Mehtäjuhta

Kuvista kiitos kuvaaja ei halua nimeään mainittavan!

Perustiedot

Virallinen nimi: Mehtäjuhta, "Jussi" Syntynyt: 03.04.2017 3v 03.03.2020
Rekisterinumero: VH20-018-0229 Rotu & sukupuoli: Suomenhevosori
Säkäkorkeus: 165cm Väritys: Tummanpunarautias
Kasvattaja: Ukkivainaa Koivuniemi Omistaja: Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji: Kenttäratsastus Koulutustaso: CIC1, vaikeustaso 4

•   SV-I 20.04.2020 pistein 71,35 tilaisuuden paras 4-vuotias

•   KEV-I 13.05.2020 pistein 37

•   (R) KTK-I 31.05.2020 pistein 80

•   VIR MVA Ch myönnetty 17.06.2020

Jussin historiikista, varsavuosista ja ratsukoulutusvuosista mä tiedän lähinnä ne mitä ukkivainaa on mulle kertonut. Tiedän sen, että se oli harkittujen eräKainuulaisten kansallishevossukujen tuotos, ja että Jussin juuret juontavat talvi- ja jatkosotaan. Teininä ukin luottoratsua tuli katsottua vähän päätään pudistellen. Se ihme otsatukka silmillä hiihtävä kiljukaula, joikaava Jussi, niin kuin ukki sitä piippu huulessa leveästi virnistäen ja iän kuultamat silmät tuikkien oli kutsunut. Mitä ukki ajoi aina vanhan kotitilan peltoteitä pitkin kärryllä iltahämärän aikaan. Ja joka kesä, joulu ja muut perinteiset juhlapyhät monen vuoden ajan, mä kutsuin sen höyryveturin lailla ravaavan kansallishevosen portille vastaan kyläilyreissulla liian monen pullapalan kanssa. Ja ukkivainaan kuoltua mä en edes epäröinyt minne ori menisi. Se tulisi takaisin kotiin. Ja tuli.

Ukkivainaan köpöttelyratsu, joka toimi ajatuksella vahvalla kädellä, ja jolle pitää aina karjua muutama vanha vihtahousu eli suomalaisittain perkele ennen kuin se uskoo, että ei voi a) ravata kaikkialle b) huutaa kuin päätön kana kaikille vähänkin hevosilta näyttäville c) kerjätä vähän kaularapsutuksia joka välissä.

Jussi on se kaveriporukan hidasälyisin mutta herttaisin tyyppi. Yksinkertaisessa ajattelutavassaan ei todellakaan ole penaalin terävin kynä, ja missä muille on annettu kauhalla, Jussi on ollut jaossa lusikalla. Isokokoisestakin ratsunjäntevästä rakenteestaan huolimatta ori on oikein mukava. Se kaikkien kaveri. Hirveän sosiaalinen, kun sille päälle sattuu seitsemänä päivänä viikosta. Juttelee, hirnuu, kiljuu ja joikaa tarvittaessa. Siksipä ne huomiokeltaisen väriset kuulosuojaimet eivät turhaan roiku siinä karsinanoven puomissa, niitä on erittäin suositeltavaa käyttää hoidettaessa. Tai no vähän kaikkialla Jussin kanssa liikuttaessa. Vakuutusyhtiö ei käsittääkseni laske korvattavaksi meluvaurioriskiksi hevosen päätöntä hirnuntaa. Auttaa ja pitelee mielellään asioita, olipa kyseessä sitten harja, kaviokoukku, ratsastuskypärä taikka jokin syötäväksi kelpaava. Aina voi vähän maistella. Rakastaa ja rassaa vetoketjuja, jos ja kun, saa hampaisiinsa. Osaa nyplätä nätisti, oppi kantapään kautta, ettei sitä metalliasiaa hampaissa kannata vetää hirveän ylös ilman apua, ettei ihmisystävän kaulanahkat tai pidemmät hiukset jää väliin ja aiheuta konserttimaista tuskanulvontaa. Ei hauskaa, mä sanon. Kaiken kaikkiaan kaikessa miesmäisessä putki- ja lahopäisyydessään oikeinkin symppis ja hyvätapainen, puhuu ja pussaa jos vain saa. Mukavanäänekäs jokapaikanhöylä kotioloissa ja kisapaikalla, olisi vielä mukavampi, jos olisi hiljaa. Ratsastaessa se pitää onneksi turpansa kiinni. Suurimman osan ajasta.

Ratsastaessa tukeutuu vahvasti kädelle, lieneekö etupainoisuudestaan johtuvaa. Paikoin raskas avuille ja vaatii kunnon ja perusteellisen verryttelyn eritoten kouluratoja ajatellen. Ori on kuitenkin suomenratsulle tyypilliseen tapaan työskentelyhaluinen ja plussana kulkee onneksi omalla moottorilla. Esteillä vaatii ratsastajaltaan huolellisuutta, mutta hyppää kyllä hyvin oikein ratsastettuna. Kenttäratsastuksessa vahvuutena on se miesmäinen putkiaivoisuus, pomminvarma ja pelkäämätön. Kaularapsutuksien voimalla vie vaikka Piruparan luo.

Sukutaulu

i. Mörönkarkotin
sh, tummanruunikko, 165cm
ii. Mörönpurija
sh, mustanruunikko, 166cm
iii. Pyrstönpurija
sh, mustanruunikko, 166cm
iie. Päevänsäte
sh, vaaleanrautias, 154cm
ie. Pihilaja
sh, punarautias, 152cm
iei. Arssinoija
sh, vaaleanrautias, 158cm
iee. Onehka
sh, tummanpunaruunikko, 152cm
e. Mehetähaltiatar
sh, vaaleanrautias, 156cm
ei. Käskynhaltijanlasku
sh, tummanpunarautias, 156cm
eii. Kuninkaanlasku
sh, tummanruunikko, 158cm
eie. Kultahaltiatar
sh, punarautias, 155cm
ee. Kutjottoa
sh, tummanpunarautias, 157cm
eei. Pahkipoikkipinnoon
sh, vaaleanrautias, 153cm
eee. Kutale Kutile
sh, rautias, 152cm

Klikkaa tästä nähdäksesi sukuselvity!

isä Mörönkarkotin on pohjois-Kainuussa syntynyt tummanruunikko 165 senttinen suomenhevosori, joka on menestynyt raskaanpuoleisesta, isältään peritystä työhevosmaisesta rakenteestaan huolimatta hyvin ratsuna. Eritoten nuoruusvuosinaan etelän kenttäradoilla mainetta saavuttaneena. Se on ollut kotitilansa yksi jalostuksen kulmakivistä, ja esiintyykin monessa Kainuu lähtöisessä suomenhevossuvussa nykypäivänäkin. Makeksi kutsuttu ori onkin hyvä esimerkki siitä, mitä helmiä on saatu aikaan yhdistämällä jo sodanaikaisia ja siellä palvelleita työhevossukua uudempaan, kevytrakenteisempaan jopa ”moderniin” suomenhevossukuun tavoitteena saada sekä työkäyttöön käyvä luottokodinkone, sekä vaativampaankin ratsastukseen soveltuva kestävyysurheilija. Make kantakirjattiin 2000 luvun alussa Virolahdessa toiselle kantakirjapalkinnolle, mikä nostettiin jalostusvaliokunnan toimesta vielä ensimmäiselle palkinnolle lähes vuosikymmen myöhemmin erinomaisten ratsastus- ja jälkeläisnäyttöjen perusteella. Nykyään suomenhevosori viettäen ansaittuja eläkepäiviä lähinnä vaunu- ja köpöttelyhevosena, sekä tärkeänä maskottina. Onhan se hieno. Ja rakaskin. Kotitilan emännän suosikkeja. Lauhkea kuin lammas ollen aina työskentelyvalmis hetkestä riippumatta. Luottavainen ja varmajalkainen ori, jonka kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Jälkeläisilleen se on periyttänyt raskaanomaista rakennetta, hyvää työmotivaatiota ja kilttiä luonnetta.

isänisä Mörönpurija Kiannon Punaisen viivan takuuvarma työhevosisänlinja, jossa on myös talvi- ja jatkosodassa palvelleita kansallishevosnimiä. Mörriksi kutsuttu ori oli isokokoinen, 166 senttimetriä korkea mustanruunikko työhevossuuntainen suomenhevosori. Isänsä Pyrstönpurijan (mustankimo 166cm) ja emänsä Päevänsäteen (vaaleanrautias 154cm) ainoa varsa. Ukkivainaan ensimmäinen kasvatti. Oli tutustunut Mörrin isän omistajaan rintamalla, ja hevosmiehen tavatessa toisen hevosmiehen, no- voitte varmasti päätellä sen lopun. Ja mikä tuuri, että korpi Kainuu oli kasvattanut heidätkin. Ukki kuitenkin toteutti haaveensa Mörristä vasta viime hetkellä, ja oli melkein jo tuurikin, että ori sai alkunsa. Mutta onnellinen loppu, tai lähinnä onnellinen alku uudelle tarinalle. Mörrin tarinalle. Lähes koko ikänsä tilatöissä auttaen tämä kansallishevosori oli ukkivainaan silmäterä, ja se hevonen, joka opetti mun äidille, miten istutaan oikeaoppisesti hevosen selässä. Ja mikä on oikea aikaväli herkuttelulle. Hyväkäytöksinen, mutta helposti kuumentuva Mörri kantakirjattiin työhevossuunnalle kolmannelle palkinnolle. Raskaista, voimakkaista liikkeistä huolimatta se toimi myös hyvin maastohevosena ja hyppäsikin ihan hyvällä innolla ja tyylillä, vaikkei aina niihin helpoimpiinkaan kouluratsastusliikkeisiin tuntunut taipuvan. Ori periytti kaikille kuudelle jälkeläiselleen raskasta rakennetta, hyvää luonnetta ja sähäkkyyttä.

isänemä Pihilaja oli punarautias, säkäkorkeudeltaan 152 senttimetrinen työhevoslinjaiseksi kevytrakenteinen suomenhevostamma. Kersana muistan äiteen kertoneen ratsastaneensa nuoruudessaan naapurin tulenpunaisella hevostammalla, ja olipa tämä sama kyseinen tamma opettanut äidilleni ratsastuksen alkeita, tehden äidistäni ihan pätevän puskaratsastajan, mikä on kantanut juuria ihan tähän päivään saakka. Ja tämän saman hevosen kautta mun porukat olivat tavanneet, kaikessa siirappisessa ällömakeassa kliseisyydessään. Pilhlikseksi kutsuttu suomenhevostamma olikin pienen kylän suosituin hevonen, ja toimikin monena juhlapyhänä kylätalolla talutusratsuna. Muistan ukkivainaan vitsailleen äidin ja kylän muiden tyttöjen saaneen Pihlikseltä hevoskärpäsen pureman (mitä ikinä se silloin olikaan tarkoittanut), mikä oli kulkeutunut äidinmaidon mukana ihan mulla asti. Pätevä hevosnainen ja näin jo syntyessään. Mutta onneksi tamma oli varmaan maailman kiltein hevonen. Ei stressannut mistään ja tuntui olevan tyytyväinen ihan kaikkeen. Teki töitä mielellään, kunhan sai olla ihmisseurassa. Äidinlempeä niin ihmislapsille, koiranpennuille ja muille eläinlapsille. Se tekikin mittavamman uran siitostammana (olihan sillä hieno suku, isänä vaaleanrautias lähes 160cm Arssinoija, pitkän linjan työhevossukuja pohjoisempaa ja emänä juoksijalinjainen, voitokas tummanpunaruunikko ja vähän päälle 150cm Onehka) kuin varsinaisena työhevosena, ja varsoi Mörönkarkottimen lisäksi neljä muuta varsaa, joista kolme lähti vielä pohjoisemmas Lappiin. Työhevosiksi. Yksi päätyi Etelä-Suomeen ratsastuskoululle opetusratsuksi. Pihlis eli pitkän, lähes kolmekymmenvuotisen elämänsä synnyin kodissaan ja pirtsakka tammamummu oli pitkään keskikesien ja sydäntalvien kohokohta, niin mulle kuin äidillekin.

emä Mehetähaltiatar on se, jonka kuva olisi sanakirjassa sanan keijukaishevonen-kohdassa. Pitkä, tuuhea liinakko harja, jota mä ja Lampilan serkut letitettiin kilpaa aina kesäisin pentusina. Haliksi kutsuttu tamma asuu edelleen kotitilallaan Manamansalossa, jossa mä vietin kesälomapäiviä äidin suvun kesämökillä. Hali oli ollut niitä hevosia, jotka olivat opettaneet mulle ratsastuksen alkeita. Se oli ollut koko ikänsä lähinnä tilan emännän köpöttelyratsu, ajossa ja ratsain toimiva ja helppo. Vaikka vaaleanrautias tamma onkin nykyään ja iän harmaannuttama, sen silmät säihkyvät edelleen sillä samalla nuoruudentuikkeella, mitä sillon melkein kaksi vuosikymmentä sitten. Ylväs, oman arvonsa tietävä ja näyttävä tamma nauttii edelleen täysin siemauksin kaikesta saamastaan huomiosta. Ja vaikka mä ja Lampilan serkut emme enää letitä sen pitkää harjaa, se homma on siirtynyt tilalaisten omille lapsenlapsille, joille mä opetin vesiputousletin ja miten Hali todellakin oli kuin jostain toisesta maailmasta meidän kieputellessa niitä niittykukkia sen punottuun kermanvaalean harjaan. Ja voi luoja, kun tamman askel oli ollut silloin kepeä, eikä iän tuomaa jäykkyyttä ollut olemassakaan. Selvä keijukaishevonen ravatessaan kesäillassa kuikan huudon kaikuessa melkein tyynen lammen pintaa pitkin ja haavanlehtien kahistessa pienessä kesätuulessa juhannusruusun ja syreenin tuoksuessa vahvana juhannuskokon savun kieppuessa pitkin poikin niemeä. Halin omistaja, piippu suussa kulkeva tilan vanha isäntä, Markku, oli tuupannut mulle kasan valokuvia; kuvia kaikista kolmesta Halin varsasta, mukaan lukien hontelosta oravanhäntäisestä Jussista Ukkivainaan kainalossa loppukesän nurmella seisten. Toisesta, hieman jo vanhemmasta varsasta metrisen lumihangen vieressä seisten pystykorvan häntäkarvoja hamuten. Kolmas varsakuva oli selvästi vanhempi, siinä oli varsan ja Halin lisäksi myös Halin oma emä Kutjottoa. Ja hienoja varsoja kaikki olivatkin. Perineet Halin ylpeyden, näyttävyyden kaikessa tekemisessä värin ja liinaharjaisuuden lisäksi. Helppoja ja omalla tavallaan myös nöyriä työntekoon. Loistavia kansallishevosia kaikki, niin kuin emänsä. Seuraavalla Manamansalon reissulla pitääkin käydä moikkaamassa taas Halia, vielä kun on mahdollista.

emänisä Käskynhaltijanlasku oli vanhaa Kuluntalahtilaista ravisukua Etelä-Kainuun nurkilta. Se myytiin varsana Oulujärven pohjoisosaan Neuvosenniemeen pienelle tilalle, joka harrasti raviurheilua ihan kisamielessä suomenhevosten ja muutaman lämpöisen voimin. Ja koska Ukkivainaa tuntui tietävän puolet Kainuusta, oli tummanpunarautiaan 156 senttimetrisen Kakeksi kutsutun orin isäntä erityisesti talvisin tuttu näky. Tykkäsi liikkua jäitä pitkin ajaen välillä kärryllä, välillä ihan reellä. Ja se rekiajelu oli monen talven kohokohta. Pakkasviiman nipistellessä poskia ja nenänpäätä kavion askelluksen narskuessa lunta vasten. Lämmin talli sen jälkeen. Kuurainen hevosenturpa omaa poskea vasten. Jaettu jo ilmankova pullapala. Orin omistaja oli sanonut Ukkivainaalle Kaken olevan vähän ruunamaisenkin nössö, turhan pehmeä, eikä siitä ollut kilpahevoseksi. Kehtasikin. Mokoma ukko. Kuulemma sääli ottaen huomioon perimän. Kaken isä, tummanruunikko 158 senttimetriä korkea Kuninkaanlasku, oli ollut ilmeisesti aikansa kovimpia ravihevosia koko Kainuussa. Tunnettu hevonen koko Pohjois-Suomessa. Tulinen, orien ori. Kuninkaanlasku oli astunut yhtä potentiaalisen, punarautiaan 155 senttimetriä korkean Kultahaltiatar nimisen ravitamman. Kake oli ilmeisen hyvä esimerkki geenilotosta. Mutta ilmeisesti ollut ainut ei kisakäyttöön päätynyt varsa tästä yhdistelmästä. Kake kyllä toimi ajossa, vielä paremmin ratsuna. Pehmeytensä ansiosta se oli lehmänhermoinen eikä säikkynyt juuri mistään. Ukkivainaa oli nauranut ettei pommikonekaan olisi oria hätkäyttänyt. Omistajansa arvosti oria kuitenkin kaikesta huolimatta, ja vanhemmalla iällään kisasi kenttäratsastuksessa ihan menestyksekkäästi Kajaanin alueella. Hyvien ratsuominaisuuksiensa takia omistaja suostui käyttämään sitä kerran jalostuksessa. Halille se periytti nöyryyttä työntekoon ja pomminvarmaa luonnetta ja hyvää liikettä.

emänemä Kutjottoa on selvästi se työhevosen määre sanakirjassa, jos varsansa Hali on keijukaishevonen. Ovat melkein toistensa vastakohdat. Kuulantyöntäjämainen. Kuitenkin oman arvonsa tunteva. Loistava työhevonen voimansa puolesta. Raskasrakenteinen tummanpunarautias 157 senttimetriä korkea tamma oli kaiken puolin todella miellyttävä hevonen; työmyyrä mutta osasi myös olla tekemättä mitään ilman sen suurempaa tylsistymistä. Omistajansa, tilan vanha isäntä Markku olikin ollut tammaansa erittäin tyytyväinen. Kuduksi kutsuttu tamma olikin vanhaa työhevoslinjaa, ja sen isovanhemmat olivat kerenneet palvella sotahevosina. Kudun isä, pienikokoisempi 153 senttimetriä korkea vaaleanrautias Pahkipoikkipinnoon niminen ori oli karjalaissukuinen työhevonen, yksi niistä kolmesta hevosesta, jotka omistajansa oli pitänyt itsellään. Kudun emä, myöskin pienikokoinen 152 senttimetrinen rautias Kutale Kutile oli Itä-Kainuulaista sukua, muistaakseni yksi vanhoista kuhmolaisista suomenehevossuvuista, enempi ratsu kuin työhevonen. Tilatöiden ohella Kutu toimi myös ratsukäytössä, eritoten omistajansa sijoittaessa ensimmäiseen maatalouskoneeseen hevosilla tehtävät tilatyöt vähenivät. Keväisin pitkälle vanhuuttaan tamma pääsi kuitenkin vielä peltotöihin mukaan, oli se sen verran kuitenkin työstään nauttinut. Kutu varsoi kolmesti, joista kaksi varsaa selvisi. Loistavalla työmoraalilla varustettuja varmajalkaisia ja lempeitä suomenhevosia kaikki.

Jälkeläiset

o. Varsan nimi 00.00.2013 e/i. Vanhemman nimi Omistaja tähän

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet: 1294.95
Nopeus ja kestävyys: 623.39
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 671.56
Kuuliaisuus ja luonne: 0.00
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla 3 / 4

VSR Cup kenttäratsastus 3 sijoitusta joista 1 voittoa

31.03.2020, CIC1, kutsu, 5/35
31.04.2020, CIC1, kutsu, 1/30
31.06.2020, CIC1, kutsu, 5/82

KERJ Cup 1 sijoitus

30.03.2020, CIC1, kutsu, 4/58

Päiväkirja & valmennukset

Maastoestevalmennus, kirjoittajana VRL-5772 (261 sanaa)

Olin sopinut Katariina Koivuniemen kanssa yksityisestä maastoestevalmennuksesta Haltiasalon tiluksilla. Jussin kanssa hyppääminen kuulemma tökki. Pahasti. Pyysin etukäteen että Katariina verryttelisi Jussin valmiiksi ennen valmennuksen alkua jotta saisimme hyödynnettyä koko tunnin joka valmennukselle oli varattu pelkkään hyppytreeniin. Ratsukko oli työn touhussa kun pääsi Haltijasalon nurmikentälle jonne olimme sopineet treffit ja pyysin Katariinaa esittämään Jussin kaikissa askellajeissa. Ori liikkui hyvin ja hyvällä draivilla, laukkakin oli ihan ookoo vaikka Katariina sitä oli aiemmin meinannut tahmeaksi. Pistin ratsukon hyppäämään pientä tukkiestettä, ensin ravissa ja sen jälkeen laukassa. Jussi tuli esteelle hyvässä imussa ja Katariina näytti vain roikkuvan mukana. Komensin naista korjaaman istuntansa sekä asenteensa, Jussi kun työskenteli hienosti suomenhevosmaisella sisulla. Ehkä minut olikin kutsuttu fiksaamaan ratsastajan asenneongelmaa? Jussi oli toki hiukan kokematon ja kaipasi paljon tukea ratsastajalta joten sitä suuremmalla syyllä Katariinan tuli sitä tukea. Pienen tauon jälkeen siirryimme hyppäämään bankettia. Katariina ei enää seilannut Jussin selässä vaan oli orin tukena jokaikisessä hypyssä. Putkiaivo-Jussi sen kuin meni ja hyppäsi, ilman mitään suurempia ihmetyksiä vaikka banketti oli ratsukolle tuottanut toisinaan päänvaivaa. Muutamaan otteeseen ori haki vähän huonon hyppypaikan ja tästäkin moitteet tipahtivat Katariinalle. "Enemmän tukea sille, ei se yksin pärjää!" huutelin ja Katariina pyöräytti silmiään. Jussi kuitenkin hyppäsi aina vain paremmin, varmemmin ja puhtaammin kun Katariina oli sataprosenttisesti mukana. Vaikka olinkin tiukoin sanankääntein Katariinaa moittinut valmennuksen aikana niin nainen kyllä ymmärsi. Hyppääminen oli selvästi tökkinyt kun nainen oli olettanut että nuori ori kulkisi automaatilla ja unohtui itse vain seilaamaan. Jussi oli niin tasaisen varma, etten yhtään ihmettele miten sen selkään unohtuu vain kyytiläiseksi. Hieno ratsukko he kuitenkin olivat ja varmasti menestyisivät kenttäkisoissa, siitä ei olisi epäilystäkään.

Kouluvalmennus, kirjoittajana VRL-5772 (234 sanaa)

Olin muutama viikko sitten käynyt valmentamassa Katariinaa ja Jussia maastoesteillä ja sovimme silloin heti uuden valmennuksen koulupuolelle. Viimeksi Jussi oli toiminut mielestäni hyvin ja keskityimme lähinnä korjaamaan Katariinan asennetta ratsuunsa. Edistystä viime kerrasta olikin tapahtunut ja Katariina selkeästi ratsasti oria aivan uusin silmin. Nyt pystyin toki näkemään että osasihan Jussi olla myös tahmea, se lompsutteli kaula pitkänä pitkin uraa. Laitoin ratsukon tekemään lisäyksiä ravissa ja pyysin nähtäväksi oikein räjähdysmäistä menoa. Hetki siinä meni että Jussista sai irti mitään mitä voisi räjähdysmäiseksi kutsua, mutta pikkuhiljaa suomenhevosori alkoi esitellä ihan komeaa lisättyä ravia. Katariina sai tosin tehdä tosissaan hommia orin selässä, mutta työ kannatti ja Jussi hiffasi mitä siltä tällä kertaa haluttiinkaan. Hitaanpuoleisia nuo miehet, nääs. Jatkoimme avo- ja sulkutaivutusten ihmeelliseen maailmaan. Arvelin jo etukäteen ettei Jussi välttämättä olisi taivutuksissa parhaimmillaan ja olinkin osittain oikeassa. Ori taipui kyllä mutta tukeutui aivan liikaa Katariinan käsille. Jotta Jussi ei kiskoisi Katariinan käsiä irti, helpotimme hommaa hieman niin että ratsukko tekee voltin ennen pitkää sivua ja asettaa siinä hevosen valmiiksi avotaivutusta varten. Voltilta lähtö oli pelastus ja pian taivutus onnistui ilman volttiakin. Välillä Jussin ravi hiipui taivutuksen aikana turhan hitaaksi, mutta Katariina aktivoi oria hienosti ulkopohkeen avulla. Sulkutaivutuksia vääntäessään ratsukolla ei ollut enää minkäänlaisia ongelmia, Jussi liikkui hyvinkin kevyesti ja Katariina hehkutti että ori ei enää painanut kaikin voimin käsille. Suosittelin kuitenkin että Katariina jatkaa Jussin kanssa aktiivisesti avojen ja sulkujen treenaamista, ne selkeästi saivat Jussin jumpattua kevyemmäksi ratsastaa.

Katariina & Mehtäjuhta kouluvalmennus (n. heA), valmentaja Bella (359 sanaa)

Olin saapunut pitämään Katariinalla ja hänen suomenhevosorilleen, Jussille, kouluvalmennusta. Parivaljakko tähtäsi kenttäratsastuksessa laatuarvosteluihin, joten jokaista lajia olisi hyvä harjoitella. Estevalmennusten jälkeen kouluvalmennus lienisi siis paikallaan. Tervehdin ratsukkoa ja seurasin heidän alkulämmittelyään. Neuvoin heti alkajaisiksi, että Katariina keskittyisi enemmän kokonaisuuteen. Ei olisi tarpeellista yrittää saada hevosta edestä keveäksi, jos se ei muuten liiku reippaasti koko kropallaan.

Ensimmäisenä tehtävä oli tehdä kolmikaarista kiemurauraa. Ensimmäinen kaarre harjoitusravissa, toisesta kaarteesta laukannosto ja kolmas kaarre vastalaukassa. Pitkälle suoralle takaisin harjoitusraviin ja sitten avotaivutusta. Aluksi jouduin muistuttamaan Katariinaa kokonaiskuvasta - nainen jäi hieman liiaksi hiomaan täydellistä harjoitusravia, ja laukannosto tuli hieman jäljessä. Laukka itsessään oli kuitenkin eteenpäinpyrkivää sekä pyörivää ja Katariina selkeästi hallitsi ratsunsa hyvin. Vastalaukassa muistutin ratsastamaan selkeästi nimenomaan vastalaukkaa, jotta Jussi ei vaihtaisi vahingossakaan laukkaansa. Pitkälle sivulle harjoitusravissa tehty avotaivutus oli varsin mallikas, nainen ratsasti kuin oppikirjaesimerkistä; tarkasti ja siististi. Tehtävä tultiin muutamia kertoja uudelleen ja jos alussa oli ollut pientä kankeutta kokonaisuudessa, parani se kerta kerrralta saaden koko tehtävän sujumaan loistavasti.

Toisessa suunnassa tehtävää toteuttaessa oli huomattavissa, että se lieni ratsulle vaikeampi. Jussi näytti hieman kankeammalta ja neuvoinkin Katariinaa keskittymään myös rehelliseen taipumiseen - niin, ettei ainut taipunut osa ollut ratsun kaula. Muutoin tehtävä sujui hyvin: Katariina muisti keskittyä kokonaisuuteen, joten siirtymät sekä vastalaukka olivat sujuvia. Avotaivutus sujui sekin hyvin, vaikka jokseenkin kehotin Katariinaa pyytämään Jussilta hieman enemmän.

Toinen valmennuksen tehtävistä oli perinteinen kokoamis- ja lisäämistehtävä. Ratsukon tuli tehdä jokaiseen kentän kulmaan voltit mahdollisimman kootussa harjoitusravissa. Sen jälkeen tehdä pääty-ympyrät, joissa toinen puoli kootumpaa ja toinen sitten taas hieman lisätympää laukkaa. Pitkillä sivuilla oli tarkoitus lisätä ravia. Aluksi Katariina jäi hieman jälkeen tehtävässä, koska keskittyi liikaa yhteen elementtiin. Muistutuksella nainen taas muisti kokonaiskuvan ja sen, että voltin jälkeen olisi jo taas uusi osuus. Jussi vaikutti toimivan hyvin ja käytti koko kroppaansa. Se kulki selkeästi myös omalla moottorillaan, eikä enää ollut etupainoisesti ratsastajan käsillä, kuten alkutunnista.

Toisessa suunnassa tehtävä sujui melkein jopa paremmin kuin alkuperäisessä. Ratsukko oli viimeistään nyt ymmärtänyt tehtävän, muistaen sen kaikki osat. Jussi teki kiitettävästi kaiken, mitä Katariina pyysi ja nainen muisti vaatia orilta kaiken, joka sillä oli annettavanaan tehtävälle. Muutaman kierroksen jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen ja kehotin ratsukkoa siirtymään käyntiin. Kotitehtäväksi annoin erityisesti suurten kokonaisuuksien ratsastuksen sekä hankalamman suunnan jumppauksen.

Katariina ja Mehtäjuhta estevalmennus (rataeste, 80 - 90cm), valmentaja Bella (334 sanaa)

Olin valmentamassa jo minulle tuttua ratsukkoa, Katariinaa ja suomenhevosori Jussia. Tänään ei vain mentäisi koulua, vaan esterataa. Katselin ratsukon alkulämmittelyä kavaleteilla ja pienillä esteillä. Huutelin samalla joitakin ohjeita. Katariina meinasi hieman jäädä liikaa ratsastamaan täydellisyyttä kaarteessa tai muussa ja se vaikutti heti hypyssä.

Tunnin tehtäväksi olin suunnitellut esterataa, jossa pitäisi olla myös ratsastajan tukena ratsulle. Se ei yltäisi varmastikaan maksimitasolle korkeudellaan, mutta siinä joutuisi oikeasti parivaljakko tekemään asiat yhdessä. Pyysin ratsukkoa aloittamaan ilman sen kummempia neuvoja, koska halusin nähdä, miten he pärjäisivät niin. Jussi kulki sille ominaisesti omalla moottorillaan kohti esteitä. Katariina olisi saanut ratsastaa kaarteita paremmin, koska Jussi oli suomenhevoselle tyypillisesti melko raskasrakenteinen - hyppyyn tarvittiin hyvä lähestyminen. Rata oli kuitenkin puhdas, vaikka nopeampi olisikin voinut olla.

Seuraavaa rataa varten otin ratsukon kanssani kentän keskelle juttelemaan. Kyselin ensin Katariinalta, mitä hän ajattelisi, että olisi voinut tehdä eri tavalla. Nainen totesi melko hyvin omat virheensä liiallisten yksityiskohtien kanssa. Nyökyttelin ja jatkoin: "Erityisesti esteradalla on tärkeää, että on kokonainen rata. Jokainen kaarre ja hyppy ovat yhtä tärkeitä. Jussi on melko iso hevonen, joten haluan, että keskityt sen kanssa erityisen tarkasti kaarteisiin. Tue sitä, säädä askelia. Niin, että hyppy tulee suoraan ja paikka on hyvä. Ne muutamat hypyt, joissa oli lähtökohdat kunnossa, Jussi hyppäsi todella hyvin. Paremmat tiet ja paikat, niin rata on todennäköisesti myös nopeampi."

Ratsukko lähti ohjeideni jälkeen toteuttamaan rataa uudestaan. Katariinalla oli selkeästi neuvoni mielessä, sillä hän muisti nyt paremmin sen, että esteen jälkeen tulee heti uusi. Jussi oli selkeästi parempi, kun ratsastaja muisti auttaa askelten säätelyssä enemmän ja tehdä hyvät tiet. Paikat löytyivät jo lähes itsestään, eikä menossa näyttänyt olevan mitään vikaa. Jussi ei kytännyt tai kierrellyt, vaan hyppi varmasti esteen toisensa perään. Tyytyväisenä katselin ratsukon radan ja kehuin heitä sen jälkeen. Katariina sai Jussin kanssa hypätä vielä pari kertaa lisää koko radan, mutta kävin välissä hieman korottamassa esteitä. Radat tuntuivat paranevan kerta kerralta ja jouduin vain muutamia kertoja muistuttamaan paremmasta tiestä tai suuremmasta tuesta.

Ratsukon siirtyessä loppukäynteihin annoin samalla muutamia kotitehtäviä, joissa olisi tiukempia teitä ja paljon tukea sekä ratsastamista ratsastajan osalta.