Tähänastisen elämäni ehdottomasti epämiellyttävimpiä kokemuksia on ollut myöntää, että Aino Kurkisella on hieno kouluratsu. Sellainen, joka kelpaisi minullekin. Kokemuksen epämiellyttävyyden kruunasi asian myöntämistä seurannut keskustelu kimon venäläisholsteinin jalostuskäytöstä. Tamma oli jo kantavana Ranskassa vaikuttavasta Coevordenista, joka sekin on Grand Prix -tason kouluratsu. Kompaktirunkoisempi kuin pitkänlainen tamma. Yhdistelmä vaikutti lupaavalta, joten tein (edelleen pitkin hampain) tarjouksen, jonka Kurkinen hyvin lyhytsanaisesti hyväksyi.

Huhtikuun alussa Impressing the Czar varsoi vankan tammavarsan. En ole koskaan ollut hyvä antamaan nimiä, mutta onnekseni Annabelle on. Kun varsasta, Novorossiya Caricasta, tehtiin paperit, omistajaksi merkittiin itseni lisäksi myös Annabelle. Kurkinen kutsui varsaa Karinaksi, minä Karaksi, ja Annabelle Korpiksi. Vaikka jatkoinkin, ja tulen jatkamaan, kimoutuvan nuoren kutsumista Karaksi, kopean oloinen tamma uskoo ja kuuntelee kaikkein parhaiten Korppia. Miten Annabelle tekee sen, kieputtaa hevosen toisensa perään pikkusormensa ympärille?