keskivartalolihavuuteen taipuvaa, pellonlaitoja vähän kahlannutta suomenhevosta huutoineen päivineen. Orilta löytyy vielä kaupan päälle luonnolliset lahjat naisten naurattamiseen, joten paketti on kasassa, ja meillä aikakautensa ikoninen renttu käsissä.

Allun löytääpi siitä tarhasta, missä on ekstrakorkeat laidat ja vähäiset välit, sekä kaikista raskain avattava salpalukkojärjestelmä. Ihan vaan, ettei toisteta sitä porkkanamaareissua. Suosittelemmekin muistamaan, että kultainen ori on varsin vikkelä poika liikkeiltään ja vieläkin vikkelämpi heittämään huulta tammojen että orien suuntaan, joten rautaisen ammattilaisen ote ja pari merimiessolmua kaikkialla muualla paitsi karsinassa (jossa ovi on muuten muistettava aina kiinni asti!) eivät ole yhtään liioiteltua. Näillä otteilla ori pysyy hanskassa ja hanskat kädessä, eikä arjessa ole sitten moittimista, mitä tulee kaikkeen mahdolliseen pakolliseen hoitoon. Sliippauksesta tämä poika tykkää, koska kukapa ei nyt ylenpalttisesta huomiosta nauttisi, mutta tuntitolkulla ei Allu jaksa paikallaan kököttää, ainakaan kovin kiltisti, vaan se herkästi keksii itselleen uutta puuhaa jyrsimällä karsinan puuseiniä tai aloittamalla matkan kohti maapallon toista puoliskoa - onkin siis suotavaa käyttää järkeä ja kelloa uunomme kanssa touhutessa.

Ratsuna Allu on niitä hevosia, joilla on ihan hirveän jännittävää ja kamalasti tekemistä - siis omaa tekemistä. Turhapuroksi tituleeratulla kultakurkulla on ihan hirveästi asiaa kentän laidalta kaikille ohikulkeville tallikissasta aina naapurinsedän tyttäreen, unohtamatta levottomia jalkoja, joista vähintäänkin yksi, toisinaan kaksi, unohtavat ottaa pintakosketusta maan kanssa, ja menosuunta on kaikkiin ilmansuuntiin samanaikaisesti. Allu voi siis kuulostaa varsin rasittavalta ratsastettavalta, ja sitä se välillä onkin sen uppiniskaisesti kulkiessa omia polkujaan, mutta oikeissa käsissä on tästäkin ylipursuavasta energiasta kanavoitavissa Allun oma voimavara, huolimatta ehkä vähemmän ruusuisista aluista.
Jos Turhapuro jotain osaa lirkuttelun ja elämäntaparenttuilun ohella, on se tanssiminen. Tämä pätee myös voikkoon, sillä jos jotain tämä osaa oikein tehdä, on liikkua. Sitten kun sen saa siis liikkumaan yhteen suuntaan ja mukavalle tuntumalle. Voisikin sanoa, ettei Allu vaan anna ihan liian helpolla periksi ja ilmaiseksi, vaan odottaa vähän ammattitaitoa ratsastajaltaan, jotta se toimii. Joka tapauksessa, orin pelittäessä jäävät varmasti sliipatuimmat ratsukot jonnekin taka-alalle tämmöisen raavaan mutta hyvin, hyvin herkän suomimiehen lisätessä ja taivuttaessa pitkin halkaisijaa. Allussa on aina ollut hyvänä piirteenä sen särmikkyys, joka tekee siitä puolestaan herkän eleettömiinkin apuihin. Yritys on orilla aina se kymmenen, vaikka mitenkään automaattisesti ei tältä kannata odottaa mitään, sillä sen verran jäärää luontoa löytyy, että ratsastajan unohtuessa haaveilemaan lähtee Allu huomionarvoisemmille tehtäville, ja näin muuten on annettava sille kehuja sen vahvasta eteenpäinpyrkimyksestä. Kultainen Turhapuromme on siis hyvinkin kyvykäs kemioiden kohdatessa, mitä tulee sileällä taittamiseen, ja kunhan sille osaa olla toisaalta vaativa että armollinen yhtäaikaa.

Turhapuro on semmoinen ilmestys, ettei sitä voi olla huomaamatta kylänraitilla. Ja tittelinsä veroisesti Alluakaan ei taatusti jää näkemättä ja kuulematta, kun herra saapuu kisapaikalle (kunhan sen ensin on kotona saanut lastattua, mutta tammahurmioissaan se menee vaikka harmaan kiven läpi, heinäverkolle ehkä hyvällä tuurilla jos päiväruoat on jääneet antamatta). Allu ei varsinaisesti murehdi matkustamista, mutta ei välitä vaan kopista, sisällä ollessaan puolestaan puuhaverkon ääressä se ei enää edes muista olevansa missään laatikossa. Kisapaikalla rumba onneksi enää toistuu pitkän päivän jälkeen harvemmin. Omaa vuoroa odotellessa ja kisakuntoon laittautuessa Allulla on tapana vähän harrastaa sitä vieraisiin karsinoihin huutelua, ja se on ehdottomasti virittäytyneempi tunnelmaan kuin kotioloissa, mutta hyvin ajoissa varautuneena sen saa yleensä kyllä toimimaan vuoronsa alkuun ihan samaan taajuuteen kuin kotikentällekin.

Luonteen on kirjoittanut VRL-14618

Sukutaulu

i. Hymnin Myrskynmylväys
sh, voikko, 150cm
KTK-II
ii. Koston Myrskynsilmä
sph, voikko, 147cm
iii. Moon Myrsky
sph, voikko, 145cm
iie. Metsäkartanon Sirli
sph, rautias, 147cm
KTK-III
ie. Vaapukan Tilke
sh, vaaleanrautias, 153cm
KTK-II
iei. Hymnin Hulmur
sh, punarautias, 157cm
KTK-II, KRJ-I
iee. Fiktion Tilkku
sh, rautias, 158cm
e. Haavelaakson Enkeli
sh, vaaleanrautias, 153cm
KTK-II
ei. Champion Fiktion Welho
sh, tummanrautias, 160cm
KTK-II, KRJ-I
eii. Fiktion Wekkuli
sh, punarautias, 159cm
KTK-II, KRJ-I, YLA2, SLA-I, JL C
eie. Fiktion Tähtitomu
sh, punarautias, 155cm
KTK-III, KRJ-I
ee. VIR MVA Ch Haavelaakson Elegia
sph, punarautias, 142cm
KTK-III, KRJ-I
eei. VIR MVA Ch Ruiskukan Hiipivä Tiikeri
sh, musta, 151cm
eee. VIR MVA Ch Haavelaakson Romanssi
sph, punarautias, 139cm
KTK-II, SLA-III

Isälinja: Hymnin Myrskynmylväys - Moon Myrsky - Fiktion Hurrikaani - Keijun Kuje - Magnolian Kulta - Magnolian Karpaasi - Rimurin Lento (7) Emälinja: Haavelaakson Enkeli - Haavelaakson Elegia - Haavelaakson Romanssi - Taikakuun Hämypilvi - Lumotuksen Narsissi - Nooden Kevätesikko - SR Kreivitär - Novelli (8)

KRJ-palkitut sukulaiset

			iii ii. Keijun Kuje KRL-I
			iii iee. Ellenin Hyasintti KRJ-II
			iii ieei . Villikko KRJ-II
			iii ei. Liian Hyvä C3 KRJ-I
			iii eie. Keinumäen Lä-Hellä KRJ-I
			iii eie i. Mörön Huijari KRJ-I
			iii eie e. Raadelman Ikimussu KRJ-II
			iii eie ii. Raadelman Vekseli KRJ-I			
			iie i. Liian Hyvä C3 KRJ-I
			iie ie. Keinumäen Lä-Hellä
			iie iei. Mörön Huijari KRJ-I
			iie iei i.Onni-Poika HIR KRJ-III
			iie iee. Raadelman Ikimussu KRJ-II
			iie iee i. Raadelman Vekseli KRJ-I				
			iie eee. Fiktion Kelmitär KRJ-I
			iie eee e. Dein Säikkysilmä KRJ-III
			iei eii. FNS Eepos KRJ-I
			iei eie. Purppuran Sisutar KRJ-II
			iee eii. Tuulentekijä KRJ-IV
			iee ee. Raadelman Inkeri KRJ-III
			iei i. Koivumäen Hipsu KRJ-I
			iei ii. Metsäkartanon Taifuuni KRJ-I
			iei e. Vaapukan Tinjami KRJ-I
			iei ee. Keinumäen Tuikeri KRJ-I
			iei eei. Mörön Huijari KRJ-I
			iei eeii. Onni-Poika HIR KRJ-III
			ieie. Vaapukan Tinjami KRJ-I
			ieei. Milkan Silvo KRJ-I
			ieee. Fiktion Tuittu KRJ-I
			
			eii e. Aavan Wilja KRJ-I
			eii ei. Keinumäen Ystäwä KRJ-I
			eii eii e. Emilia 36 KRJ-I
			eii eie e. Raadelman Inkeri KRJ-III			
			eie i. Fiktion Henrikki KRJ-I
			eie iii. Ikiliikkuja KRJ-I
			eie ie. Koistilan Ikiuni KRJ-I	
			eie iei. Vektori KRJ-IV	
			eie iee i. Villikko KRJ-II			
			eie e. Heinämäen Tähtililja KRJ-II
			

Jälkeläiset

o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet: 2556.41
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.02
Kuuliaisuus ja luonne: 1135.13
Tahti ja irtonaisuus: 1421.28
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kilpailee porrastetuissa koulukilpailuissa tasolla 6 / 5

Päiväkirja & valmennukset

Kouluvalmennus 466 sanaa, valmentajana VRL-14618

Perjantain lounasaikaan mennessä ehdimme värjötellä enimmät luut ja ytimet takaisin ruumiinlämpöisiksi. Katariina oli varannut vielä yhden valmennuksen edestä aikaa yhdestä eteenpäin, joten pienen pähkäilyn jälkeen tämä siirtyi tallin puoleen valmistellakseen kasvattinsa Allun koitokseen. Lauri oli siinä vaiheessa muistuttanut - tai varoittanut, enemmän kuulosti kokemuksen painoittamalta rintaääneltä - naista isälliseen sävyyn orin parin päivän levosta, ja hymy hieman vähemmän korvista alkaen oli nainen itsepintaisesti kopistellut eteiseen edeltä käsin.

Kaiken huomioon ottaen odotin siis mielenkiinnolla ratsukkoa eteeni; olihan mies vielä ehtinyt toivottaa hyvät päivänjatkot Turhapuron kanssa, ja tirskuen ennakoin, mitä tulevan piti. Ja totta tosiaan, varsinainen oman elämänsä suomalainen adonis sieltä tanssahteli lopulta päänä ja häntänä paikalle. Katariina puristi ohjia rystyset valkoisina ja hyvinkin huumorintajuttomasti tokaisi, että ori oli äärimmäisen pinkeä, joten annoin kaksikon siirtyä rauhassa uralle vielä miettien, mitä uskaltaisin pyytää kaksikolta, jos siitä nyt mitään tulisi. Tyydyin ensin seuraamaan voikon jäykkää matkantekoa ja Katariinan totista ilmettä, ja panin merkille, että nainen pyysi ratsultaan heti kättelystä kovastikin erilaisia vaihtoja. Liekö vetreyttääkseen askelta vai pitääkseen voikon kasvattinsa tehtävien tasalla ja kiireisenä, kenties molempia. Siinä suunnilleen viisiminuuttinen pidätettiin itse kukakin tahollaan henkeä, kunnes ratsukko alkoi rentoutua yhteiseen rytmiin, ja värjötellessäni jo liian pitkään sateiseksi muuttuvassa iltapäivässä uskalsin tiedustella, mitä kaksikon toiveissa olisi.

Katariina päätyi tiukkasävyisesti kysymään, mikäli seuraisin kaksikon rataa, joka oli annettu seuraavia kisoja ajatellen, ja myhäillen asetuin kentän keskiön tuntumaan. Ensimmäisenä panin merkille vieläkin kireän askelluksen, mutta puuttuisimme siihen myöhemmin. Seuraavaksi ratsukko lähti etenemään ravissa pohkeenväistöön, joka mentiin vähän sinne tänne huitoen, mutta kuitenkin, ja viimeisenä vaiheena kiinnitin huomioni vähän jäykkään takaosaan ja sen kautta tehtävään käännökseen. Näine tietoineni pyysin osuuksien toistamista, tavoitteenani nyt ensisijaisesti rentouttaa kaksikkoa, sillä Allun ongelma oli enemmän sen kiireellisyydessä ja malttamattomuudessa suorittaa kunnolla ja loppuun asti, sillä näennäisesti ori omisti sen miljoona jalkaa, jotka vieläkin pyrkivät vähän joka suuntaan.

Ratsukko hioikin seuraavan puolituntisen rääkillä useamman toiston verran ensin pohkeenväistöä, sitten sitä käännöstä, mutta sitä ennen halusin Allun venyttävän askelta ja polkevan paremmin alleen sekä tuovan takaosansa mukaan tekemiseen. Kaikestahan ori lopulta suoriutui, ei niin rentona, kuin toivoin, mutta päivän tasoon nähden ihan kelpoisesti ja parantaneena, ja se sai riittää puolestani. Katariina alkoi selvästi olla samoilla linjoilla nihkeässä syysilmassa hikoillessaan, ja ratsukon suoritettua sen viimeisen vaatimani käännöksen päätimme pistää pillit pussiin päivän osalta. Tulevaa ajatellen ohjeistin naista jatkamaan sillä takaosan treenillä, jotta etupainoiseksi lipsahtava meno ja takaosan ponnettomuus korjaantuisivat - ori kun osasi polkea rohkeasti myös takaosallaan, jos ja kun se ehti keskittyä ja varmistua sen käyttöön. Sen ohella ehdotin vielä rohkeasti pelkkiä vaihtoja ja säännöllistä kertausta, kunnes ori käyttäisi kunnolla jalkojaan eikä vähän sinne päin. Pilvien alkaessa heittää ensimmäisiä vesiään pitkästä ratsastamisesta väsähtänyt haltiasalolainen nainen yhtyi kutakuinkin kaikkeen, ja kiitti rehellisestä palautteesta. Itse taputin edelleen puhkuvaa orinretkua sen kurkotellessa puoleeni, ja vaikka päivä ei ollut ihan sen osilta ollut kaikista helpoin, en uskonut sekuntiakaan, ettei Katariina saisi kasvatistaan erinomaista kouluhevosta säännöllisellä liikutuksella ja sinnikkäällä toistolla.