Maahinen

isä Maalaisen kasvatti ja omisti Juhani ”Jussi” Mielonen Lempäälästä. Jos yhtään olet kurkistanut suomenhevospiireihin, niin Mielosen Juhanin nimi lienee sinulle tuttu tavalla tai toisella. Mielos-Jussiksi kutsuttu seitsemänkymppinen hevosmies tunnetaan suorista mielipiteistä, menestyksestä kenttäratsastuksesta sekä vaativana, mutta reiluna SM-tason kenttäratsastusvalmentajana. Jussi on toiminut suurimman osan urastaan Kantion varuskunnan hevoshuoltokoulun kouluttajana, mutta kun toiminta lakkautettiin 90-luvulla, siirtyi mies suomenhevostensa kanssa kenttäratsastuksen pariin. Rautiaankimo sukkajalkainen Maalainen oli kaikin puolin näyttävä hevonen ja käänsi katseita kenttäkilpailuissa siihen aikaan hyvinkin harvinaisen värityksensä ansiosta. 157-senttinen Maalainen oli tosin hieman raskaamman puoleinen rakenteeltaan eikä sen liikkeet olleet kovin koreat, mutta nämä puutteet ori korvasi hyppyvarmuudella ja hyvällä suoritusteholla. Raskaan rakenteensa ja pitkän selkänsä vuoksi se jäi ratsukantakirjassa III-palkinnolle, mutta kilpailusuoritustensa sekä erisukuisuutensa ansiosta siitä tuli kuitenkin melko suosittu jalostusori. Maalainen jätti jälkeensä kolmisenkymmentä jälkeläistä, joiden joukosta suurin osa oli väritykseltään yllättävän isomerkkisiä. Se periytti jälkeläisilleen värin lisäksi hyvää luonnetta ja terveitä jalka-asentoja (sekä valitettavasti pitkää runkoa). Maalainen eli hyvää elämää, mutta lopulta vanhuuden vaivat hankaloittivat sen elämää sen verran paljon, että se lopetettiin 26-vuotiaana.

isänisä Wiljelijä oli täysin merkitön tummanpunarautias isokokoinen suomenhevosori, joka on ehta Suomen armeijan kasvatti. Sen emä oli pitkän uran armeijan siitostammana tehnyt Matkantekijä, joka on niitä hevosia, jotka nostetaan aina uudelleen ja uudelleen esille, kun muistellaan Suomen Armeijan hevostoimintaa 70-80 -luvuilla. Wiljelijä syntyi Kantion varuskunnassa ja virallisesti sen ratsutuksesta vastasi kukas muukaan kuin majuri Mielonen. Peräti 160-senttinen Wiljelijä oli armeijan hevosten ehdotonta eliittiä - iso, roteva, peloton ja sitkeä. Helppo hevonen se ei ollut eikä sillä ihan kuka tahansa ratsastanutkaan, mutta ne jotka Wiljelijän selkään pääsivät, eivät unohtaneet koskaan tätä tummanpunertavaa oria. Ori ei koskaan hätkähtänyt tykkien ammuksia eikä suuria ihmismassoja, mutta tavallisilla metsäretkillä se saattoi olla kuuma ja haastava. Wiljelijä kantakirjattiin II-palkinnolla kantakirjaan ja sillä oli tarkoitus lähteä kilpailemaan kenttäratsastusta armeijan hevostoiminnan loputtua, mutta ori ehti menehtyä tapaturmaisesti viikko ennen ensimmäisiä kilpailuita. Eläinlääkäri epäili syyksi sydänkohtausta, mutta tarkkaa kuolinsyytä ei koskaan saatu selville. Wiljelijä ehti astua vain kolme tammaa, mutta onneksi sen orivarsa Maalainen jatkoi tätä lupaavaa sukulinjaa eteenpäin. Kantion varuskunnan vanhojen hevostallien edustalle on pystytetty taiteilija Maaret Jokisalon veistämä kolmen hevospatsaan muodostama muistomerkki, joista yhden patsaan mallina Wiljelijä toimi.

isänemä Maalaisromantiikka oli kuvankaunis rautiaankimo suomenhevostamma, jolla oli lähes polviin asti ulottuva pitkä silkkinen harja ja siroturpainen pää. Sen jokaisessa jalassa oli korkeat polvisukat ja päässä leveä läsi. Sen kasvatti Frida Perho, joka tunnetaan Kylmäsaaren Ratsastuskeskuksen osaomistajana ja kouluratsastajana. Maalaisromantiikka oli Fridan ykköshevosen Rajaromantiikan kolmas varsa ja vaikka se oli kuin ilmetty emänsä, laittoi Frida tammavarsan myyntiin. Tietenkin myyntiaikeita edisti Maalaisromantiikan kaunis väritys, joka nosti heti varsan hintaa ainakin kaksinkertaiseksi. Kenttäratsastajaguru Juhani ”Jussi” Mielonen ei koskaan pitänyt hevosen ominaisuuksista tärkeimpänä väriä eikä se tässäkään kohtaa ollut se tärkein kriteeri, kun mies päätti ostaa Maalaisromantiikan itselleen. Värin takaa Juhani näki tammassa hyvän pyöreän rakenteen, hyvät jalka-asennot ja säpäkän luonteen. Vaikka Maalaisromantiikan suvussa ei juuri kenttähevosia ollut, lähti Jussi alusta alkaen kouluttamaan tammasta monitaituria kenttäradoille. Keveiden liikkeidensä ja herkkyytensä ansiosta Maalaisromantiikka esiintyi edukseen kouluradalla, joka oli sille selvästi helpoin osa-alue. Esteosuudella Maalaisromantiikka oli haastava, sillä se vaati ratsastajaltaan tarkkuutta hypätäkseen siististi ja puhtaasti. Sen sijaan maasto-osuudella tästä satuhevosesta kuoriutui oikea sähikäinen, jonka eduksi paljastui nopeasti kestävyys ja nopeus. Kieltämättä tamma oli herkkä kieltämään, jos sitä ei ratsastanut tarpeeksi varmasti. Kokeneella Jussilla tätä ongelmaa ei ollut ja ratsukko menestyikin erinomaisesti kenttäkilpailuissa useamman vuoden ajan. Tietenkin Jussi halusi tähtitammastaan jälkeläisiä, mutta paljastui, että tamma tiinehtyi varsin huonosti. Useiden yritysten jälkeen Maalaisromantiikka varsoi rautiaankimon orivarsan, Maalaisen. Tämän jälkeen tamma saatiin vielä kerran tiineeksi, mutta valitettavasti varsa syntyi kuolleena. Jo iällä oleva Maalaisromantiikka päätettiin päästää eläkepäiville eikä enää yrittää varsottamista väkisin. Erään kerran kuitenkin tallin nuori ori Rennokas pääsi karkuun ja yllätettiin rysän päältä astumassa kiimassa olevaa Maalaisromantiikkaa. Tästä sattumuksesta syntyi vielä yksi jälkeläinen Maalaisromantiikalle, rautias tammavarsa Romanssi. Maalaisromantiikka eli vielä pitkään viimeisen varsomisen jälkeen, mutta sen kohtaloksi koitui vaikea ähkykierre, jonka vuoksi se lopetettiin 27-vuotiaana.

emä Keijukainen syntyi pienikokoisena ja pieneksi se myös jäi. Tummanpunarautiaan läsipäisen tamman lopulliseksi säkäkorkeudeksi mitattiin vain 144cm, vaikka sen vanhempien mukaan Keijukaisesta odotettiin vähän suurempaa ilmestystä. Koska pienhevosmittoihin jäänyt Keijukainen ei sopinut kasvattajansa Tuula Frenckellin takaliston alle, jouti se myyntiin. 4-vuotiaan Keijukaisen osti lupaava kenttäratsastajanalku Henni Iisikoto, jonka päätöstä ostaa raaka ja säpäkkä tamma arvosteltiin aina hevostalli.netin sennupalstaa myöden. Tietenkin ilkeissä kommenteissa muistettiin myös mainita, että Hennin lääkärivanhemmat olisivat voineet helposti ostaa vähän tasokkaammankin hevosen, esimerkiksi suoraan Saksasta. Henni osoitti kärkkäät mielipiteet vääriksi ja valmentautui säännöllisesti Keijukaisella kouluttaen samalla siitä juuri itsensä näköistä ratsua. Henni oli pienikokoinen 14-vuotias tyttö, joten ponimainen Keijukainen oli juuri sopiva ratsu tälle rämäpäiselle tytölle. Henni onkin todennut, että ilman Keijukaista ei olisi kehittynyt kenttäratsastuksessa niin nopeasti, että tätä nykyä 19-vuotiaana valmentautuu kenttäratsastuksen EM-ringissä – ei tosin Keijukaisen kanssa, sillä Henni on siirtynyt jo isoihin hevosiin. Keijukaisen ja Hennin yhteisellä taipaleella on monia mainittavia virstanpylväitä, kuten kahdesti voitettu Suomenpienhevosten Kenttämestaruus. Kaikilla mittapuilla mitattuna Keijukainen on ilmiömäinen kenttäratsu, erinomainen hyppääjä ja yksinkertaisesti laatutamma – onhan se kantakirjattu I-palkinnolla pienhevossuunnallekin. Henni Iisikoto myi raskain sydämin Keijukaisen seuraavalle junnuratsastajalle siirtyessään isoihin hevosiin, sillä olisi ollut sääli jättää lahjakas tamma seisomaan laakereillaan tallin perukoille. Sitä ennen Keijukainen kuitenkin varsoi kerran Iisikotojen tallissa orivarsan kenttäori Maalaisesta ja tuloksena oli komea läsipäinen kenttäori Maahinen. Nykyisin Keijukainen viettää eläkepäiviä Elina Levon omistuksessa Sastamalassa ja on varsonut Maahisen jälkeen vielä kolme varsaa.

emänisä Menninkäinen oli Dahlvikin hevosopiston kasvattama ja omistama punarautias piirtopäinen kenttäratsastuksessakin kilpaillut jalostusori. Menninkäinen oli melko pienikokoinen ja se oli vain yhden sentin yli pienhevosmittojen. Tämän vuoksi Menninkäisellä ratsastivat lähinnä naiset ja eniten menestystä sen kanssa niitti Dahlvikin hevosopiston ratsastuksenopettaja Marja-Liisa ”Maikki” Kolehmainen. Luonteeltaan Menninkäinen oli sisäänpäinkääntynyt ja vieraita kohtaan varautunut, mutta sitkeä ja periksiantamaton hevonen. Maikki Kolehmaisen kiintymys Menninkäiseen oli siksikin erityistä, koska orin isä oli Maikin kouluttama ja kaikkien tuntema kouluori Metsänolento, jonka kavionjälki näkyy nykyajan suomenhevossuvuissa vahvasti. Maikki itsekin oli enemmän koulupuolen ihmisiä kuin kenttäratsastaja, mutta Menninkäisen kautta kenttäratsastuskin tuli naiselle tutuksi. Maikki kilpaili Menninkäisellä kenttäratsastuksen ohella myös kouluratsastuksessa Helppo A -tasolla. Menninkäinen herätti alusta alkaen kiinnostusta tammanomistajien keskuudessa, olihan se suvukas ja suorituskykyinen hevonen, jonka rakennekin miellytti monen silmää. Menninkäinen astui kilpailukausien ohessa tammoja satunnaisesti, mutta suurin osa sen varsoista sai alkunsa vasta kilpailu-uran jälkeen. Menninkäisen varsoista on pakko nostaa esiin kolminkertainen koulumestariruuna Maserati, jalostusori Vesihiisi sekä jälkeläispalkinnolla A palkittu siitostamma ja kenttäratsu Virvatuli. Menninkäinen ei ollut kovin pitkäikäinen hevonen, sillä se lopetettiin vain 16-vuotiaana vaikean etujalan murtuman vuoksi. Tämän vuoksi Menninkäisen siitosura jäi hieman odotettua lyhyemmäksi.

emänemä Päivänsäde oli suomenhevoskasvattaja Tuula Frenckellin ensimmäisiä kasvatteja, kun nainen 18-vuotiaana päätti varsottaa silloisen tammansa Päivänpaisteen. Päivänpaiste oli entinen ravihevonen ja sen suku oli täynnä toinen toistaan menestyneempiä ravihevosia. Tuula taas ei raveista ymmärtänyt hölkäsenpöläystä ja Päivänpaistekin oli naisella ollut harrasteratsuna. Luontevinta olisi ollut valita Päivänpaisteelle mahdollisimman hyvä ratsusukuinen ori, mutta köyhällä opiskelijalla tähän ei ollut varaa, joten Päivänpaiste astutettiin läheisen ratsastuskoulun orilla Voimavaakunalla. Nykytiedon valossa moinen astutus ei olisi ehkä ollut kovinkaan järkevää, mutta loppujen lopuksi tulos ei ollut niin huono, kuin olisi voinut ajatella. Punarautias Päivänsäde nimittäin oli varsin kaunis, herkkä ja lahjakas tamma etenkin kouluaitojen sisäpuolella. Piirtopäisellä 155-senttisellä Päivänsäteellä oli hyvä pyörivä ratsulaukka, näyttävä ravi ja se oli satulan alla omalla moottorilla toimiva, reipas ja miellyttämisenhaluinen. Tuula Frenckell kilpaili Päivänpaisteella aina Helppo A -luokissa asti ja tamma on epäilemättä ollut Tuulan menestynein ratsu. Se hyppäsikin hyvin, mutta valitettavasti takajalan vamma esti lopulta tamman hyppyyttämisen kokonaan. Päivänsäde hyväkyttiin kantakirjana ratsusuunnalle II-palkinnolla ja se on myöhemmin saanut myös jälkeläistensä menestyksen kautta jälkeläispalkinnon B. Jälkeläisiä tammalle siunaantuikin peräti kuusi, sillä sen kilpailu-ura jäi jalan vuoksi hieman normaalia lyhyemmäksi. Jalkaongelmat koituivat myös Päivänsäteen kohtaloksi, sillä se rikkoi vielä vanhoilla päivillään kahdesti saman ongelmia tuottaneen jalkansa uudelleen ja lopulta jalan kuntoutus kävi mahdottomaksi ja tamma täytyi lopettaa 23-vuotiaana.

Sukuselvityksen on kirjoittanut Sylvi