Kaunakalpa

ii. Murhekuusi, tummanrautias 156cm korkea ori oli ryhdikäs, hyvä ratsutyyppi, tarpeeksi orimainen. Syvä, lihaksikas runko, vahva kaareva kaula, pitkä lautanen. Etujaloissa oli jonkin verran ulkokierteisyyttä, muuten Murhekuusen jalat olivat melko priimaa, kaviot kuluivat hieman nopeasti, mutta tarpeeksi osaavalla kengityksellä ne pysyivät kunnossa kisakaudellakin. Orin käynti oli hieman ahdasta takaa, ravi ei niinkään, vaan se oli pitkää ja irtonaista. Laukka oli kuitenkin ehdottomasti Murhekuusen paras puoli, se oli kolmitahtista, pyörivää, irtonaista ja rentoa, luonnostaan hyvää koota. Ori kilpaili pääasiassa kouluratsastuksessa vaativa B -tasolla, esteitä se hyppäsi vain 90cm asti ja kisoissa päädyttiin lopulta jättämään se 80cm luokkiin, sillä hyppy oli hieman hillitöntä ja varomatonta. Esteiltäkin tuli kuitenkin jonkin verran ruusukkeita, ja jos omistajalla olisi ollut aikaa ja kiinnostusta Murhekuusta opettaa paremmin estepuolella, se olisi varmasti ollut hyvä pienten luokkien peli. Luonteeltaan se oli karjas, mutta oikeissa käsissä nöyrä ja herkkä ratsu, sopivan säpäkkä olematta kuumuva paitsi esteillä. Murhekuusi kantakirjattiin ratsusuunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Murhekuusen sadasta jälkeläisestä löytyy jos jonkinlaista hiihtäjää: rakennettaan se ei periyttänyt erityisen voimakkaasti vaan sitä löytyy varsoista laidasta laitaan aina emän mukaan. Liikkeet ovat kuitenkin poikkeuksetta olleet hyvät ja kapasiteetti on riittänyt vähintään helppoon A:han (yleensä korkeammalle), jos koulutus ei olekaan sinne asti edennyt. Hyppylahjojaan varsat eivät Murhekuuselta perineet, hyvien estetammojen jälkeläiset ovat kyllä päässeet loistamaan jopa 110cm luokissa. Luonteeltaan jälkeläiset muistuttavat lähes poikkeuksetta isäänsä, ne ovat herkkiä, nöyriä ja säpäköitä, ennemminkin kilpa- kuin harrastehevosia.

iii. Murhamyräkkä, rautias 153cm korkea ori edusti kohtalaista ratsutyyppiä, jossa näkyi vielä pari juoksijan piirrettä. Se oli ryhdikäs, sillä oli pyöreä ja lihaksikas, hieman pitkähkö runko ja kantava lanne. Siroluiset, mutta suora-asentoiset jalat, hyvät kulmaukset takasissa, hieman lyhyet vuohiset. Murhamyräkkä melkoi jonkin verran sekä käynnissä, että ravissa, muuten sen liike oli hyvää ja suoraa, melko irtonaista ja tahdikasta. Laukka oli matalanpuoleista ja huonossa lihaskunnossa valui herkästi nelitahtiseksi. Orilla kuitenkin kilpailtiin hyvillä tuloksilla helppo B ja helppo A -tasoilla, kun kunto pysyi hyvänä myös laukka luonnistui. Kotona hypättiin 80cm ratoja, mutta omistajan kiinnostuksen puutteen vuoksi kilpailut jäivät käymättä (tai saihan Murhamyräkkä yhden ruusukkeen 60cm luokasta tallikisoissa). Tekniikka sillä olisi ollut kelvollinen, mutta estepuolen kapasiteetti jäi kokonaan käyttämättä. Murhamyräkkä oli yhden ihmisen hevonen, helppo käsitellä ja hyvä ratsastaa, mutta vieraille pahantuulinen, karjas näpsijä, jonka selässä ilo jäi kokematta. Tämän (ja hyppyrutiinin puutteen) vuoksi kantakirjaus jäi, koeratsastuksesta ei olisi tullut mitään.
Murhamyräkkää käytettiin kaikesta huolimatta viidelletoista tammalle, joista valitettavasti vain seitsemän tiinehtyi. Seitsemässä jälkeläisessä on lahjakasta kouluratsua, luonteeltaan ne eivät kaikki ole niitä helpoimpia, mutta isäänsä parempia vieraille kuitenkin. Ori jätti jälkeläisiinsä erityisesti raviaan, mutta mikään huippuperiyttäjä se ei ollut.

iie. Itkupaju vaaleanrautias 153cm kaunis tamma, hyväleimainen tamma. Sillä oli kevyt, kaareva kaula, hyvä loiva lapa, syvä pyöreä sopusuhtainen runko ja pitkä laskeva lautanen. Jalat olivat melko hyväasentoiset, etusissa oli ulkokierteisyyttä ja takaset olivat lievästi käyrähköt, kaviolaadussa oli toivomisen varaa, mutta kengät jalassa kulkien ne kestivät normaalia käyttöä. Itkupajulla oli hyvä, ylössuuntautuva liike, erityisesti laukassa joka pyöri hyvin kolmitahtisena alusta saakka. Tamma irtohyppäsi nuorempana hyvällä tyylillä 120cm asti ja sai laatuarvostelukarsinnoissa kasia-ysiä, se ei koskaan kilpaillut esteillä, mutta kapasiteettia olisi ollut todennäköisesti metrin luokkiin asti. Sen sijaan Itkupaju kilpaili koulua vaativa B -tasolla, valjakkoa vaativassa luokassa hyvin menestyen. Koulussa se pyöri lähinnä alueluokkia, muutama kansallinen joukossa, valjakkopuolella se kilpaili peräti kansainvälisissä luokissa ja sijoittui niissäkin tasaisesti. Itkupaju oli luonteeltaan kiltti, mutta säpäkkä ja omanarvontuntoinen tamma, joka kyllä osoitti mieltään niin että näkyi ja kuului, jos koki tulleensa väärinkohdelluksi. Tamma palkittiin kantakirjassa ensimmäisellä palkinnolla lukuisten sijoitustensa perusteella, myös hyppytyylistä se sai paljon kehuja.
Itkupaju varsoi kuusi kertaa, valitettavasti yksi varsoista syntyi kuolleena. Sen jälkeläiset ovat erinomaisia kouluratsuja, estepuolen osaaminen hieman heittelee (vain kaksi varsaa perivät Itkupajun erinomaiset hyppylahjat) ja hyviä kilpahevosia kukin. Harrasteratsuiksi niistä ei oikein herkän luonteen vuoksi ole, mutta kaikki myytiinkin koteihin, jossa niitä haluttiin käyttää kilpakäyttöön.

ie. Myllykivi oli kulomusta 163cm korkea, "pieni tammanpyöryläinen". Kovin pieni se ei tietenkään ollut, mutta matalaryhtinen, pyöreärunkoinen, pitkäkaulainen ja hyvässä lihassa (lihavuuskunto 5- läpi elämän) oikein hyväjalkainen tamma. Rakenteellaan se ei ehkä juhlinut, mutta liikkeet olivat yllättävänkin näyttävät, erityisesti se sai kehuja hyvästä, tahdikkaasta ravistaan. Ei Myllykivi tietenkään puoliverisille pärjännyt suorassa vertailussa, mutta se sai helppo A -tason kansallisissa luokissa +60% tuloksia melko säännönmukaisesti. Omistaja itse ei tammalla hypännyt, mutta se oli pari vuotta ammattilaisella ratsastettavana ja kilpaili 90cm luokkia, kotona treenasi metriä. Tekniikka ei kenties ollut se kaunen mahdollinen, mutta esteet ylittyivät puhtaasti vaikka sijoituksilta yleensä tiputtiinkin. Luonteeltaan Myllykivi oli melkoinen perusmöllöttäjäputte - herkkä niin kauan, kun sitä ratsasti herkästi ja reilusti, etupainoinen apuja kuuntelematon jyrä, jos selässä oli kovakätinen pohkeella naputtelija. Käsitellessä tamma oli kuitenkin ihana kullanmurunen, ystävällinen kaikkien kaveri. Kantakirjaan omistaja ei tammaa halunnut viedä.
Myllykivi teki neljä varsaa kouluorien kanssa, rakenneperiyttäjänä se ei ollut kummoinen, eikä luonneperiyttäjänäkään. Sen varsat ovat kuitenkin olleet oikein hyviä kisapelejä niin kouluun (huonoinkin varsa on suorittanut helppo A:n hyvin prosentein), esteillä varsat ovat olleet huomattavasti emäänsä lahjakkaampia parhaan kilpaillessa avoimia 120cm luokkia.

iei. Kallionaakka musta 157cm hyväntyyppinen ja ryhdikäs ori, jolla oli kevyt, pyöreä ja lyhyt runko, kevyt pitkä ylös kiinnittynyt kaula, jyrkkä lautanen, kuivat haja-asentoiset jalat, takasissa käyrät kintereet ja pitkät vuohiset. Rakenteestaan, etenkään jaloistaan Kallionaakka ei saanut juuri kiitosta, eivätkä liikkeet olleet kummoiset: käynnissä takaset hivuttivat, etuset meloivat, ravissa liikkeet suorenivat, mutta takasten liike jäi silti ahtaanlaiseksi. Koulupuolella ori ylsi helppo B -tasolle ja sai sieltä ihan kelvollisia prosentteja, mutta sen todelliset lahjat olivat estepuolella. Laukassa oli hyvä tahti, sitä oli helppo lyhentää ja pidentää, hypyssä oli hyvä ponnistus ja selän käyttö, se oli rohkea, varma ja kapasiteetikas hyppääjä. Etuset olisivat voineet nousta paremmin, mutta kyllä Kallionaakka 110cm tasolta sai lukuisia ja taas lukuisia ruusukkeita. Se oli luonteeltaan herkkä ja yritteliäs, yhteistyöhaluinen ja nöyrä, ei juuri orimaisia piirteitä vaikka se saattoikin yllättää ja alkaa röyhistellä rintaansa liiankin kanssa. Kallionaakka oli kuitenkin sukupuolestaan huolimatta koko perheen hevonen, jonka kanssa lapsetkin pärjäsivät (valvonnan alaisina, tietenkin). Kallionaakka kantakirjattiin toiselle palkinnolle, myöhemmin kisatulosten perusteella ensimmäiselle.
Orin noin 120 jälkeläistä perivät isänsä luonteen ja liikkeet, rakennetta eivät niinkään - yksittäisiä poikkeuksia reiluun sataan varsaan totta kai mahtuu. Kallionaakka on este- ja kenttäpuolelle haluttu nimi ennemmin emänisänä kuin suoraan isänä. Sen omat varsat eivät yllä aivan isänsä tasolle esteillä, mutta sen hyppyjen hyvät piirteet korostuvat, kun se tulee varsaan emänisänä.

iee. Villiriehka oli kaunis, oikein ketunpunainen punarautias (162cm) tamma, joka toimi ikänsä perhehevosena. Sen pitkä liinahtava harja ja kaunis katse käänsivät päitä jo itsessään, lisäksi ne, jotka yhtään tiesivät hevosen rakenteesta ihailivat sen kaarevaa kaulaa, hyvää lapaa, syvää pyöreää runkoa ja hyvää takaosaa. Etujaloissa oli lievää sapelisuutta ja takasissa pihtisyyttä, muuten Villiriehka oli nätti, hyvärakenteinen suomenhevonen. Toki sillä oli pikkuvikaa myös muualla kropassaan, mutta se ei haitannut. Tamman liikkeet olivat matalat, lievästi melovat niin käynnissä kuin ravissakin, laukassa olisi voinut olla parempi tahti, mutta perhehevoselle se riitti. Villiriehka itse ei koskaan kilpaillut mitään lajia, se osasi kyllä pyydettäessä väistöt, avot, sulut ja laukanvaihdon ja hyppäsi 80cm esteitä, mutta pääasiassa sillä ajettiin reellä ja kärryillä, sekä maastoiltiin. Villiriehka oli kiltti ja lempeä kuin mikä, ei ehkä ihan pikkulasten käteen sopiva ilman aikuisen valvontaa (sillä oli paha tapa viedä lempeän jämäkästi haluamaansa suuntaan, yleensä ruohotupsuille). Perheessä tapahtuneen onnettomuuden myötä Villiriehka myytiin aikanaan siitoskäyttöön hevoskasvattajalle kiinnostavan sukunsa ansiosta.
Villiriehka ehti vanhemmilla päivillään varsoa peräti kahdeksan kertaa, se pysyi hyväkuntoisena aina kolmikymppiseksi asti. Tamman jälkeläisissä oli paljon hyvää rakennetta ja lahjoja kisapuolelle, mutta samalla kultainen luonne, joka sopi myös harraste- ja perhekäyttöön. Pari lahjakkainta yksilöä ylsi koulupuolella peräti vaativaan B:hen, esteillä metrikymppiin ja kenttäratsastuksessa joku kävi nappaamassa pari helpon luokan voittoa.

ei. Inhomielin, ruunikonkimo (158cm) edusti yllättävän hyvää urheiluhevostyyppiä. Se oli hieman eriparinen, etuosa oli takaosaa raskaampi, mutta yleisesti ottaen se oli melko keveähkö ori. Leveä kaula, hieman painunut selkä, loiva lautanen. Jaloissa oli vähän enemmän sanomista, sapelihtavat etuset, painuneet vuohiset, takaset pihtiset. Inhomielin liikkui matalasti ja ahtaasti, mutta muuten kaikki askellajit olivat ihan päteviä siihen, että ori pärjäsi helppo B-A -radoilla. Inhomielin ei ollut erityisen palveleva luonne, vaan se mieluummin jätti asiat puolitiehen ja kiirehti seuraavaan. Taitavan, vaativan ratsastajan alla se kuitenkin suoritti oikein kelvollisesti. Esteillä kapasiteettia ja kelvollista hyppykykyä riitti aina metriin asti, mutta epävarmuus karsi suorituskykyä kisoissa niin, ettei Inhomielin käytännössä kisannut esteitä laisinkaan. Valjakkoajoa kokeiltiin muutaman valmennuksen verran ja Inhomielin toimi siinä kohtalaisesti. Käsitellessä Inhomielin oli varsin asiallinen niin kauan, kun käsittelijä oli osaava ja määrätietoinen, mutta epävarmemman käsissä ori oli suorastaan mahdoton. Inhomielin kantakirjattiin aikanaan ratsusuunnalle kolmannella palkinnolla.
Inhomielin oli suosittu siitosori, enemmänkin värin ja vähäisen periyttävyyden vuoksi kuin omien ansioidensa vuoksi. Ori ei ollut maailman huonoin jalostuseläin, se päästi paljon tamman hyviä ominaisuuksia läpi. Ei sen viidestäkymmenestä jälkeläisestä kuitenkaan ollut kauneuskilpailuiden voittajiksi tai seuraaviksi mestaruushevosiksi.

eii. Ivakielin, kohtalaista ratsutyyppiä edustanut 157cm korkea rautiaankimo oli matalaryhtinen, mutta suhteellisen korrektirakenteinen. Raskas edestä, lähes neliömallinen, hyvänpuoleinen, aavistuksen alakaulainen kaula, hyvä lapa, hyvä selkä, loiva lautanen. Sapelihtavat etuset ja käyrähköt kintereet. Ivakielin liikkui melko korrektisti, joskin ahtaanlaisesti niin käynnissä kuin ravissakin. Ivakielin oli innokas seuramies ja aina työntämässä turpaansa joka paikkaan. Siksipä se olikin hieman onnettomuusaltis, ei ollut kerta tai kaksi, kun tallikissa raapaisi oria turvalle sen häirittyä liikaa. Ratsuna Ivakielin ei ollut ihan niin innokas, mutta helppo A -radat sujuivat vähän kokemattomammallakin ratsastajalla (eivät ruusukkeen arvoisesti, mutta hyväksytysti). Ori hyppäsi 80cm ratoja kisoissa varsin kelvollisesti, kotona treenattiin metriä, pääsyynä epävarmuus esteillä.
Ivakielin jätti neljätoista varsaa vaikka tammamäärät olivat huomattavasti suurempia. Sperman laatu oli kuitenkin heikko läpi orin koko elämän, eikä se saanut tammoja kovin hyvin tiinehdytettyä. Ori jätti melko epätasaista jälkeä, rakennettaan se periytti orijälkeläisilleen eniten, samoin luonnettaan, tammajälkeläiset tulivat enemmän emiinsä.

eie. Multiinmuutti, kevyt ja isohko (159cm) kulomusta tamma edusti urheiluhevosmaisempaa suomenhevostyyppiä. Kevyt, ylös liittynyt kaula, pitkähkö säkä, hyvä selkä, hyvin kulmautunut takaosa. Etusääret olivat lyhyet, takasissa kuristuneet kintereet sekä pystyhköt vuohiset, muuten Multiinmuutin jalka-asennot olivat hyvät. Tamma liikkui suorin, elastisin liikkein, sen ehdottomasti paras askellaji oli laukka. Helppo A:ta hyvällä menestyksellä kisannut Multiinmuutti tarjosi kelpo vastuksen puoliverisillekin, vaikka ei ollutkaan mikään varma voittaja joka kerta. Hyvin hypännyt tamma kilpaili 90cm luokkia satunnaisesti sopivan estekuskin puuttuessa ja kävipä se yhdellä kaudella kokeilemassa pari harrasteluokan kenttärataakin (valitettavasti suoritus jäi vaatimattomaksi, kun tamma pelkäsi vettä). Luonteeltaan Multiinmuutti oli hieman mököttäväinen ja tammamaiseen kiukutteluun taipuvainen. Sitä pystyi käsittelemään vain tuttu, asiansa osaava ihminen ja selkään ei ollut mitään asiaa, jos Multiinmuutti ei halunnut kyseistä ihmistä selkäänsä. Kantakirjaus jäi vähemmän yllättäen välistä.
Multiinmuutti teki kaksi orivarsaa, joille se periytti eniten rakennettaan. Myöhemmällä iällä tehty tammavarsa muistutti enemmän emäänsä, mutta valitettavasti lähinnä luonteeltaan, ei niinkään suoritusominaisuuksiltaan.

ee. Hiilloshenkäys oli puhtaasti harrastehevonen. Tummanrautias tamma (161cm) oli kyllä nätti, kolmosplussan tai kakkosmiinuksen varsa, päivästä riippuen. Ahtaanpuoleinen pään ja kaulan liittymä, leveähkö kaula, hyvä säkä ja selkä, huipukas loiva lautanen. Sirot etusääret, käyrähköt kintereet. Liikkeet olivat matalat, mukavat istua, mutta eivät kouluradoille mitenkään ihmeelliset. Tammalla kisattiin helppo B -luokkia ja metriä esteillä, se selviytyi oikein hyvin omalla tasollaan ja jopa yllätti kelpo hyppytyylillään. Hiilloshenkäys oli hyväluonteinen tamma, oikein suomenhevosmainen: osasi säästellä itseään ja tehdä asiat helpoimman kautta, mutta kun siltä vain pyysi, se oli nöyrä ja työteliäs hevonen. Hiilloshenkäys tekikin uraa niin harrastekilpurina kuin ratsastuskoulun luottohevosenakin ja se selviytyi kaikesta. Kesäiset retket uimaan, talviset rekiajelut, alkeiskurssit ja vähän taitavampien ensimmäiset valmennukset. Hiilloshenkäyksellä olisi voinut riittää rahkeita pidemmällekin kilpurina (ainakin helppo A -luokkiin), mutta se ei koskaan päätynyt kovin tavoitteelliseen kotiin vaan jäi harrasteratsuksi ratsastuskoulu-uransa jälkeen.
Hiilloshenkäys astutettiin neljä kertaa, tavoitteena oli "jalostaa väriä" ja siinä onnistuttiin paremmin kuin olisi voinut odottaa. Tamma teki neljä kimovarsaa, jotka myös suorittivat erityisesti kouluratsastuksessa ihan hyvin. Seuraavia koulumestareita Hiilloshenkäys ei jättänyt, mutta helppo A -luokkien yllättäjäruusukehaita löytyi.

eei. Hiilenhiljaa oli ryhdikäs, suurilinjainen ratsutyyppi. 163cm korkea ori oli väriltään hiilenmusta, heräsilmäinen katseidenkääntäjä. Vaikka vikansa siinäkin oli (leveä kaulan liittymä runkoon, lyhyt säkä, suora selkä, käyrähköt kintereet), se oli kokonaisuudessaan kelpo hevonen - ei huippuhyvä rakenteeltaan, ei huippuhuono. Hyvä ryhti ja itsevarma olemus huijasivat kuitenkin kokemattomamman silmän luulemaan Hiilenhiljaan olevan virheettömämpi kuin se olikaan. Liikkeet olivat perustasoa, ori selviytyi hyvin helppo A -radoilla, mutta kirkkaimpaan kärkeen siitä ei ollut. Ori hyppäsi kotona mielenpiristykseksi 80-90cm esteitä, koulun lisäksi se kilpaili valjakkoa noviisiluokissa. Hiilenhiljaa oli hyväluonteinen, nöyrä suomenhevonen, mutta laistoi kuitenkin hommista, mikäli sille antoi luvan. Orimaiset höpötykset puuttuivat kuitenkin kokonaan ja jos hevonen ei olisi ollut niin selkeästi orileimainen, sitä olisi varmasti luultu ruunaksi useammankin kerran.
Hiilenhiljaa ei ollut mikään jalostusori, mutta sitä tarjoiltiin kuitenkin Facebookin palstoilla säännöllisen epäsäännöllisesti varsapuuhiin halukkaille. Tuloksena syntyi kaksitoista varsaa. Perushevosia kaikki, kohtalaisella rakenteella, liikkeellä hypyllä varustettuja kivaluontoisia harrasteratsuja, jotka sopivat myös jonkin sortin kilpailemiseen. Eivät mestaruustasolle, mutta kuitenkin ihan vakavampaankin harrastukseen.

eee. Kanervaisten Kaisu oli sellainen "perus suomijuntti", joka karkotti ihmisiä rodun parista, jos oli karkottaakseen. Punarautias, merkitön 161cm tamma edusti ratsu- ja juoksijatyypin murrosvaihetta. Ahdas pään ja kaulan liittymä, lyhyehkö kaula, pitkä avo runko, huipukas lautanen, mutta jalka-asennot olivat hyvät. Tammalla oli pitkä, tahdikas ravi, hieno pitkäaskelinen, joskin matala käynti ja hieman työtä kaipaava laukka. Se oli kyllä kolmitahtinen, mutta hieman kulmikas. Luonteeltaan se oli "perinteinen" suomenhevosjyrä, mutta Kanervaisten Kaisun kohdalla se johtui lähinnä herkkyydestä. Jos tammaa kohteli reilusti ja mukavasti, se oli mukava ja yhteistyöhaluinen hevonen. Muutoin se sitten sulkikin korvansa ja käveli vaikka ihmisen yli, jos pääsi sillä lailla pakenemaan epäreilusta tilanteesta. Helppo B -luokkia harrastusmielessä kisannut Kanervaisten Kaisu ei ollut siinä hommassa lainkaan pöllömpi vaan toi myös ruusukkeita kotiin. Esteitä tamma ei kilpaillut, mutta kotona hypättiin 80cm ratoja vaihtelun vuoksi. Myös ajohommat ja työajo luonnistuivat, vaikka Kanervaisten Kaisu ei olisi voinut työmestaruuksiin osallistua - liian raskaan taakan edessä se luovutti.
Kanervaisten Kaisu teki kaksi varsaa samasta yhdistelmästä. Toisiaan kovasti muistuttaneet tammat perivät isältään hyvää luonnetta. Mitään ihmeellisiä supersuorittajia niistä ei tullut, mutta ne toimivat erittäin mukavina harrastetason ratsuina kisaillen esteillä ja koulussa.

Sukuselvityksen on kirjoittanut kasvattaja ♥