Meistä
Kasvatus
Orit
Tammat
Haltiasalo

Konstaapeli Kalmo


Kuvista kiitos Pulmu N.

Perustiedot

Virallinen nimi: Konstaapeli Kalmo, "Kalle" Syntynyt: 01.09.2020 3v 01.11.2020
Rekisterinumero: VH20-018-0768 Rotu & sukupuoli: Suomenhevosori
Säkäkorkeus: 155cm Väritys: Tummanpunarautias
Kasvattaja: Susiraja Omistaja: Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji: Kenttäratsastus Koulutustaso: CIC1, vaikeustaso 4

•   kantakirjakelpoinen

Kalle, junt.. yksinkertaistettu versio Karlista. Ja sellainen simppelin yksinkertainen, mutta rehellinen, on tämä meidänkin Kallemme. Tai siis Koivuniemien Kalle. Ei täysi idiootti, mutta aika yksinkertainen sielu, melko stereotyyppinen putkiaivo. Hyväntuulinen, suurisydäminen hevonen, joka nauttii työnteosta, seurasta, ruoasta, elämästä. Tuntuu, että Kalle sopeutuu kaikkeen ja on aina osaansa tyytyväinen.

Jo sellaisena pitkäkinttuisena, varsakarvaisena natiaisena Kalle oli helppo, mukautuva, rohkea kaveri, joka oppi asiat kerrasta. Raudikon hyväntuulinen uteliaisuus ei ole kadonnut mihinkään, mutta enää Kalle ei ole turpa edellä polvia myöten nokkospuskissa, vaan osaa tutkia asioita rauhallisemmin ja rymyämättä. Ensimmäinen kengitys ei ollut sen kummoisempi kokemus kuin riimun laittaminen, ja jos jokin asia onkin Kallea jännittänyt, se on aina luottanut ihmisiin suorastaan sokeasti. Se luottaa, ettei ihminen laita sitä pahaan paikkaan, joten jännien asioiden kohdalla ori vähän pörisee, laittaa ehkä silmät kiinni, mutta sietää ja kestää. Hampaiden raspaus oli yksi jännittävyys, josta tuli ensikokemuksen jälkeen ”jaa”. Kallen kaltaisia teräshermoja on harvassa, tämä hevonen on niin pomminvarma kuin pakoeläin voi koskaan olla!
Ja kultainen, niin kultainen. Seurallinen, nätisti hörisevä, hienokäytöksinen herrasmies. Kalle tervehtii ihmisiä, muita hevosia ja erityisen lämpimästi kissoja. Se ei koskaan uhittele toisille oreille tai mene sekaisin tammoista, vaikka saattaakin kerran höristä hemaisevan neitokaisen perään. Tätä taluttaa ”vaikka pikkurillillä”, niin nätisti ja kuuliaisesti Kalle kulkee mukana. Lastaus- ja purkutilanteet sujuvat satumaisen helposti, myös kiireessä, eikä Kalle stressaa matkantekoa, vaikka seurana olisi joku kiljukaula. Yksinäisetkään matkat eivät oria hetkauta, Kallen maailmassa kaikki taitaa olla oletusarvoisesti hyvin.

Kaikki on hyvin myös ratsastettaessa, niin Kallen kuin ratsastajankin mielestä. Kultainen orimme sopii aloittelijoillekin, niin varoen ja nätisti raudikko liikkuu, jos selässä on lapsi tai aran oloinen ihminen. Oli tehtävä sitten helppoa kävelyä uralla tai vaativampaa tekniikkatreeniä rataesteillä, Kalle lähtee aina riemumielin töihin. Tällä hevosella ei taida koskaan olla huonoa päivää. Ryhdikäs, komealiikkeinen Kalle kääntää katseita. Se on hieno, näyttävä hevonen, etenkin lisätyissä askellajeissa ja hypätessään. Kolme erittäin hyvää askellajia ja vaivaton, teknisesti hyvä hyppy, hyvä tasapaino – Kallessa on paljon kehuttavaa! Kaikkein hienointa orissa on silti sen asenne, loppumaton työmotivaatio, uskomaton nöyryys ja ymmärtäväisyys ratsastajan virheitä kohtaan. Esteälykkäänä kaverina Kalle osaa aika pitkälle korjata ja tukea niin omia kuin ratsastajansa virhearvioita, ja ponnistuspaikat tuntuvatkin osuvan kohdilleen kuin itsestään. Tämä hevonen on niitä, joiden hyppy tuntuu enemmän muun liikkeen jatkolta, ja jokin Kallen olemuksessa rauhoittaa arempaakin hyppääjää. Maastoesteillä ori nauttii etenkin vesitehtävistä ja mäkiesteistä, vaikka samalla innolla Kalle loikkii niitä maahan kaivettuja pikkuristikoita. Koulupuolella tasaisen varma hevonen, jolla on suorastaan naurettavan korrekti pysähdys – Kallen jalat vain asettuvat juuri kuten pitääkin, opettamatta. (Myös rakennekuvia otettaessa Kalle tarjoaa kouluratapysähdystä, siunattu hupsu.) Kaiken kaikkiaan täyden kympin hevonen, yhteistyöhaluinen, positiivinen, osaava – ei tätä voi kuin kehua! Ihmekään, että uusia omistajia hieman hymyilyttää.

Kisapaikoilla Kalle ei ole sen kummempi kuin kotonakaan. Ori tarkkailee uteliaana ympäristöään, ei tee itsestään numeroa, keskittyy ihmiseen, kun tehdään jotakin. Radalla Kallesta ei löydy lisäruutia, siinä mielessä tämä ei ole mikään ultimaattinen kilparatsu, mutta Kalle hurmaa yleisönsä ja pärjää olemalla oma ihana itsensä, varma, positiivinen suorittaja. Sillä on kannettu monet ruusukkeet sekä kouluradan arvostelupaperin alareunan kehusanat kotiin.

Luonteen on kirjoittanut kasvattaja ♥

Sukutaulu

i. Mysteerimies
sh, tummanpunaruunikko, 156cm
KTK-II
ii. Harjun Mojito
sh, punarautias, 156cm
iii. Harjun Mieluisa
sh, tummanrautias, 151cm
iie. Harjun Tequila
sh, vaaleanrautias, 158cm
ie. Neiti Etsivä
sh, tummanruunikko, 157cm
iei. Agentti 007
sh, tummanpunarautias, 159cm
iee. Neiti Nokkela
sh, musta, 154cm
e. Champion Valkokalma
sh, punarautias splashed white, 153cm
KTK-III, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-III
ei. Sarkakalma
sh, rautias, 151cm
eii. Karmiinikalma
sh, tummanrautias, 152cm
eie. Silkkipihlaja
sh, vaaleanrautias, 150cm
ee. Kaiha
sh, rautiaankirjava, 155cm
eei. Hämärähommia
sh, vaaleanrautias, 156cm
eee. Essiina
sh, tummanrautiaankirjava, 153cm

Isälinja: Mysteerimies (1) Emälinja: Valkokalma (1)

Klikkaa tästä nähdäksesi sukuselvitys!

ei. Sarkakalma yllätti kasvattajansa totaalisesti laadukkuudellaan. Jo varsanäyttelyissä ori loisti, jos ei nyt rakenteellaan, niin melko lennokkailla, ilmavilla, tasaisen hyvillä liikkeillään ja ihastuttavan aktiivisella takaosallaan. Järjestään puhdasta kakkospalkintoa saanut raudikko kasvoi 151-senttiseksi laatuarvosteluyllättäväksi; esteosuudella räpiköinyt häntäpään hevonen oli nelivuotiaana karsintojen lupaavien askellajihevonen, ja finaalissakin askellajipuolella kolmas. Valitettavasti penkin alle mennyt esteosuus vaikutti vahvasti loppusijoitukseen, ja kärkikahinat jäivät haaveeksi. Viisivuotiaana sama kuvio toistui. Kuusivuotiaana Sarkakalma osallistui kasvattajakisan koulupuolelle ollen toinen.
Ihmisystävällinen, melko utelias ja rohkea ori oli älykäs, miellyttämisenhaluinen ja työteliäs hevonen. Todella helppo kouluttaa, pehmeä, eteenpäinpyrkivä ja yhteistyöhaluinen ratsastaa. Kammottava estetekniikka, jonka kanssa rämmittiin juuri ja juuri kantakirjauksen estekoe hyväksytysti läpi. Liikkeet sen sijaan! ; tasaisen hyvät, lennokkaat, ilmavat, hyvä yliastunta ja tahti, säätövaraa. Rakenteessa sen sijaan ei ollut niin paljoa kehuttavaa, Sarkakalma oli aikalailla ’perusputte’ vikalistoineen; hyvät tyypit ja leimat, kevyehkö kaareva kaula, korkea säkä, pitkähköt pystyt lavat, pitkähkö kevyehkö runko, jyrkkä lautanen, ohutsääriset, sapelihakuiset ja pihtikinttuiset jalat (virheasennoista huolimatta kestävät).
RKTK-III -palkittu Sarkakalma kilpaili heA-luokissa melko hyvällä menestyksellä. Mikään aikansa ykkösnimi se ei ollut, vaikka voitti ja sijoittui lukuisia kertoja niin avoimissa kuin suomenhevosille rajatuissa luokissa. Menestystä riitti kuitenkin kantakirjaluokitukseen nousuun (RKTK-II) sekä mukavaan tammamäärään; orilla on 102 jälkeläistä. Pääasiassa erittäin hyvää luonnetta periyttänyt raudikko jätti pääosin hyviä harrastehevosia ja jokusen vakavahkosti otettavan kilpa- ja jalostushevosen. Hyvän luonteen lisäksi ori periytti jonkin verran koulukapasiteettia, esteosaamattomuutta sekä hyvin tunnistettavaa, jyrkän mallista lautasta. Hampaiden äkkihuonontumisen vuoksi Sarkakalma lopetettiin 22-vuotiaana; muuten ori oli teräksisessä kunnossa.

ee. Kaiha näytti kovasti isältään; ryhdikäs, hyvät tyypit ja leimat, ylhäälle asettunut kaula, pysty lapa, hyvä säkä ja satulansija, hieman tiivis runko, painunut lanne, lyhyt jyrkkä lautanen, suppuvarpaiset etuset ja hyvät takaset. Tamma liikkui hivenen ahtaasti, käynti oli vaatimatonta ja matalaa eikä ravikaan ollut sen lennokkaampaa. Laukka oli kuitenkin ilmavampaa, väljempää ja elastisempaa, takaosa työskenteli paremmin. Vähän vaatimattomia liikkeitään Kaiha kompensoi hyvillä hypyillä; nopea, terävä ponnistus, hyvä nopea jalkatekniikka, riittävä kaulan ja selän käyttö, nopeat, pyöreät hypyt, tasapainoinen laskeutuminen. Pituusesteillä Kaiha venyi hyvin eikä tamma koskaan arastellut mitään esteitä.
Varsanäyttelyistä tamma haki II-palkintoa, laatuarvosteluissa Kaiha pääsi kyllä finaaliin, mutta jäi tuloslistoilla häntäpäähän. Kasvattajakisassa tamma sentään oli estepuolen 11. Siihen 155-senttisen estelupauksen kilpaura jäikin; Kaiha siirtyi suoraan siitoskäyttöön. Rautiaspohjainen splashed white sai ensimmäisen varsansa kahdeksanvuotiaana (seitsenvuotiskauden kisat olivat pelkkiä mätsäreitä ja näyttelyitä; II-palkintoa joka puolelta), ja teki yhteensä kymmenen varsaa lähes yhtä soittoa. Kaihalla olisi ollut kapasiteettia heB-A/100cm radoille, mahdollisesti myös kenttään, sillä rohkeutta tai esteälyä ei puuttunut. Lisäksi Kaiha oli varmajalkainen ja tasapainoinen.
Raudikko oli lauhkea, Muumimammamainen hevonen; lasten, muiden hevosten hyvä kaitsija ja reilu johtajatamma, joka piti kuria, muttei pomottanut turhia. Rohkea, mutkaton tamma kohtasi uudet asiat tyynesti ja varmasti kuin vanha tekijä, ei hätkähtänyt mistään ja käyttäytyi aina moitteettomasti. Ratsuna Kaiha oli varma, rohkea ja eteenpäinpyrkivä, hyvin tunnollinen hevonen, joka teki kaiken pyydetyn vaikkei oikein olisi huvittanutkaan. Muumimammatamma kuoli vasta saavutettuaan korkean 30 vuoden iän.

Emän sukuselvityksen on kirjoittanut kasvattaja ♥

Jälkeläiset

o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet: 0
Nopeus ja kestävyys: 0
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0
Kuuliaisuus ja luonne: 0
Tahti ja irtonaisuus: 0
Tarkkuus ja ketteryys: 0

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla 0 / 4


Päiväkirja & valmennukset

Kas, suunnittelematonta irtohypytystä 316 sanaa kasvattajan valmentamana

Jotenkin kummasti nämä ”käyn vain kahvittelemassa ja vaihtamassa kuulumisia” -käynnit valahtavat aina johonkin avustushommaan tai valmentamiseen, kun tallinpitäjä menee toisen luo. Vaan mikäs tässä, oman kasvattinsa irtohypyttämistä avustaessa. Kahvipöydässä kirvonnut idea toteutettiin saman tien, meillä ei Katariinan kanssa kauaa nokka tuhissut, kun kasasimme irtohypytyskujan, haimme Kallen tarhasta ja laitoimme nuoren kuntoon. Olen nähnyt Kallen viimeksi pikkuvarsana, ja voi miten se on kasvanut! Tuollainen iso junnu ja orinköriläs, melkein aikuinen hevonen muttei kuitenkaan.
”Lissu, älä haaveile”, kuulen Katariinan nauravan. Kaivan kännykkäni esille – ties vaikka tässä saisi otettua Katariinalle pari Todella Laadukasta kännykkävideota – ja katson, kuinka Katariina ja Kalle kävelevät kujan loppuun. Juuri esille ottamani kännykkä päätyy takaisin taskuun, kun harpon nostamaan maassa olleet puomit ylös maltilliseen aloituskorkeuteensa.

”Kallea ei ole tarvinnut hirveästi avustaa tai rohkaista, se hoksasi jutun juonen jo ensimmäisellä kerralla”, Katariina jutteli kävellessäni pois kujasta.
”No mutta totta kai hoksasi, se on hukanpoika.” Katariinalta pääsi jokin epämääräinen nauruntyrskähdys, jota mokoma ei edes yrittänyt naamioida yskäksi.

Kalle ei tosiaan tarvinnut ihmiseltä rohkaisua, merkinantoraipat olivat meillä kyllä ihan koristeina. Sain otettua jokaisesta suorituskerrasta videonkin (joissa suurimmassa osassa näkyy koko hevonen!! Ei puhuta siitä yhdestä, jossa zoomasin niin paljon, että kujan päätyokserilla Kalle-raasulta jäi pää pois.), joten olen todellakin tehnyt osani kasvattajana, tukenut, kannustanut ja niineespäin. Tukea se on tekninenkin tuki..! Mestarillisesta kännykän käytöstäni huolimatta Kalle oli päivän sankari. Raudikko oli ihanan positiivinen ja innokas, se lähti kujaan joka kerta korvat hörössä, hyppäsi erinomaisella asenteella eikä tekniikassakaan ollut moitittavaa. Olin melkein odottanut sellaista matalaryhtistä esteenkeilausta tai kujasta poistumista, koska noh, hukkalapsi, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Kalle käyttäytyi todella hyvin, suoriutui irtohypytyskujasta mallikkaasti ja antoi joka kerta nätisti kiinni, ei riehunut tai rellestänyt mitenkään.
”Toivottavasti sen hermot pitävät myös vieraissa paikoissa”, juttelin Katariinalle taputtaen samalla Kallen kaulaa, ”kotona Kalle ainakin keskittyy ja tietää mitä tekee. Oletko vähän hieno poika, oletko!” Katariinaa hymyilytti koko kasvojen leveydeltä, kun hän rapsutteli oriaan ja syötti sille kiinniottoavustusämpärin kautta pari ylimääräistä porkkanaa. Minä näin.

Kasvattajan humputtelupohdintoja, 311 sanaa

Kiristän satulavyön viimeisen kerran ja tarkastan jalustinten pituuden. Kalle seisoo paikoillaan kuin paraskin kouluhevonen, niin mallikkaassa pysähdyksessä, että minua aivan naurattaa.
Olin tullut Haltiasaloon kisadiilikeskustelujen ja pullakahvien perässä, mutta aika pian löysin itseni hevosen selästä. Tämä ei tietenkään haittaa, mielellänihän minä ratsastan muiden hevosilla, ja kenties vähän omahyväisesti etenkin näitä susirajalaisia. Kalle on vielä nuori, ratsun uransa alkutaipaleella, mikä tekee siitä vielä vähän kiinnostavamman; millainen se on kapasiteetiltaan, miltä se näin raakileena tuntuu? Todetessani jalustimet hyvän mittaisiksi pyydän raudikon käyntiin.

Ratsastan käyntiä vähän uran sisäpuolella, teen laajoja kaaria ja lävistäjiä, annan orin kulkea pitkänä, kunhan kävelee reippaasti eikä matele. Kalle tuntuu rennolta, se kävelee pää alhaalla (ilman, että koettaa saada minut kannattelemaan päätään), askel pitkänä ja rentona käyttäen kuitenkin koko kroppaansa. Pieni ylpeyden häivä hiipii hymynä kasvoilleni, Valma teki todella kivan varsan. Johan minä totesin sen ollessani viime vuonna irtohypytysapuna Katariinalle.
Verryttelen pitkään ja huolellisesti käynnissä ennen kuin pyydän Kallea nostamaan ravin. Nuori tekee työtä käskettyä, sen ravi on rennon letkeää, rytmikästä, hyvin etenevää rennossa pitkämuotoisessa humputtelussakin. Se asettuu, taipuu ja suoristuu, ei koeta oikoa kulmissa tai muutenkaan ennakoida, vaan malttaa kuunnella minua. Olen vähän ihmeissäni, miten tasaisen hyvältä Kalle tuntuu molempiin kierroksiin; toispuoleisuus on tuskin huomattavaa. Katariina on treenannut nuortaan taitavasti, ja kyllähän hän kehuikin orin luontaista tasapainoa. Jatkotyö, lihasten kehittäminen, ratsutus, on kyllä Katariinan omaa ansiota, koulutustaso kun ei kasvattajan toiveista huolimatta periydy.

Temponlisäyksiä pitkillä sivuilla, jokunen pysähdys ja peruutus lyhyillä sivuilla. Suuria, koko kentän hyödyntäviä kahdeksikkoja ravissa. Muutama laukannosto ja rentoa harjoituslaukkaa uraa mukaillen, kuitenkin uran sisäpuolella. Ratsastan täysin perusjuttuja, sellaisia, jotka nuori varmasti osaa, ja kyllä minua hymyilyttää. Kalle vastaa niin mielellään apuihini, siitä oikein huokuu yhteistyöhalu ja työnteon riemu. Tältä ratsastamisen pitääkin tuntua, sujuvalta yhteistyöltä, josta niin ratsastaja kuin ratsu nauttivat! Loppuverryttelyn ratsastan ilman jalustimia, orin kävellessä rapsuttelen ja kehun sitä vuolaasti. Katariinalla on selvä vainu hyvälle yhdistelmälle, hänhän se Kallen isän valitsi. Lopputulos kelpaisi itsellenikin.