Suomenhevosunelmia korpimaisemissa

Suomenhevoset on aina ollut meillä osa perhettä, osa sitä verenperintöä minkä mukana ollaan kasvettu. Minä ja tusina serkkuani. Isän kotitila on mahdollistanut hevoskasvatuksen, siinä samassa, tosin nyt samassa uudistetussa navetassa on kasvatettu ensin lypsykarjaa ja sitten työsuomenhevosia jo kahden sukupolven verran, ukkivainaa Koivuniemi, kenttähevosia ja nyt minä. Kiiltävine kouluhevosineni kunnes se verenperintö kutsui. Kenttähevosia. Jatkamaan sitä hommaa mikä jäi ukkivainaalta kesken. Ja olihan mulla omat etuni asioissa, suhteita niin kummaltakin puolelta sukua ja lisäksi Kainuun hevospiirit sattuivat olemaan varsin pienet, mutta hyvä niin, laadulla se olikin taattu.

Etelä-Kainuussa, parinkymmenen kilometrin päässä keskustasta meremme rannalla sijaitsee Haltiasalo. Ukkivainaan mukaan sitä niemenkärjessä olevaa tilaa on kutsuttu vanhan kansan mukaan Koivuniemeksi, mutta nyt uuden sukupolven myötä myös Haltiasalo on saanut sanansijan kyläläisten, ja erityisesti Koti-Kainuulaisten kanssakasvattajien sydämessä. Iso talli, mitä Late on luvannut laajentaa taas kesällä, korpimaisemat, vaaroja, peltoja. Ja se Kainuun meri. Tarpeeksi kaukana kaikesta, mutta tarpeeksi lähellä niitä tärkeimpiä asioita. Kotia, perhettä ja omia hevosia. Rahalla saa mutta hevosella pääsee ja ukkivainaa Koivuniemen sanoin suomenhevonen on se ainoa oikea hevonen. Rakas kansallishevonen.