Juhannuksen Joosias

Joosian isä Jussi-Armas on sekin varsin karskeana orina tunnettu iso punarautias. Sillä on hieno koulu- ja kenttäpainoitteinen suku, ja se tehtiinkin kasvattajan kaipuusta kunnon kenttäratsuun. Armas kehittyi varsin hitaasti ja se vaati muutaman lisävuoden aikaa valmistautua ennen debyyttiään, ja ensimmäiset muutamat sen kenttäradoista seurattiinkin varsin kauhunsekaisissa tunnelmissa. Sitkeän valmentautumisen ja iän tuoman tyyneyden myötä Armas kuitenkin onneksi tasaantui ja suorittaa nykyäänkin kestävänä hevosena kenttäratoja. Kilpailujensa ohella ori on käytetty kantakirjassa ja kotiinviemisiksi se sai komean I-palkinnon. Eräs tuomari siitä tokaisikin luonnetta arvioidessaan, että kyllähän orissa kuuluu veri virrata, vaikka vähemmän se saisi ymmärtää kokonsa puolesta. Sen sijaan rakenteestaan ja liikkeistään se sai pelkkää kehua, eivätkä tämän käyttöpisteetkään mitenkään huonot olleet, kunhan ratsastaja sai orin keskittymään radalle. Kantakirjauksensa jälkeen Armas on ollut tarjolla usean kauden jalostuksessa ja sen käyttö on ollut kohtuullista, mikä on ehkä ihan hyväkin; vaikka se on periyttänyt hyviä käyttöominaisuuksiaan, on sen luonteenpiirteet vahvasti nähtävissä varsinkin sen kourallisessa orijälkeläisiä. Omistajan mukaan suunnitelmissa on vielä kilpailla muutama vuosi siitoksen ohessa ja sen jälkeen Armas todennäköisesti saa viettää eläkepäivänsä omassa tarhassaan tilan ainoana orina.

Isänisä Keskikesän Joonatan oli oikea rodun jättiläinen 168cm säkäkorkeudellaan. Sitä ratsastikin lähes pelkästään puoliverisiä liikuttanut, tunnettu kilparatsastaja sen uran huipulla, sillä omistajansa oli hieman liian lyhyt tämmöisen hongankolistajan selkään. Joonatan oli kouluhevonen henkeen ja vereen, ja varsana kuvatuissa VHS-videoissa pystyi näkemään väläyttelyjä sen kyvyistä. Orin koulutti hyvä ratsuttaja, joka sittemmin yhdisti suomenhevosen sen kilparatsastajan kanssa luvaten, että siinä oli nyt semmoinen rotunsa kouluhevonen, ettei toista tulisi koskaan nähtävän. Ja tottahan tuo puhui; isolla hevosella oli isot liikkeet ja sellainen askel, ettei sitä enää hevillä tehtäisi uudelleen. Sen ratsastajakin aina sanoi, että kokemus oli verrattavissa puoliveristen kanssa, jos ei jopa parempi Joonatanin ollessa myös äärimmäisen motivoitunut ja nöyrä hevonen. Joonatan kilpaili menestyksekkäästi monta vuotta ja siinä sivussa se kantakirjattiin II-palkinnolla. Ori ei suinkaan ollut kaikessa korkeudessaan myös suuri muussa suhteessa, vaan joku sanoisi sitä ehkä jopa hyvin sporttiseksi suomenhevoseksi. Liikkeet ja luonne olivat sen suurimmat pistesaaliit, mutta rakenteesta jäi muutama mainittava virhe, jotka eivät onneksi kuitenkaan vaikuttaneet sen suuremmin kokonaispisteisiin. Hienoa isoa hevosta tarjottiin pian jalostukseenkin, ja se oli hyvin haluttu; ori sai 133 upealiikkeistä varsaa. Ori vietti eläkepäivänsä Ruotsissa omistajansa muutettua Tukholman maaseudulle ja sinne se sitten aikanaan haudattiinkin vanhuuteen lopetuksen jälkeen.

Isänemä Pikin Amanda on mummon ikään ehtinyt hieno kantakirjattu rautias. Tamma ostettiin erään pienen kasvattajan toimesta sen ollessa luovutusikäinen ja sen kenttäpainoitteisen suvun vuoksi sitä työstettiin kenttäratsastukseen. Amanta polkaisikin kisauransa käyntiin varsin upeasti voitolla ja jatkoi hyvää menestysputkea aina sen kotona loukkaantumiseen asti. Kasvattajan mukaan siinä vaiheessa jalkaa kuntoutettiin sitten kantakirjausta ajatellen, mutta kisakentille ei kuulemma enää olisi paluuta. Amanta kantakirjattiin lopulta II-palkinnolla ja jalasta johtuen liikkeistä ja niiden epäpuhtaudesta tulikin oletetusti sanomista, vaikka laadukkaat liikkeet tammalla onkin. Sen sijaan rakennetta kehuttiin kyllä muuten. Sen sijaan pisteitä nipistettiin jälleen lisää Amantan vähän häijyn tammamaisen luonteen vuoksi, eikä sitä juuri kehuttu nöyränä tai erityisen armollisena hevosena. Kaiken huomioon ottaen Amanta sai kuitenkin hyvän palkinnon ja omistaja pystyi jättämään sen siitokseen hyvillä mielin. Tammalla teetettiin loppujen lopuksi viisi tasokasta varsaa, ja sittemmin Amanta on eläköitynyt oloneuvokseksi omistajan tuttavalle.

Joosian emä Autiotuvan Tetra oli nätti ja lupaava voikko kenttäradoille, mutta kasvattajaansa lainaten, parhaimmat viedään liian aikaisin. Tetra oli varsin kiltti ja älykäs tamma, ja sen kanssa pystyikin tekemään milteinpä mitä tahansa aina ajosta esteisiin. Tetran kanssa ehdittiin siis aloittaa ratsukoulutus ja kävipä se näytillä muutamissa kisoissakin viisivuotiaana, mutta tammaa vaivasi taipumus erinäisiin jalkojen oireiluun. Kasvattaja päättikin suht pian, ettei Tetraa nähtäisi suunnitellusti kisakäytössä, mutta se kantakirjattaisiin ja mikäli jaloista ei löytyisi mitään jalostuskäyttöä estävää, se jäisi siitostamman virkaan. Kantakirjausta lykättiin jalkojen oireiluiden vuoksi vasta ensimmäisen, ja sitten seuraavan varsan jälkeiseen aikaan toiveena, että ne olisivat saaneet sopivasti lepoaikaa. Ensimmäisen varsansa Tetra sai seitsenvuotiaana ja seuraavan heti seuraavana kesänä. Tässä vaiheessa jalat eivät kuitenkaan osoittaneet parempia merkkejä ja lopulta kasvattaja teki päätöksen tamman lopetuksesta niiden alkaessa oireilla tulehduksilla. Tetra pääsikin ikiuneensa syksyisänä päivänä heti toisen varsansa vieroituksen jälkeen.

Emänisä Horrosvalkea on komea voikko ori Lapista. Ori syntyi harrasteratsastajalle tammansa seuraajaksi, ja vaikka alkujaan omistaja sen olikin myymässä, jäi Vallu lopulta alkuperäiseen tarkoitukseensa sopivana syntymäkotiinsa. Vallu osoitti heti alusta asti olevansa varsin rohkea ja älykäs hevonen, ja väitetysti rauhallinen maalaiselämä on tarttunut siihen leppoisuudenkin muodossa. Vasta nelivuotiaana ratsastuskoulutustaan aloitellut ori tehtiin hitaasti ja vähän ajatuksella harrastehevosesta, mutta orin osoittautuessa ihan erinomaiseksi hyppääjäksi ja tasokkaaksi liikkujaksi, omistajansa päätti ilmoittautua pariin valmennukseen. Siellä tämä sai neuvoja orin eteenpäin viemiseksi ja omistaja uskalsi lopulta kisakentille kokeilemaan tuuriaan. Vallusta tuli sensaatio heti sen ensimmäisten kisojen jälkeen, ja pohjoisen puskaisten perien ratsukko alkoi niittää kunniaa ja kimallusta. Omistajan mukaan nälkä kasvoi syödessä, ja enää kantakirjaaminenkaan ei kuulostanut yhtä pelottavalta, joten ajan tuntuessa oikealta Vallua käytettiin tuomariston edessä. Kaikessa komeudessaan se oli III-palkinnon ori, vähän raskas mutta ainakin tasapainoinen ja liikkeiltään kyllä ponteva mutta vähän matalavoittoinen. Se oli kuitenkin juhlan aihe koko Vallun tiimille, joka oli lähtenyt koko tilaisuuteen avoimin odotuksin. Kantakirjauksensa jälkeen Vallu jatkoi kisaamista ja sitä käytettiin jonkin verran myös jalostukseen, ja sittemmin ori on eläköitynyt.

Emänemä Tatun Petra on ihastuttava takkutukkainen rautias, joka ihastuttaa edelleen sen vähintäänkin muistamisen arvoisella kuontalolla; Petran jouhet eivät suinkaan ole pitkät ja laineikkaat, vaan lyhyet ja kerrostuneet kuin vanhalla varastoon unohdetulla ja hyvin leikityllä My Little Pony -leluponilla. On Petrassa toki muutakin muistettavaa, kuten vaikkapa sen Helppo B -tason koulu-ura tai sen seitsemän upeaa (liinaharjaista) varsaa. Petra ostettiin aikoinaan perhehevoseksi silloisen esiteinin omaksi ratsuksi, ja sen kanssa on taatusti kokeiltu kaikki hevoslehdistä tutut kissanristiäiset. Nuori omistaja vakavoitui lopulta tamman kanssa koulu-urille polkemaan, ja rakastava ja tarmokas takkutukka teki pitkän kisauran aina seuratasolla asti. Muiden yllyttämänä Petra esiteltiin jalostusarvostelussa mutta se jäi vähän pyylevänä tammana palkinnotta, mutta sen ei ole annettu haitata jalostuskäyttöä. Petralla teetettiin yhteensä seitsemän varsaa lähinnä liisausten kautta sen jäätyä kisaeläkkeelle, ja yksi varsoista jäi omistajatytön kisaruunaksi emänsä saappaita täyttämään. Petra porskuttaa edelleen poikansa kanssa nyt jo aikuisen omistajansa kotipihalla.

Sukuselvityksen on kirjoittanut VRL-14618