Joulukaiku

Kuvista kiitos kuvaaja ei halua nimeään mainittavan!

Perustiedot

Virallinen nimi: Joulukaiku, "Julle" Syntynyt: 21.11.2019 4v 21.03.2020
Rekisterinumero: VH19-018-1098 Rotu & sukupuoli: Suomenhevostamma
Säkäkorkeus: 158cm Väritys: Punarautias
Kasvattaja: Nikolaus B., Lappi Omistaja: Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji: Kenttäratsastus Koulutustaso: CIC1, vaikeustaso 4

•   (R) SV-II 20.02.2020 pistein 41,5

•   (R) KTK-II 29.02.2020 pistein 71

•   VIR MVA Ch myönnetty 09.09.2020

•   VSN pisteitä 10
- 08.06.2020 Haltiasalossa, RCH, tuom. Spookiness, reibili

Julle on, joidenkin mielestä maskuliinisesta lempinimestään huolimatta, tammamainen tamma. Sen perusilme on sellainen vähän hapan ja se jurottaa yleensä sen näköisenä tarhan perällä tai karsinan nurkassa, kuin sitä ei kiinnostaisi tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa. Eikä sitä totuuden nimissä juuri kiinnostakaan. Ihmiset ovat sille aika lailla samantekeviä paitsi silloin kun heiltä saa ruokaa. Myös muiden hevosten kanssa Julle on oikea tamma, se ei siedä iholle tunkemista ja saattaa mulkoilla pahasti jo kaukaa. Vaikka Julle on perusluonteeltaan periaatteessa rauhallinen, niin sen energisyys saa sen helposti näyttämään rauhattomalta ja jopa säpsyltä. Oikeasti tamma ei kuitenkaan säiky juuri mitään.

Hoitaessa Julle on vähän vaativa tapaus. Se ei oikein tykkää monestakaan asiasta ja näyttää sen kyllä, vaikka periaatteessa ihan kiltti onkin. Mahaan ja takajalkoihin koskeminen on tamman mielestä yök ja silloin se saattaa luimistella siihen malliin, että sen mielipiteen kyllä huomaa. Samoin liian kovilla harjoilla harjaaminen saa aikaan tyytymätöntä liikehdintää. Julle ei ole mitenkään kovin sosiaalinen tapaus, vaan se arvostaa omaa rauhaa enemmän kuin huomiota. Tutuille ihmisille se voi joskus suoda jonkun ystävällisen katseen tai kosketuksen turvallaan, mutta ei niitäkään joka päivä heru. Vaikka harjattavana oleminen on Jullelle ennemmin pakollinen paha kuin nautinto, niin karvanlähtöaika tekee tähän poikkeuksen, silloin tamma tykkää, kun sen kutisevaa karvaa hieroo kumisualla. Etukaviot Julle nostaa nätisti, mutta takajalkojen suhteen se on hieman hankala. Kun vaan päättäväisesti toimii, tamma kuitenkin alistuu kohtaloonsa ja antaa puhdistaa myös ne takakaviot. Varusteet sille saa laitettua ihan hyvin, mutta suitsittaessa korvien kanssa saa olla varovainen, koska Julle ei arvosta, jos sen korvia liikaa vääntelee. Taluttaessa se kulkee rennoimmin melko pitkällä narulla, se vähän ahdistuu siitä, jos sitä yrittää taluttaa ihan leuan alta. Jullella on tapana kulkea taluttaessa aika reippaasti, mutta se kulkee kyllä kiltisti, kun sille vaan antaa ja antaa kulkea haluamaansa tahtia.

Ratsastaessa Julle liikkuu aina omalla moottorilla eteenpäin. Sillä on korkeat ja hyvät askellajit, joita on melko helppoa säädellä. Se on kohtuullisen herkkä niin suustaan kuin kyljistään ja kuuntelee hyvin ratsastajan istuntaa. Julle on tosiaan energinen menijä, jota saa ennemmin vähän pidätellä kuin patistella eteenpäin. Sileällä se on mukavan aktiivinen ja herkkä ratsu, jota voi ratsastaa kevyin avuin. Julle hakeutuu mielellään ihan itse tuntumalle ja reagoi myös pohkeeseen nopeasti. Se on hyvin herkkä kyljistään ja saattaa protestoida liian napakka pohjeapua heilauttamalla häntäänsä tai jopa potkaisemalla. Julle on hyvin taipuisa ja itse asiassa saa varoa, ettei se taivu jopa liikaa. Esteillä tamma on varovainen ja tarkka jaloistaan. Sillä on hyvä hyppytekniikka ja se kerää jalkansa hyvin alleen ja jättää usein selkeän ilmavaran. Toisaalta tämä verottaa hypyn pituutta, mikä voi sitten taas kostautua pitkillä esteillä. Pystyt ovatkin tämän tamman kanssa helpompia kuin okserit. Jullen kanssa saakin tehdä pidätteitä usein ja säädellä vauhtia, jotta myös pidemmät esteet ylittyvät, eivätkä hypyt jää vain korkeiksi. Etuna on tamman nopeus ja notkeus sekä se, että sen askeleet ovat hyvin säädeltävissä. Maastoesteillä intoa riittää ja vauhti pääsee helposti kiihtymään entisestään. Maastoesteradalla onkin erityisen tärkeää muistaa ne pidätteet ja vähän lyhentää laukkaa, joka helposti venähtäisi pitkäksi. Jullea saakin maastoesteillä ratsastaa aika paljon tai oikeammin voisi sanoa, että kommunikoida sen kanssa koko ajan.

Kisapaikoilla Julle on yleensä vielä vähän vireämpi kuin kotona ja sen korvat pyörivät propellin tavoin joka suuntaan sen yrittäessä kuunnella samaan aikaan joka suuntaan. Onneksi tamma kyllä kykenee laskemaan kierrokset melko nopeasti ja viimeistään siinä vaiheessa kun se saa varusteet niskaansa, se rauhoittuu. Julle tietää pääsevänsä hommiin. Heti kun ratsastaja nousee selkään, tamma keskittyy taas täysillä työntekoon. Verryttelyssä se saattaa aluksi olla hieman ylivireä, mutta sillä ei ole tapana häiriintyä ympäristön asioista töissä ollessaan, joten se kykenee rentoutumaan nopeasti. Yleensä Jullen kanssa toimii parhaiten sellainen rento “hölkkäily” kaikissa askellajeissa ja ehkä muutama sille helppo tehtävä. Parhaiten se rentoutuu, kun saa vain edetä rennosti eteenpäin. Radalle mennessä se on yleensä ihan into pinkeänä, varsinkin hyppäämään päästessään.

Luonteen on kirjoittanut Ligeia

Sukutaulu

i. Ikijäävartija
sh, vaaleanpunarautias, 155cm
ii. Yövartija
sh, vaaleanrautias, 166cm
iii. Villivartija
sh, kulorautias, 153cm
iie. Tulentaikoja
sh, rautiaankimo, 160cm
ie. Lumeloimu
sh, punaruunikko, 152cm
iei. Harhahenkäys
sh, vaaleanrautias, 153cm
iee. Hankihohde
sh, rautias, 152cm
e. Joulutaika
sh, punarautias, 156cm
ei. Revontulipeikko
sh, tummanpunaruunikko, 156cm
eii. Henkipeikkopelko
sh, tummanruunikko, 158cm
eie. Kuupellon Auroora
sh, punarautias, 155cm
ee. Jouluhenkineiti
sh, tummanpunarautias, 157cm
eei. Pohjanpoika
sph, vaaleanrautias, 153cm
eee. Joulumaa
sh, rautias, 152cm

Klikkaa tästä nähdäksesi sukuselvity!

Isä Ikijäävartija (vaaleanpunarautias, 155cm) oli melko itsenäinen hevonen, yksikseen viihtyvä ja huomiosta sen enempää kuin lajitovereistaankaan piittaamaton. Helppo, hyvä käsitellä se oli, mutta hevosesta vain huokui piittaamattomuus vähän kaikkea kohtaan; orille itselleen oli samantekevää, kestikö harjaus vartin vai tunnin, se tuntui uppoavan omaan maailmaansa. Ratsastaja selässään Ile kuitenkin heräsi muuttuen kuin taikaiskusta eläväiseksi, karismaattiseksi katseenkääntäjäksi, herkäksi ja toisinaan turhankin nopeasti reagoivaksi ”kylmäveristen Ferrariksi”, kuten omistajansa oriaan kuvaili. Ori vaati yhtä tarkan, huolellisen ratsastajan kuin hevonen itse oli saamistaan avuista; pieniäkään epäloogisuuksia, nakuttava kantapää tai sahaava käsi, ja Ile hermoistui alkaen kuopia ja harata vastaan. Ei tosiaan kenen tahansa ratsu, mutta omistajansa käteen sopiva. Varsana ja nuorena Ile menestyi varsanäyttelyissä II+ -palkintojen sekä kolmen laatuarvostelusijoituksen (viisivuotiaana voitto) verran, kuusivuotiaana ori tuli kasvattajakilpailun koulukisan kolmanneksi. Ennen jalostusarvostelua orilla kisattiin 90-100cm estestartteja (perushyviä nollaratoja, ei ruusukkeita), joskin se ura jäi lyhyeksi. Ile oli aina enemmän kouluratsu, ja vaativa B -tasoinen rotunsa kärkinimiin kuuluva hevonen siitä tulikin. Kaksinkertainen mestaruushopeamitalisti ja yksi kulta, lukuisia voittoja ja sijoituksia muista heA-vaB -luokista. RKTK-I, orin liikkeitä kehuttiin luonnetta enemmän, samaten rakennetta; ryhdikäs, hyvätyyppinen hevonen, hyvänmuotoinen alas liittynyt kaula, hyvä säkä ja satulansija, pyöreä sopusuhtainen runko. Hieman hajavarpaiset etuset, pystyhköt vuohiset, käyrät kintereet. Kuitenkin suorat, väljät, näyttävät liikkeet, ei mainittavia jalkaongelmia edes vanhemmilla päivillä.
76 jälkeläistä saanut Ile toimi parhaiten rauhallista luonnetta jättävien tammojen vastaparina; joissakin orin jälkeläisissä on liiallista herkkyyttä tai hermostuneisuutta, jopa vihaisuutta. Ile periytti luonnettaan vahvemmin ilmavia, elastisia liikkeitään sekä erinomaista jalkaterveyttä, olivat jalat miten suorat tai vinot tahansa. Nykytiedon ja jälkeläisnäyttöjen perusteella tiedetään Ilen toimivan erinomaisen hyvin emänisänä, orijälkeläisensä eivät ole onnistuneet periyttäjinä aivan yhtä hyvin kuin tyttäret.

Isänisä vaaleanrautias, 166cm korkea Yövartija oli erittäin ryhdikäs, äärettömän hyvätyyppinen ja -leimainen ori, jonka suurin vika oli hieman alas liittynyt, leveä kaula. Muuten ori olikin todella korrekti, hienorakenteinen ratsu, joka haki ykköspalkintoja ensin varsanäyttelyistä ja myöhemmin shownäyttelyistä. Joni voitti myös laatuarvostelun neli- ja viisivuotiaana ollen lupaavin kouluratsu, mitä enteili myös kasvattajakilpailun koulupuolen voitto. Estekilpaan ori osallistui tehden nollaradat, mutta jääden ilman sijoitusta. Joni oli hieman vakava hevonen, se ei perustanut muista hevosista eikä järin ihmisistäkään muuttuen äreäksi, mikäli ei saanut olla rauhassa. Työnteosta ori sen sijaan piti, joten sitä käsiteltiin vain pakollinen (ei siis mitään tuntikausien letittelysessioita), ratsastettaessa hevosen happamuus ei näkynyt. Joni oli erittäin motivoitunut, eteenpäinpyrkivä, herkkä hevonen, hyvin tarkka saamistaan avuista, mutta myös erittäin tarkka ja säntillinen omassa tekemisessään. Suomenhevoseksi näyttäväliikkeinen ori kilpaili pitkän, menestyksekkään uran, johon lukeutui useita vaativa B -tason voittoja sekä kolme suomenhevosten koulumestaruuskultaa. Kun Joni jalostusarvosteltiin R-suunnalle, ensimmäinen palkinto oli läpihuutojuttu. Testiratsastajaa hieman nauratti, kuinka vakavalta hevonen voikaan tuntua, mutta kehui Jonin liikkeitä ja eteenpäinpyrkimystä sekä yhteistyökykyä.
Vähemmän yllättäen Joni tuli suosittu jalostusori; jälkeläismäärä kipusi yhteensä 137:ään varsaan. Osa orin jälkeläisistä sai kovan, jopa haastavan luonteen, suurin osa on kuitenkin melko hyväluontoisia, vähän korostuneen itsenäisiä persoonia. Joni periytti erityisen vahvasti upeaa liikemekaniikkaansa sekä perushyvää hyppytekniikkaa, ja sen jälkeläiset ovatkin menestyneet erinomaisesti etenkin kouluratsastuksessa. Valitettavasti orin komea rakenne ei periytynyt yhtä vahvasti.

Isänemä Lumeloimu (punaruunikko, 152cm) teki uransa maatalousoppilaitoksen tuntihevosena ja siitostammana (no, kolmen varsan verran). Mutkaton, teräshermoinen tamma sopi opetuskäyttöön äärettömän hyvin; se oli sopivan välinpitämätön ja anteeksiantavainen, ettei piitannut kengitystunneilla oppilaiden hitaasta kavionmuokkauksesta yhtään sen enempää kuin samassa pihapiirissä tarhojen vierestä hiittiä painavista ravureista. Arat ja kokemattomatkin opiskelijat löysivät Lellusta varman luottoratsun, joka antoi jokaisen virheen anteeksi eikä ottanut nokkiinsa mistään. Osaavampien kanssa tamma loisti etenkin esteillä, se oli varma, rohkea hyppääjä hyvällä tekniikalla. Ei mikään ihme, että Lellu pääsi välillä valmennuksiin ja seura-/aluetason kisoihin 80-100cm radoille, ratsastajasta riippuen. Tamma jalostusarvosteltiin R-suunnalle kolmannella palkinnolla erään oppilaan toimesta näyttötyönä, ja Lellua kehuttiin paitsi erinomaisesta luonteesta ja hyvästä hyppytekniikasta, myös rodun huomioon ottaen pitkästä, hyvämuotoisesta ja hyvin liittyneestä kaulasta. Suurimmat moitteet olivat pitkänpuoleinen runko sekä pystyt vuohiset, vahvaa takaosaa sekä korrekteja jalkoja kehuttiin.
Lellun kolmesta varsasta kaksi jäi oppilaitokselle tekemään samaa hyvää opetushevosen tärkeää työtä. Ainoa orijälkeläinen taas myytiin, ja siitä tulikin este- ja kenttäradoilla menestynyt jalostusori. Tamma periytti ilahduttavan vahvasti hyvää kaulaansa sekä jalka-asentojaan, sekä ennen kaikkea erinomaista luonnettaan.

Emästä, 156-senttisestä punarautiaasta Joulutaijasta tuli parempi hevonen kuin kukaan oli uskaltanut toivoa. Varsanäyttelyistä tamma haki tasaista II+ -palkintoa, laatuarvostelukarsinnoissa se ei koskaan ollut paras, mutta pääsi finaaliin, ja suoritti tasaisen hyvin finaaleissakin, vaikka jäikin ilman sijoitusta. Kasvattajakisassa tamma taas yllätti sijoittuen niin koulu- kuin estekilvassa (viimeinen sijoittunut, mutta sijoittunut se on sekin!). Joulutaika, Taika, peri emänsä matalat, mutta pitkäaskeliset, suorat ja väljät liikkeet, joskin laukassa näkyi jo parannusta. Hypätessä tamma oli vähän huolimaton jaloistaan, se hyppäsi ennemmin korkeutta kuin koukisti jalkojaan, mutta selkäänsä ja kaulaansa Taika käytti. Lupaava tamma vietiin kilpakentille, ensin omistajansa, lopulta palkatun ammattilaisen kanssa, joka saikin Taijasta sen kaiken kapasiteetin irti. Helppo A/110cm, jokunen tuttarin kenttästartti – paljon enemmän kuin kasvattaja oli toivonut. Taika vieläpä pärjäsi, etenkin ammattilainen selässään, vaikkei tamma missään nimensä rotunsa tai edes tasonsa kärkinimi ollut. Tasaisen hyvä hevonen, joka oli niin positiivinen, mielellään työskentelevä, että se välittyi katsojillekin. Tamma oli hyvällä tavalla herkkä ja reaktiivinen, muttei liiaksi, hyvähermoinen, varmaluonteinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva kullanmuru. Lopulta tamma jalostusarvosteltiin RKTK-II -palkinnolle, ja sen rakenteesta todettiin ”Hyvät tyypit ja leimat, korkeajalkainen. Lyhyt kaula, jossa kuitenkin hyvä ylälinja, hyväasentoinen lapa. Pitkähkö kevyehkö runko, kantava lanne. Etujalat sapelihakuiset, pystyhköt vuohiset.”
Ja pitihän Taijan kaltainen kaikki yllättänyt tamma varsottaa, viiteen kertaan. Sen sulhaset valittiin tarkasti, ja lopputuloksena oli viisi korrektirakenteista, jopa komeaa, suomenhevosta, joilla on hyvä kapasiteetti ratsastuslajeihin sekä kaikin puolin hyvä, miellyttävä luonne.

Emänisä Revontulipeikko oli suomenhevoseksi melko kevyt ja pitkäjalkainen hevonen, joka lyhyen kuikelokaulansa sekä lyhyen runkonsa kanssa näytti melkoisen epäsopusuhtaiselta. Tummanpunaruunikko, 156-senttinen ori paikkasi rakennettaan erittäin kestävillä, etusten sapelihakuisuutta lukuun ottamatta hyväasentoisilla jaloillaan, suorilla ja väljillä liikkeillään sekä ratsastettavuudellaan. Iloinen, aina mielellään töitä tekevä Peksi huokui positiivisuutta ja tekemisen riemua paikkaamaan varsanäyttelykolmosiaan. Nelivuotiaana ori pääsi laatuarvostelufinaaliin jääden juuri ja juuri sijoitusten ulkopuolelle, ja sama toistui viisivuotiaana sekä kuusivuotiaana kasvattajakilpailuissa (este ja koulu). Peksi oli erittäin tasainen suorittaja, muttei mikään ”wow!” -yksilö. Helpon, mutkattoman herrasmiesluonteensa vuoksi se sai pysyä orina, vaikkei sille jalostuskäyttöä suunniteltukaan. Peksi oli ennen kaikkea harrastehevonen, joka veti kärryjä siinä missä hiihtäjääkin, hyppäsi metrin ratoja rata- ja maastoesteillä ja taipui koulussa helppoon Beehen, Aa olisi mennyt vähän lisätyöllä. Orin kanssa kisattiin kaikissa ratsastuksen lajeissa, pääasiassa seuraluokissa, esteillä myös aluetasolla.
Vaikka oria ei koskaan jalostusarvosteltu tai tarjottu aktiivisesti jalostukseen, se sai muutamia tammoja (pääasiassa omistajansa sekä omistajan tuttavien tammoja). Mikään huippuperiyttäjä Peksi ei missään nimessä ollut, sen kahdentoista varsan rakenteellinen korrektius isään verrattuna on täysin emätammojen ansiota. Peksi periytti kuitenkin hyvää luonnetta ja ratsastettavuutta, mikä tietenkin on harrastehevosille ensiarvoisen tärkeää.

Emänemä, tummanpunarautias suomenhevostamma Jouluhenkineiti (157cm) oli melko tyypillinen suomenhevostamma lyhyen kaulansa, pitkän runkonsa ja sapelihakuisten etustensa sekä käyrien kintereidensä kanssa. Oli Helkassa toki hyvääkin; erinomaiset tyypit ja leimat, kaula oli lyhyydestään huolimatta kiinnittynyt hyvin runkoon, takaosa oli vahva. Liikkeet olivat melko matalat, mutta suorat ja väljät, askel pitkää. Eikä Helka mikään mestarihyppääjäkään ollut, vaikka 80-90cm kotikutoisia ratoja suorittikin, enemmän kiltteyttään ja yritteliäisyyttään kuin todellista taitoa. Kouluratsastuksen saralla tammalla olisi voinut olla annettavaa; vaikkei se ideaali ratsu rakenteeltaan ollutkaan, se kantoi itsensä hyvin ja oli niin yritteliäs, huolellinen ja tarkka, että harvempi kylmäverinen vastasi niin tarkasti ja herkästi hiuksenhienoihin apuihin kuin Helka. Tammalla vain ei koskaan kilpailtu tai edes valmentauduttu kunnolla, se oli täysin kotipihan harrastehevonen ja maastokaveri – ja täydellinen siihen hommaan, lempeä, varmajalkainen, rohkea ja tyyni. Hyvä, helppo ajaa, erinomainen ratsastaa, ihastuttava halikaveri käsiteltäessä.
Helkalla teetettiin kaksi varsaa. Orivalinnoissa painoi ennen kaikkea hyvä luonne, eikä kumpikaan sulhoista ollut rotunsa kärkioreja. Vaan Helka yllätti tekemällä itseään ja oreja parempia jälkeläisiä, kompaktirakenteisempia ja lupaavia ratsuhevosia, hyväluontoisia sekä yhtäläisen hyviä ratsastaa. Tästä tosin saa kiittää Helka emälinjaa, joka on tehnyt enemmänkin hyviä ratsuhevosia.

Sukuselvityksen on kirjoittanut Lissu ♥

Jälkeläiset

ori Väjen Joulunsointu syntynyt 12.07.2020 orista Retrosyke omistajana Kuuralehto

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet: 1855.36
Nopeus ja kestävyys: 858.56
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 996.80
Kuuliaisuus ja luonne: 0.00
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla 5 / 4

Päiväkirja & valmennukset