Ukkosneiti

ii. Ukonvaaja, tummanrautias, 157cm, ryhdikäs, hyväjalkainen ja vieläpä monilahjakas hevonen. Ukonvaaja keräsi kehuja ryhdistään ja jaloistaan jo varsanäyttelyissä, joissa myös kauniisti jätettiin sivuun joka kerta sen hieman vaatimaton liike. Tästä huolimatta orista leivottiin valjakkohevonen, mitä moni - muun muassa kasvattaja - ihmetteli suuresti. Estekapasiteettia olisi löytynyt 110cm radoille, mutta Ukonvaajalla ei käytännössä hypätty vaan omistaja keskittyi sen kanssa tahkoamaan noviisivaljakkoa. Ori ei sen kummemmin menestynyt, eikä se oikeastaan edes pitänyt kärryhommasta. Työteliäänä hevosena se ei kuitenkaan kummemmin vastustellut omistajansa aivoituksia ja niinpä Ukonvaaja kiersi vuosikausia valjakkokilpailuita sijoittumatta kertaakaan. Vanhemmalla iällä omistaja kyllästyi hevoseensa ja myi sen eteenpäin jalostuskäyttöön samaan hintaan kuin ex-ravurilämminverisen. Uusi omistaja huomasi Ukonvaajan lahjat irtohypytyksessä, mutta ori alkoi olla liian kyrsiintynyt kilpailemaan. Lienee selvää, ettei väärällä uralla ollut Ukonvaaja ollut mikään hirvittävä menestys jalostuksessa. Sitä saatiin markkinoitua ryhtinsä ja jalkojensa vuoksi, siinä sivussa periytyi myös hyppykapasiteettia. Ukonvaajalla on yhteensä 8 varsaa, joita on käytetty fiksummin kuin isäänsä ja jotka näin ollen ovat menestyneet paremmin.

iii. Perkelenperimä, 159cm korkea tummanrautias ori oli pätevä, hyvärakenteinen yleispuksutin, joka kilpaili koulua, esteitä ja valjakkoa sekaisin. Käyttönsä sekalaisuuden vuoksi Perkeleenperimä ei koskaan kisannut hirvittävän vaativissa luokissa, helppo B, 70-80cm ja noviisi valjakko, mutta sillä olisi ollut rahkeita myös vaativammillekin tasoille. Orin omistajaa ei valitettavasti juuri näyttelytouhu kiinnostanut, Perkeleenperimä olisi ollut heti rakenteensa puolesta selkeä kakkosen ori, mutta se ei käynyt kuin varsanäyttelyissä kasvattajansa toimesta. Kiltti, joskin selkeästi orimainen hevonen oli omistajansa silmäterä, ja kiersi kisoja pitkän uran myös hyvin sijoittuen. Kouluradoilla se tahkosi järjestään 60% ja yli tuloksia, esteillä harvemmin tiputti vaikkei ollutkaan aikaratsastuksessa parhaimmillaan. Perkeleenperimä olikin suomenhevonen parhaimmillaan yleiskäyttöisyytensä vuoksi.

Kirjaamattomuudesta huolimatta moni tammanomistaja piti Perkeleenperimää varteenotettavana jalostusorina sen hyvien tulosten ja hyvän rakenteen vuoksi. Oria käytettiinkin ennakkoluulottomasti jos jonkinlaisille tammoille ja erityisesti sen Pikku-Perkele -nimisestä pienhevosorivarsasta lähtenyttä tammalinjaa pidetään onnistuneena.

iie. Vajaavainen eleli yli kymmenvuotiaaksi tavallista harrastepuksun elämää, mutta omistajanvaihdoksen myötä kilparadat tulivat tutuiksi. 158-senttinen raudikko oli ryhdikäs, vähän turhan lyhytrunkoinen ja suoraselkäinen tamma, jolla oli kuitenkin kaunis pää, hyväasentoiset, kestävät jalat ja kelvolliset liikkeet (joista ravi selkeästi paras). Tamma oli eloisa, reipas ja kaikkien kanssa toimeen tuleva ratsu, jonka nöyryys ja miellyttämisenhalu olivat vertaansa vailla. Erityisen näyttävä tai kilpailuhenkinen hevonen Vajaavainen ei ollut, mikä osaltaan selitti sen, että hevonen tipahti herkästi juuri sijoittuneiden ulkopuolelle. Esteradoilla tätä selitti myös hidas laukka. Tamma kilpaili helppo B-A -kouluradoilla, noviisien valjakkoluokissa ja 70-80cm esteradoilla, ja oli ehdottomasti parhaimmillaan koulu- ja valjakkokilpailuissa. Vaikka tamma toi välillä ruusukkeita kotiin, yleensä Vajaavainen teki vain hyvän radan saamatta sijoitusta.
Vajaavainen teki kolme varsaa, joiden isäoreiksi valittiin tammaa itseään menestyneempiä, parempirakenteisia oreja. Vajaavaisen varsat ovat monipuolisia käyttöhevosia, jotka soveltuvat paremmin kilpa- kuin harrasteratsuiksi. Tamma periytti ryhdikästä runkoa, hyviä jalka-asentojaan ja monilahjakkuuttaan, kapasiteetin suhteen varsat menivät järjestään emästään ohi. Selkävikojen kipeyttämä tamma lopetettiin sen ollessa 23-vuotias.

ie. Talvihenkäys rautiaankimo 160cm korkea tamma oli melko tanakka tapaus, joskin selkeästi kevyempi kuin työhevosmallin suomenhevonen. Se peri hyvät jalka-asennot ja hyvää hyppytyyliä isältään, joskaan Talvihenkäys ei koskaan mikään estehevonen ollut. Tamma ei ollut millään lailla näyttävä hevonen, mutta kaunis kuin mikä pitkine jouhineen ja tummine silmineen - se saikin kehuja erinomaisesta tammaleimastaan. Talvihenkäys kilpaili mielenkiintoista yhdistelmää, sillä se hyppäsi 80cm ratoja ja siinä ohella teki valjakkohevosen hommaa. Valjakkoajo vaativalla tasolla tosin oli tamman leipälaji, esteitä se kilpaili seuratasolla mielenpiristykseksi. Luonteeltaankin Talvihenkäys muistutti isäänsä. Se oli vaativa, melko itsepäinen hevonen joka kaipasi jämäkkää käsittelyä, mutta oikein käsiteltynä toimi loistavasti. Talvihenkäys kirjattiin ratsusuunnalle kolmannella palkinnolla.
Talvihenkäys oli varsin vahva periyttäjä emästään poiketen, sillä kaikki sen kolme varsaa muistuttavat emäänsä todella paljon. Tanakoita, kimoja tapauksia joiden luonne on hieman kovakalloinen, mutta siitä huolimatta täysin käsiteltävissä olevia hevosia. Talvihenkäyksen kaksi tammavarsaa ovat valjakkohevosia kuten se itsekin, ainoa orivarsa - Virkku - päätyi kenttäkäyttöön.

iei. Talvimyrsky oli 161cm korkea rautiaankimo, kelvollinen esteratsu kaikin puolin. Ori aloitti uransa valjakkohevosena ja siitä povattiinkin seuraavaa vaikeiden luokkien menestyjää vaan toisin kävi. Omistajan halvaannuttua kaulasta alaspäin auto-onnettomuudessa Talvimyrsky myytiin ja uusi omistaja kokeili sen lahjoja estepuolella. Rakenteeltaan tanakka hevonen, joka sai kehuja jalka-asennoistaan, kilpailikin uuden omistajansa kanssa metriä aluetasolla sijoittuen. Ori ei ollut se pätevin peli, joka löytyi, mutta kelvollinen hyppytyyli ja reipas eteneminen takasivat kuitenkin sijoituksia aina välillä. Kovaluontoinen, orimainen hevonen joka vaati osaavaa käsittelyä toimiakseen, mutta toimi yhtä kaikki. Talvimyrskyä ei ehditty viedä kantakirjattavaksi, vaikka se suunnitelmissa olikin sillä ori kuoli jo 14-vuotiaana, kun sen laitumelle karannut puoliveriruuna potki Talvimyrskyn molemmat takajalat rikki.
Talvimyrsky on aikaisen kuolemansa vuoksi harvinainen, mutta hyvä nimi sukutaulussa. Se ehti astua kuusi tammaa ennen kuolemaansa ja osoitti periyttävänsä hyvää hyppyään sekä jalka-asentojaan. Luonne siltä ei periytynyt erityisen vahvasti vaan tamma dominoi, mikäli tammalla vain riitti luonnetta periytettäväksi.

iee. Aavistuksenomainen oli pätevä valjakko- ja koulutamma, joskin ratsain esitettynä paljon näyttävämpi kuin kärryt perässään. Hitusen eriparinen (suht tanakka etuosa, kevyempi takaosa) tamma loisti lähinnä jalka-asennoillaan ja liikkeillään, Aavistuksenomainen oli parhaimmillaankin vain sympaattisen näköinen hevonen. Vaaleanrautias, 158-senttinen tamma oli onneton hyppääjä, jonka hyppytyyli oli hirveä ja kapasiteettia ei nimeksikään. Kouluradoilla tamma pääsi helppoon A:han, kotikentällä treenattiin vaativaa B:täkin. Aluetasolla tamma teki hyviä tuloksia ja napsi ruusukkeita, kansallisissa kisoissa tulokset olivat tasaisia, hyväksyttyjä suorituksia, joskin auttamatta keskivertosuorituksia. Luonteestaan Aavistuksenomainen sai vain kiitosta; tasaisen rauhallinen, nöyrä ja kaikille ystävällinen luottotamma, joka lähti aina mielellään töihin, ei kiukutellut tai stressannut.
Aavistuksenomainen teki kilpauransa loputtua neljä varsaa, ja orivalinnat olivat aika uskaliaita. Tamman jälkeläiset ovat aika epätasalaatuisia, sillä raudikko osoittautui mitättömäksi periyttäjäksi. Kaikki Aavistuksenomaisen varsat peilaavat isäorejaan, emältään varsat eivät tunnu saaneen käytännössä mitään, mikä ei voisi olla myös orilta perittyä. Aavistuksenomainen lopetettiin 19-vuotiaana pahan jalkamurtuman vuoksi, joka oli seurausta laidunkahakoinnista.

ei. Sauna Olunen oli tummanrautias, liinaharjainen komistus, jonka päätä koristivat suuret tähti ja kuonopilkku ja jonka herasilmiä heppatytöt kilvan ihastelivat. 160cm korkuinen raamikas, roteva ori kulki aina naurettavan hyväryhtisenä ja ravatessaan hevonen näytti marssivan. Kantakirjaan ori pääsi toisella palkinnolla, mutta kenttäkisoissa ori oli parasta A-luokkaa. CIC1-luokissa aktiivisesti kisannut Sauna Olunen menestyi loistavasti, ja vaikkei kouluosuuksien ravipätkistä niin suitsutusta tullutkaan muuten ori teki nappisuorituksia. Sauna Olunen oli kylmänviileä, hyvähermoinen "hevosmuotoinen äijänkäppyrä, jonka mielestä kaikki oli 50-luvulla paremmin". Ori ei ollut ihan kenen tahansa käsiteltävissä tai ratsastettavissa, sen verran jukuri ja suoranainen mulkvisti ori oli.
Sauna Olusta käytettiin jalostukseen hyvin harkiten, eikä orilla ole kuin kymmenkunta jälkeläistä. Yhteistä orin varsoille on kapasiteetti kaikissa ratsastuksen lajeissa ja pärjääminen kenttäradoilla. Kaikeksi onneksi ori ei periyttänyt raviaan tai luonteenlaatuaan, vaikka orin jälkikasvu ei missään nimessä ole lapasmaista nähnytkään. Sauna Olunen viettää eläkepäiviään Pohjois-Pohjanmaalla huudellen naapuritilan lehmille.

eii. Tiettyämies (rautias, 155cm) oli kaikin puolin helposti unohdettava ja jotenkin mitäänsanomattoman oloinen. Orin rakenteessa ei ollut sen kummempia vikoja - perus pikkuvikainen, mutta hyvällä ratsuleimalla varustettu urheiluhevonen -, ei myöskään hevosen tuloksissa helppo - CIC1 -tason kenttäluokissa. Kouluosuuksilla Tiettyämies jäi muiden jalkoihin tavanomaisilla, vaatimattomilla liikkeillään petraten tuloksiaan rata- ja maastoesteillä. Orilla oli kapasiteettia 120cm rataesteille asti, ja orilla kisattiinkin kenttäratsastuksen ohella pelkkiä rataesteitä. Luonteeltaan hevonen oli täysi lapanen, joka ei saanut alistettua edes ameebaa, vaikka se olisi vastaan uinut. Pohjattoman ystävällinen, joka tilanteeseen mukautuvalta Tiettyämieheltä tuntui puuttuvan kaikki temperamentti ja särmät luonteesta, tilalla oli tasaisen harmaa arkinen puurtaja.
Harmaan kajastuksensa vuoksi Tiettyämies ei saanut niin mitään suosiota tammanomistajien keskuudessa, vaan jäi karismaattisempien orien varjoon. Tiettyämiehellä on pari varsaa, molemmat sen omistajan teettämiä. Orit Sauna Olunen ja Tiettyä Tiettyä ovat onnekseen isäänsä räiskyvämpiä persoonia, jotka perivät isänsä kapasiteetin etenkin estepuolelle. Tiettyämies on täysin unohdettu kilpaori, joka lopetettiin sen ollessa 24.

eie. Ylisaunatonttu tunnetaan nykyään harvinaisen epätasaisena periyttäjänä, vaikka tamma oli aikanaan pätevä kilparatsu. Esteitä, koulua ja kenttää iloisesti sekaisin kisannut tummanrautias tamma pärjäsi etenkin rata- ja maastoesteillä hyvän hyppykapasiteettinsa ja loistavan esteratsun laukkansa vuoksi, kouluradoilla tamma oli jokseenkin mitäänsanomaton. 167-senttinen Ylisaunatonttu oli kipakka, itsepäinen hevonen, ja etenkin kiimassa suoranainen riesa. Tamman omistaja kuitenkin piti raudikostaan kuin hullu puurosta, ja vaikkei Ylisaunatonttu ollutkaan miehen paras kilpahevonen ratsukko teki keskimäärin hyviä ratoja ja tuloksia lajissa kuin lajissa. Rakenteen murheenkryyni oli tamman hurja viiden sentin takakorkeus, joka pilasi muuten niin sopusuhtaisen, kauniin ratsutyypin rungon.
Ylisaunatontulle valittiin oreja, joilla oli rauhallisempi luonne kuin tammalla itsellään, ja joilta löytyi kisanäyttöjen lisäksi hyvä rakenne. Kolme tamman viidestä jälkeläisistä pääsi kisaradoille menestyen kuka mitenkin (seuratason katastrofista oikeasti pätevään kilpapeliin), mutta kaksi muuta oli niin pahapäisiä ja kiukkuisia, ettei niistä tullut kuin leivänpäällistä. Ylisaunatonttu lopetettiin tamman ollessa 23.

ee. Korvatillikka oli kiukkuinen hapannaama, joka tervehti karsinaansa tulijoita takamus edellä ja jonka häntään piti kisapaikoilla sitoa kissan kokoinen punainen rusetti. Parhaimmillaan 120cm rataesteitä hypännyt tummanruunikko oli lahjakas, monipuolinen ratsu, jolta esteiden lisäksi sujuivat koulukiemurat helppoon A:han ja maastoesteet metriin asti. Korvatillikka kisasikin pääasiassa kenttää erinomaisin tuloksin rataesteiden ollessa sivulaji. Kevytrakenteinen, hentojalkainen tamma oli varma, kestävä ratsu, jonka jaloissa ei niiden tikkumaisuudesta huolimatta ollut koskaan vikaa ja joihin rasitus ei koskaan tehnyt isompaa vikaa, korkeintaan turvotusta joka sekin meni ohi liikunnalla. Korvatillikka ei ollut suoranaisesti kaunis, mutta 159-senttinen tamma oli sopusuhtainen, ryhdikäs ja ilmeikäs, minkä lisäksi ruunikko oli liikkuessaan vaikuttava näky. Menestyksekkään kilpauransa sekä sukunsa vuoksi tamma oli kiukkuisesta, epäsosiaalisesta luonteestaan huolimatta kiinnostava vaihtoehto, kun lähdettiin ostamaan kenttävarsaa.
Korvatillikan kaikki viisi varsaa ovat itsepäisiä, joko happamia tai kiukkuisia ruunikoita, joilla on mielipide kaikesta ja yhteistyötaidot enemmän tai vähemmän hukassa. Varsoilla on yhtäläisyyksiä myös rungossa (kevyt/kevyehkö runko) ja kapasiteetissa; kaikki ovat helppo/CIC -tason kenttäpelejä. Korvatillikkaa pidetään ensiluokkaisena periyttäjänä, vaikka sen varsat eivät olekaan joka jannun ratsuja. Kiukkutamma elelee vuohipaimenena Pohjois-Pohjanmaalla, muita hevosia tamma ei enää siedä.

eei. Tiilitauno oli tummanpunarautias läsipää (156cm), melkoinen kovapää, mutta jämäkällä otteella käsiteltävissä. Tiilitauno peri emältään kestävät jalat ja hyvän laukan, isältään se taas sai hyviä kilpahevosen ominaisuuksia noin muuten. Tiilitaunoa alettiinkin nuoresta asti johdonmukaisesti kouluttaa kilparatsun uralle ja se poikkeuksetta menestyi hyvin ikäluokkansa joukossa, pesipä Tiilitauno muutamissa nuorten esteluokissa puoliverisiäkin mennen tullen ja palatessa. Varsinaisesti ori kuitenkin keskittyi kenttäratsastuksen helppoon luokkaan, se hyppäsi metriä ja kouluradalla suoritti helppoa A:ta, joskin kotona sujuivat vaivatta myös vaativa B:n asiat. Tiilitauno kaipasi jämäkkää ratsastusta, ajoittain vähän koviakin otteita kuunnellakseen ratsastajaansa, mutta tarpeeksi rohkean ja kovapintaisen ratsastajan kanssa tulosta syntyi. Ori kesti käyttöä erinomaisesti, sillä se kisasi vielä harmaantuneena vanhuksenakin aloittelijaluokkia nuorten ratsastajien kanssa ja napsi ruusukkeita kuin läski lapsi suklaapatukoita.
Ori oli varsin kiinnostava valinta jalostukseen. Se oli erittäin harvinaista isälinjaa, sillä sen isän Teeneuvon muutamasta varsasta vain kaksi oli oreja joista toinen ei ehtinyt jalostukseen ennen tapaturmaista kuolemaansa. Tiilitauno kiinnosti erityisesti valtavirran tammojen omistajia erisukuisuutensa vuoksi ja kun paljastui, että se periytti kestäviä jalkoja ja hyvää kapasiteettia siitä tuli suosittu jalostusori. Kuutisenkymmentä jälkeläistä jättänyt Tiilitauno lopetettiin pirteänä, huonohampaisena vanhuksena sen täytettyä 31 vuotta.

eee. Maitokorppu, vaaleanruunikko este- ja kenttäpeli, oli maailman luotettavin haliponi, joka kulki lastenkin perässä tarhaan ja takaisin vaikka ilman narua. 159-senttinen suomenhevonen oli koko perheen lellikki, juuri sellainen hevonen, jonka kinttuja lapset halailivat ja kiskoivat hännästä ilman, että hevonen korvaansa lotkautti. Ratsuna Maitokorppu oli kuitenkin tosita maata; herkkä ja kuumuva, säpäkkä ratsu, joka rakasti yleisöä ja jolla oli valtava imu esteille. Niin rata- kuin maastoesteillä 110cm hypännyt Maitokorppu kisasi aktiivisesta rataesteillä, kenttäratsastuksen parissa satunnaisemmin; tamman suorituksen pilasi järjestään kouluosuus, jolla tamma ei oikein keskittynyt, saati suorittanut. Kevytrakenteinen, hivenen hentojalkainen Maitokorppu teki loistavia tuloksia rataesteillä, eivätkä ruunikon kenttätuloksetkaan aivan kelvottomia ole. Tamman laukka oli ravia parempi, ja rungon suurimmat viat olivat sen keveys, ne hivenen hentoluiset jalat ja hiukan liian lyht selkä. Kokonaisuutena Maitokorppu oli kuitenkin näppärä paketti, kaunis katsella, hyvin suorittanut laatutamma.
Maitokorpun varsat meinasivat jäädä tekemättä, kun tamman omistajia ei juuri kiinnostanut varsantekopuuhat. Omistajat kuitenkin liisasivat Maitokorpun jalostuskäyttöön suuren kiinnostuksen vuoksi, ja liisingin aikana ruunikko teki kaksi varsaa, molemmat tammoja. Maitokorpun varsat saivat emänsä kevyen rungon ja hentoluiset - joskin yllättävän kestävät - jalat, hyvän estehevosen laukan ja kapasiteettia esteille. Luonteeltaan varsat ovat kuin yö ja päivä, toinen on nalkuttava kiukkuperse ja toinen sopeutuvainen, hiljainen hissukka. Maitokorppu lopetettiin sen ollessa 26.

Sukuselvityksen on kirjoittanut kasvattaja ♥