Meistä
Kasvatus
Orit
Tammat
Haltiasalo

Maahinen

Kuvista kiitos kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ♥

Perustiedot

Virallinen nimi: Maahinen, "Masa" Syntynyt: 03.10.2018 3v 03.10.2020
Rekisterinumero: VH20-018-0351 Rotu & sukupuoli: Suomenhevosori
Säkäkorkeus: 150cm Väritys: Vaaleanrautias
Kasvattanut: H. Iisikoto Omistaja: Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji: Kenttäratsastus Koulutustaso: CIC1 vaikeustaso 4, HeA 100cm

•   (R) KTK-II 30.11.2020 pistein 72

•   VIR MVA Ch myönnetty 05.15.2020

Kun kenttäratsastaja Henni Iisikodon silmäterä, pieni kenttätamma Keijukainen varsoi veikeän läsipäisen ja sukkajalkaisen orivarsan, katui Henni katoavan hetken verran, että oli tällaisen kaverin laittanut alulle. Ei sillä, että se olisi ollut jotenkin vikatikki, vaan päinvaistoin. Orivarsa oli niin kaunis ja lahjakas, että Hennin kurkkua kuristi jo ajatuskin sen myymisestä. Realiteetit eivät kuitenkaan antaneet periksi, sillä Henni oli jo ostanut itselleen etevän puoliverisen vaativampiin kenttäluokkiin eikä aikaa valmentautumisen ohella ollut kouluttaa Maahiseksi nimettyä varsaa. Vaikka Henni kasvattajana katsoi varmasti Maahista vaaleanpunaisten sydänlasien läpi, oli se kuitenkin ammattilaistenkin näkemänä potentiaalinen tapaus. Silti Masan laadukkuutta enemmän siinä viehättää sen olemus, joka saa hymyn kenen tahansa huulille. Siksi ei tullut kenellekään yllätyksenä, että Masa löysi nopeasti uuden kodin.

Huumorintajuinen ja valloittava Masa on tallin oma hovinarri. Sillä tuntuu aina olevan jokin viihdenumero kesken ja kukaan ei oikein tiedä pelleileekö se omaksi vai toisten iloksi. Masan kanssa on ihan hauska tehdä hommia, sillä se ryhtyy kaikkeen aina yhtä rennonletkeällä asenteella. On vain pakko myöntää, että toisinaan tuntuu, ettei Masa ota edes niitä asioita vakavasti, jotka todella olisi syytä ottaa. Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat Masan kanssa helposti ja leppoisalla asenteella, vaikka etenkin vieraissa paikoissa se saattaa olla hieman jännittynyt ja säpsähdellä äkkinäisiä liikkeitä. Masalla on kova luotto ihmiseen ja jännittävissä tilanteissa se hakee ihmisestä turvaa.

En ole aivan varma rakastaako Masa enemmän ruokaa vai huomiota. Molemmat tuntuvat olevan Masalle elinehto ja suurimman osan päivästä se kärkkyy jompaakumpaa. Tällä hevosella olisi varmasti potentiaalia syödä itsensä hengiltä, jos vahingossa pääsisi kaurapeltoon, sillä sen vatsa on aivan pohjaton. Porkkanan tai leivänkannikan avulla Masa on motivoitavissa melkein mihin tahansa sirkustemppuun ja se osaakin kumartaa, antaa kaviota ja mennä makuulle käskystä. Sitä en kyllä osaa sanoa, mitä hyötyä kenttähevoselle on näistä taidoista. Huomiota Masa hakee vääntämällä turpansa rullalle ja heiluttelemalla naamaansa ihmisen edessä. Sen mielestä se on suloisuuden huipentuma, mutta ihmiselle orin ilveily näyttäytyy hieman vaivaantuneena irvistyksenä.

Kuten sanottua, Masalla on vähän sellainen hälläväliä-asenne, mitä tulee työntekoon. Ensinnäkin se on perusluonteeltaan rauhallinen tyyppi, mutta valitettavasti se on myös näin kauniisti sanottuna motivaatiorajoitteinen. Etenkin kotikentällä se tuskin jaksaa nostella jalkojaan ja se kompasteleekin omiin kinttuihinsa alvariinsa, kun keskittyy kaikkeen muuhun kuin työskentelyyn. Masan motto taitaa olla klassinen ”onks iha pakko, jos ei taho?” ja sitä se koittaa ahkerasti tarjota ratsastajalle etenkin alkutunnista. Monesti ratsastaja on ratsastuksen jälkeen hikisempi kuin Masa itse, sillä orin eteenpäinviemiseen tarvitaan joka ikinen sekunti herpaantumatonta lihastyötä. Moottorit käynnistyvät onneksi hieman nopeammin, kun Masan edessä siintää esteitä. Sille ei ole niin justiinsa onko kyseessä rataesteet vai maastoesteet, sillä ori nauttii kovasti hyppäämisestä. Masaa saa jopa joskus joutua hieman pidättelemään etenkin maasto-osuudella, sillä vauhtiin päästessään saattaa sillä ns. kilahtaa. Vaikka kisoissakin Masa saattaa vetää alkulämmöt ihan lekkeriksi, ylittää se kuitenkin itsensä kilpailusuorituksen aikana ja antaa itsestään huomattavasti enemmän kuin kotioloissa.

Luonteen on kirjoittanut Sylvi

Sukutaulu

i. Maalainen
sh, rautiaankimo, 157cm
ii. Wiljelijä
sh, tummanpunarautias, 160cm
iii. Witsinkertoja
sh, vaaleanpunarautias, 160cm
iie. Matkantekijä
sh, punarautias, 159cm
ie. Maalaisromantiikka
sh, rautiaankimo, 158cm
iei. Metsäläinen
sh, punarautias, 161cm
iee. Rajaromantiikka
sh, rautiaankimo, 158cm
e. Keijukainen
sph, tummanpunarautias, 144cm
ei. Menninkäinen
sh, punarautias, 149cm
eii. Metsänolento
sh, tummanrautias, 153cm
eie. Sadunkertoja
sph, punarautias, 140cm
ee. Päivänsäde
sh, punarautias, 155cm
eei. Voimavaakuna
sh, tummanpunarautias, 165cm
eee. Päivänpaiste
sph, tummanpunarautias, 147cm

Klikkaa tästä nähdäksesi sukuselvity!

isä Maalaisen kasvatti ja omisti Juhani ”Jussi” Mielonen Lempäälästä. Jos yhtään olet kurkistanut suomenhevospiireihin, niin Mielosen Juhanin nimi lienee sinulle tuttu tavalla tai toisella. Mielos-Jussiksi kutsuttu seitsemänkymppinen hevosmies tunnetaan suorista mielipiteistä, menestyksestä kenttäratsastuksesta sekä vaativana, mutta reiluna SM-tason kenttäratsastusvalmentajana. Jussi on toiminut suurimman osan urastaan Kantion varuskunnan hevoshuoltokoulun kouluttajana, mutta kun toiminta lakkautettiin 90-luvulla, siirtyi mies suomenhevostensa kanssa kenttäratsastuksen pariin. Rautiaankimo sukkajalkainen Maalainen oli kaikin puolin näyttävä hevonen ja käänsi katseita kenttäkilpailuissa siihen aikaan hyvinkin harvinaisen värityksensä ansiosta. 157-senttinen Maalainen oli tosin hieman raskaamman puoleinen rakenteeltaan eikä sen liikkeet olleet kovin koreat, mutta nämä puutteet ori korvasi hyppyvarmuudella ja hyvällä suoritusteholla. Raskaan rakenteensa ja pitkän selkänsä vuoksi se jäi ratsukantakirjassa III-palkinnolle, mutta kilpailusuoritustensa sekä erisukuisuutensa ansiosta siitä tuli kuitenkin melko suosittu jalostusori. Maalainen jätti jälkeensä kolmisenkymmentä jälkeläistä, joiden joukosta suurin osa oli väritykseltään yllättävän isomerkkisiä. Se periytti jälkeläisilleen värin lisäksi hyvää luonnetta ja terveitä jalka-asentoja (sekä valitettavasti pitkää runkoa). Maalainen eli hyvää elämää, mutta lopulta vanhuuden vaivat hankaloittivat sen elämää sen verran paljon, että se lopetettiin 26-vuotiaana.

isänisä Wiljelijä oli täysin merkitön tummanpunarautias isokokoinen suomenhevosori, joka on ehta Suomen armeijan kasvatti. Sen emä oli pitkän uran armeijan siitostammana tehnyt Matkantekijä, joka on niitä hevosia, jotka nostetaan aina uudelleen ja uudelleen esille, kun muistellaan Suomen Armeijan hevostoimintaa 70-80 -luvuilla. Wiljelijä syntyi Kantion varuskunnassa ja virallisesti sen ratsutuksesta vastasi kukas muukaan kuin majuri Mielonen. Peräti 160-senttinen Wiljelijä oli armeijan hevosten ehdotonta eliittiä - iso, roteva, peloton ja sitkeä. Helppo hevonen se ei ollut eikä sillä ihan kuka tahansa ratsastanutkaan, mutta ne jotka Wiljelijän selkään pääsivät, eivät unohtaneet koskaan tätä tummanpunertavaa oria. Ori ei koskaan hätkähtänyt tykkien ammuksia eikä suuria ihmismassoja, mutta tavallisilla metsäretkillä se saattoi olla kuuma ja haastava. Wiljelijä kantakirjattiin II-palkinnolla kantakirjaan ja sillä oli tarkoitus lähteä kilpailemaan kenttäratsastusta armeijan hevostoiminnan loputtua, mutta ori ehti menehtyä tapaturmaisesti viikko ennen ensimmäisiä kilpailuita. Eläinlääkäri epäili syyksi sydänkohtausta, mutta tarkkaa kuolinsyytä ei koskaan saatu selville. Wiljelijä ehti astua vain kolme tammaa, mutta onneksi sen orivarsa Maalainen jatkoi tätä lupaavaa sukulinjaa eteenpäin. Kantion varuskunnan vanhojen hevostallien edustalle on pystytetty taiteilija Maaret Jokisalon veistämä kolmen hevospatsaan muodostama muistomerkki, joista yhden patsaan mallina Wiljelijä toimi.

isänemä Maalaisromantiikka oli kuvankaunis rautiaankimo suomenhevostamma, jolla oli lähes polviin asti ulottuva pitkä silkkinen harja ja siroturpainen pää. Sen jokaisessa jalassa oli korkeat polvisukat ja päässä leveä läsi. Sen kasvatti Frida Perho, joka tunnetaan Kylmäsaaren Ratsastuskeskuksen osaomistajana ja kouluratsastajana. Maalaisromantiikka oli Fridan ykköshevosen Rajaromantiikan kolmas varsa ja vaikka se oli kuin ilmetty emänsä, laittoi Frida tammavarsan myyntiin. Tietenkin myyntiaikeita edisti Maalaisromantiikan kaunis väritys, joka nosti heti varsan hintaa ainakin kaksinkertaiseksi. Kenttäratsastajaguru Juhani ”Jussi” Mielonen ei koskaan pitänyt hevosen ominaisuuksista tärkeimpänä väriä eikä se tässäkään kohtaa ollut se tärkein kriteeri, kun mies päätti ostaa Maalaisromantiikan itselleen. Värin takaa Juhani näki tammassa hyvän pyöreän rakenteen, hyvät jalka-asennot ja säpäkän luonteen. Vaikka Maalaisromantiikan suvussa ei juuri kenttähevosia ollut, lähti Jussi alusta alkaen kouluttamaan tammasta monitaituria kenttäradoille. Keveiden liikkeidensä ja herkkyytensä ansiosta Maalaisromantiikka esiintyi edukseen kouluradalla, joka oli sille selvästi helpoin osa-alue. Esteosuudella Maalaisromantiikka oli haastava, sillä se vaati ratsastajaltaan tarkkuutta hypätäkseen siististi ja puhtaasti. Sen sijaan maasto-osuudella tästä satuhevosesta kuoriutui oikea sähikäinen, jonka eduksi paljastui nopeasti kestävyys ja nopeus. Kieltämättä tamma oli herkkä kieltämään, jos sitä ei ratsastanut tarpeeksi varmasti. Kokeneella Jussilla tätä ongelmaa ei ollut ja ratsukko menestyikin erinomaisesti kenttäkilpailuissa useamman vuoden ajan. Tietenkin Jussi halusi tähtitammastaan jälkeläisiä, mutta paljastui, että tamma tiinehtyi varsin huonosti. Useiden yritysten jälkeen Maalaisromantiikka varsoi rautiaankimon orivarsan, Maalaisen. Tämän jälkeen tamma saatiin vielä kerran tiineeksi, mutta valitettavasti varsa syntyi kuolleena. Jo iällä oleva Maalaisromantiikka päätettiin päästää eläkepäiville eikä enää yrittää varsottamista väkisin. Erään kerran kuitenkin tallin nuori ori Rennokas pääsi karkuun ja yllätettiin rysän päältä astumassa kiimassa olevaa Maalaisromantiikkaa. Tästä sattumuksesta syntyi vielä yksi jälkeläinen Maalaisromantiikalle, rautias tammavarsa Romanssi. Maalaisromantiikka eli vielä pitkään viimeisen varsomisen jälkeen, mutta sen kohtaloksi koitui vaikea ähkykierre, jonka vuoksi se lopetettiin 27-vuotiaana.

emä Keijukainen syntyi pienikokoisena ja pieneksi se myös jäi. Tummanpunarautiaan läsipäisen tamman lopulliseksi säkäkorkeudeksi mitattiin vain 144cm, vaikka sen vanhempien mukaan Keijukaisesta odotettiin vähän suurempaa ilmestystä. Koska pienhevosmittoihin jäänyt Keijukainen ei sopinut kasvattajansa Tuula Frenckellin takaliston alle, jouti se myyntiin. 4-vuotiaan Keijukaisen osti lupaava kenttäratsastajanalku Henni Iisikoto, jonka päätöstä ostaa raaka ja säpäkkä tamma arvosteltiin aina hevostalli.netin sennupalstaa myöden. Tietenkin ilkeissä kommenteissa muistettiin myös mainita, että Hennin lääkärivanhemmat olisivat voineet helposti ostaa vähän tasokkaammankin hevosen, esimerkiksi suoraan Saksasta. Henni osoitti kärkkäät mielipiteet vääriksi ja valmentautui säännöllisesti Keijukaisella kouluttaen samalla siitä juuri itsensä näköistä ratsua. Henni oli pienikokoinen 14-vuotias tyttö, joten ponimainen Keijukainen oli juuri sopiva ratsu tälle rämäpäiselle tytölle. Henni onkin todennut, että ilman Keijukaista ei olisi kehittynyt kenttäratsastuksessa niin nopeasti, että tätä nykyä 19-vuotiaana valmentautuu kenttäratsastuksen EM-ringissä – ei tosin Keijukaisen kanssa, sillä Henni on siirtynyt jo isoihin hevosiin. Keijukaisen ja Hennin yhteisellä taipaleella on monia mainittavia virstanpylväitä, kuten kahdesti voitettu Suomenpienhevosten Kenttämestaruus. Kaikilla mittapuilla mitattuna Keijukainen on ilmiömäinen kenttäratsu, erinomainen hyppääjä ja yksinkertaisesti laatutamma – onhan se kantakirjattu I-palkinnolla pienhevossuunnallekin. Henni Iisikoto myi raskain sydämin Keijukaisen seuraavalle junnuratsastajalle siirtyessään isoihin hevosiin, sillä olisi ollut sääli jättää lahjakas tamma seisomaan laakereillaan tallin perukoille. Sitä ennen Keijukainen kuitenkin varsoi kerran Iisikotojen tallissa orivarsan kenttäori Maalaisesta ja tuloksena oli komea läsipäinen kenttäori Maahinen. Nykyisin Keijukainen viettää eläkepäiviä Elina Levon omistuksessa Sastamalassa ja on varsonut Maahisen jälkeen vielä kolme varsaa.

emänisä Menninkäinen oli Dahlvikin hevosopiston kasvattama ja omistama punarautias piirtopäinen kenttäratsastuksessakin kilpaillut jalostusori. Menninkäinen oli melko pienikokoinen ja se oli vain yhden sentin yli pienhevosmittojen. Tämän vuoksi Menninkäisellä ratsastivat lähinnä naiset ja eniten menestystä sen kanssa niitti Dahlvikin hevosopiston ratsastuksenopettaja Marja-Liisa ”Maikki” Kolehmainen. Luonteeltaan Menninkäinen oli sisäänpäinkääntynyt ja vieraita kohtaan varautunut, mutta sitkeä ja periksiantamaton hevonen. Maikki Kolehmaisen kiintymys Menninkäiseen oli siksikin erityistä, koska orin isä oli Maikin kouluttama ja kaikkien tuntema kouluori Metsänolento, jonka kavionjälki näkyy nykyajan suomenhevossuvuissa vahvasti. Maikki itsekin oli enemmän koulupuolen ihmisiä kuin kenttäratsastaja, mutta Menninkäisen kautta kenttäratsastuskin tuli naiselle tutuksi. Maikki kilpaili Menninkäisellä kenttäratsastuksen ohella myös kouluratsastuksessa Helppo A -tasolla. Menninkäinen herätti alusta alkaen kiinnostusta tammanomistajien keskuudessa, olihan se suvukas ja suorituskykyinen hevonen, jonka rakennekin miellytti monen silmää. Menninkäinen astui kilpailukausien ohessa tammoja satunnaisesti, mutta suurin osa sen varsoista sai alkunsa vasta kilpailu-uran jälkeen. Menninkäisen varsoista on pakko nostaa esiin kolminkertainen koulumestariruuna Maserati, jalostusori Vesihiisi sekä jälkeläispalkinnolla A palkittu siitostamma ja kenttäratsu Virvatuli. Menninkäinen ei ollut kovin pitkäikäinen hevonen, sillä se lopetettiin vain 16-vuotiaana vaikean etujalan murtuman vuoksi. Tämän vuoksi Menninkäisen siitosura jäi hieman odotettua lyhyemmäksi.

emänemä Päivänsäde oli suomenhevoskasvattaja Tuula Frenckellin ensimmäisiä kasvatteja, kun nainen 18-vuotiaana päätti varsottaa silloisen tammansa Päivänpaisteen. Päivänpaiste oli entinen ravihevonen ja sen suku oli täynnä toinen toistaan menestyneempiä ravihevosia. Tuula taas ei raveista ymmärtänyt hölkäsenpöläystä ja Päivänpaistekin oli naisella ollut harrasteratsuna. Luontevinta olisi ollut valita Päivänpaisteelle mahdollisimman hyvä ratsusukuinen ori, mutta köyhällä opiskelijalla tähän ei ollut varaa, joten Päivänpaiste astutettiin läheisen ratsastuskoulun orilla Voimavaakunalla. Nykytiedon valossa moinen astutus ei olisi ehkä ollut kovinkaan järkevää, mutta loppujen lopuksi tulos ei ollut niin huono, kuin olisi voinut ajatella. Punarautias Päivänsäde nimittäin oli varsin kaunis, herkkä ja lahjakas tamma etenkin kouluaitojen sisäpuolella. Piirtopäisellä 155-senttisellä Päivänsäteellä oli hyvä pyörivä ratsulaukka, näyttävä ravi ja se oli satulan alla omalla moottorilla toimiva, reipas ja miellyttämisenhaluinen. Tuula Frenckell kilpaili Päivänpaisteella aina Helppo A -luokissa asti ja tamma on epäilemättä ollut Tuulan menestynein ratsu. Se hyppäsikin hyvin, mutta valitettavasti takajalan vamma esti lopulta tamman hyppyyttämisen kokonaan. Päivänsäde hyväkyttiin kantakirjana ratsusuunnalle II-palkinnolla ja se on myöhemmin saanut myös jälkeläistensä menestyksen kautta jälkeläispalkinnon B. Jälkeläisiä tammalle siunaantuikin peräti kuusi, sillä sen kilpailu-ura jäi jalan vuoksi hieman normaalia lyhyemmäksi. Jalkaongelmat koituivat myös Päivänsäteen kohtaloksi, sillä se rikkoi vielä vanhoilla päivillään kahdesti saman ongelmia tuottaneen jalkansa uudelleen ja lopulta jalan kuntoutus kävi mahdottomaksi ja tamma täytyi lopettaa 23-vuotiaana.

Sukuselvityksen on kirjoittanut Sylvi

Jälkeläiset

o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet: 1843.33
Nopeus ja kestävyys: 871.42
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 971.91
Kuuliaisuus ja luonne: 0.00
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla 4 / 4

Muu kilpailumenestys

VSR Cup kenttä 0 sijoitusta

KERJ Cup 0 sijoitusta

Päiväkirja & valmennukset

Maastoestevalmennus 349 sanaa, valmentajana Mari H.

Saavuin ensimmäistä kertaa valmentamaan Haltiasaloon ja pihalla minua jo odotteli Katariina ja hänen uljas ratsunsa Masa. Orilla oli jonkin sortin ilveily menossa, ja ratsastaja katseli hevosensa touhuja silmiään pyöritellen. Pikaisten tervehdysten jälkeen autoin ratsastajan selkään ja lähdimme kävelemään kohti tallin maastoesterataa. Siinä kävellessä kyselin hiukan ratsukosta ja tarkkailin hiukan Masan olemusta. Ori vaikutti erittäin rauhalliselta ja Katariina saikin herätellä ratsuaan jo tässä vaiheessa. Päästyämme pellolle, jossa sijaitsi muutamia esteitä, aloitimme alkuverryttelyllä. Masa hiukan jo vilkuili esteille päin ja sai selvästi hiukan energiaa liikeisiinsä. Siitäkin huolimatta pyysin ratsastajaa kiinnittämään huomiota tempoon, sillä välillä ori jäi selvästi vain katselemaan maisemia. Ratsukko sai mennä pellolla aika vapaasti, tehden vaihtelevasti ympyröitä, väistöjä ja siirtymisiä. Masa liikkui rennosti ja Katariinan ahkeran työskentelyn tuloksena alkoi löytyä myös oikein kiva tempo. Laukassa otettiin tempon vaihteluita ja ne onnistuivat oikein hyvin ja hevonen alkoi olla jo kivan reaktiivinen avuille.

Verryttelyjen jälkeen siirryimme esteille. Ensin ratsukko sai ottaa verryttelyhyppynä pientä tukkiestettä. Sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa ja ratsukko suoritti ensimmäiset hypyt varmasti. Ori selvästi innostui kun pääsi hyppäämään, eikä Katariinan tarvinnut enää hoputtaa ratsuaan. Muutaman hyppyjen jälkeen siirryimme ratsukon kanssa vähän eteenpäin, josta löytyi kapea tarkkuuseste. Ensimmäisellä kerralla estettä lähestyessä Masa meinasi hiukan mutkitella ja ratsastaja sai tehdä hiukan töitä, jotta sai orin tuotua esteelle turvallisesti. Pienistä lähestymisongelmista huolimatta itse hyppy meni hyvin. Toisella kertaa lähestyminenkin meni paremmin ja suoritus oli erittäin sujuva. Este tultiin vielä kolmannen kerran toisesta suunnasta, jonka jälkeen siirryimme seuraavalle esteelle, joka oli alashyppy veteen. Tämän kanssa ei ollut mitään ongelmaa, Masa hyppäsi veteen rohkeasti ja näytti nauttivan, kun pääsi laukkailemaan vedessä. Loppuun otettiin vielä pieni rata, joka sisälsi jo harjoitellut esteet sekä pari uutta tukkiestettä. Rata alkoi tasaisen varmasti, mutta kolmannen hypyn jälkeen ori alkoi selvästi ottaa hiukan kierroksia ja Katariina sai tehdä töitä tempon säilyttämiseksi. Alashypyn jälkeen vauhti alkoi olla jo aika hurja, joten pyysin ratsukon ympyrälle, jossa haettiin taas tasainen tempo, ennen kuin ratsukko sai ottaa pari viimeistä estettä. Loppurata sujuikin sitten taas hienosti. Loppuverryttelyksi ratsukko ravaili hetken pellolla, jonka jälkeen kävelimme yhdessä tallille. Orin kanssa on vielä tekemistä tempon säilyttämisen kanssa, mutta muuten kyseessä on selvästi oikein lahjakas nuori.