Mielenrouta

ii. Marrashovi, tummanpunaruunikko 164cm korkea komea, ryhdikäs, erinomaisin tyypein varustettu ori. Sillä oli väljä pään ja kaulan liittymä, hyvä voimakas ylälinja, joka koostui lihaksesta eikä ihrasta, pyöreä, sopusuhtainen runko, hieman laskeva lautanen. Etusissa oli erittäin lievää vasikkapolvisuutta, takasista ei löytynyt moitittavaa. Kavioaines oli hieman haurasta, mutta ei vaikuttanut käyttöön hyvällä kengityksellä ja kengittäjällä. Marrashovi liikkui erinomaisesti, elastisesti, irtonaisesti ja aktiivisesti. Se keri etusillaan jonkin verran käynnissä, mutta muutoin liikkeet olivat varsin suorat. Ori hyppäsi erinomaisella tyylillä ja se keräsikin niin parhaan askellaji- kuin estehevosenkin tittelit sekä kolmi- että nelivuotiaana laatuarvostelusta. Kasvattajakisan estevoitto napsahti kuusivuotiaana, koulupuolelle oria ei niinkään laiteltu. Marrashovin luonne oli tosin kova, karjas, mutta se ei kuitenkaan sietänyt liian kovaa käsittelyä. Harva ihminen tuli orin kanssa toimeen ja lopulta omistaja otti sen kotitalliinsa, jotta käsittelijöiden määrä olisi pysynyt minimissä eli yhdessä. Marrashovi kilpaili esteitä 120cm luokissa, kenttää se kisasi kaksi kautta CIC1-tasolla - molemmat lajit sujuivat hyvällä menestyksellä. Marrashovi kirjattiin ratsusuunnalle ykkösellä.
Marrashovi periytti erinomaisia käyttöominaisuuksiaan ja sen heikkotasoisemmatkin varsat ovat kapasiteetiltaan yltäneet minimissään metriin tai helppoihin luokkiin koulussa ja kenttäradalla. Valitettavasti ori siirsi eteenpäin myös luonnettaan, eivätkä marrashovilaiset sovikaan harrasteratsuiksi tai ratsastuskouluiksi, saati täti- tai lapsiratsuiksi vaan lähinnä ammattilaisten kilpailijoiden käsiin.

iii. Marraskaski, musta 156cm korkea oli ryhdikäs ratsutyyppinen ori. Sen pitkä tuuheajouhinen harja riitti yksinään hurmaamaan monia katsojia, puhumattakaan sen esiintymiskaristamasta. Sillä oli kevyt, pyöreä runko, lievästi alakaulaa, väljä pään ja kaulan liittymä, hyvä säkä ja loivahko lautanen. Etujaloissa sillä oli pystys vuohiset, muutoin ne olivat hyväasentoiset, samoin kuin takajalat. Kavioaines kului hieman tavallista nopeammin, mutta hyvä kengitys ja kavionhoito pitivät ne käyttökunnossa vuosia. Marraskaskella oli erinomainen liike, etenkin laukka, joka oli irtonaista, elastista ja hyvin säädeltävää. Käynnissä ori hivutti takaa ja se oli hieman jännittynyttä, ravi oli pitkää ja lennokasta. Ori hyppäsi oikein hyvällä tyylillä, kolmivuotiaana laatuarvostelu meni hieman penkin alle, nelivuotiaana Marraskaski valittiin parhaaksi estehevoseksi. Kasvattajakisan se voitti estepuolella, koulupuolella napsahti viides sija. Kovaluonteinen, itsepäinen ori ei ollut se helpoin käsitellä saati ratsastaa kuumuvuutensa vuoksi, mutta CIC1-radat kenttäpuolella sujuivat vailla ongelmia sopivan ratsastajan löydyttyä. Ori kilpaili viisi ehjää kautta ja se kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle ratsusuunnalle. Ura päättyi jännevammaan, josta Marraskaski kuntoutettiin jalostuskäyttöön.
Ori periytti luonnettaan ja erinomaisia ratsuominaisuuksiaan, samoin ryhtiään ja jalkojaan, myös kavioitaan. Marraskasken varsat ovat pääasiassa este- tai kenttäratsuja vaativammilla tasoilla, joka tädin harrastepeleiksi ne eivät luonteensa puolesta sopineet. Orijälkeläiset ovat usein olleet hankalampia, mutta myös laadukkaampia kuin tammajälkeläiset.

iie. Verikreivitär oli kaunis läsipäinen punaraudikko, korkeutta 158cm. Sillä oli oivallinen tammaleima ja hyvä ratsutyyppi, pitkä säkä, pystyhkö lapa, pitkähkö runko, pitkähkö lautanen ja vennohkot vuohiset, muuten sen jalka-asennot olivat oikein hyvät. Vapaana esitettynä Verikreivittären liike oli suoraa ja elastista, mutta se jännittyi helposti esitettynä sekä maasta, että selästä käsin. Tamman paras askellaji oli ehdottomasti ravi, jota oli helppo ratsastaa paljon paremmaksi. Luonteeltaan Verikreivitär oli tammamainen tamma, otti helposti nokkiinsa eikä sietänyt minkäänlaista komentelua tai pakottamisen yritystä. Ratsuna se oli helposti kuumuva ja herkkä, mutta erinomainen suorittaja oikeissa käsissä, antoi aina itsestään kaiken suorituseensa. Tamma kilpaili päätoimisesti kenttää CIC1-tasolla, sillä käytiin tekemässä muutama koulurata helppo B/A -tasoilla, mutta jo suorituksista huomasi, ettei Verikreivitär ollut mikään suoranainen kouluratsu. Sitä ei koskaan kantakirjattu, sillä omistaja epäili, ettei tamma toimisi kunnolla koeratsastajan kanssa. Se kilpaili aktiivisesti aina 14-vuotiaaksi asti, ennen kuin etusista löydettiin kulumaa.
Verikreivitär teki kilpauransa jälkeen kolme varsaa, jotka perivät tammalta sekä liikettä, että kapasiteettia. Luonteeltaan ne eivät jääneet miksikään helpoiksi hevosiksi, mutta mahdottomia niistä ei yhdestäkään tullut. Kaikki varsat kilpailevat kenttää CIC1-tasolla. Verikreivitär lopetettiin viimeisen varsan vieroituksen jälkeen, sillä se ei kestänyt enää aktiivikilpakäyttöä eikä sen pää kestänyt oloneuvoksen elämää.

ie. Tuskantuuli, suurehko (160cm) rautiaankimo oli rakenteeltaan kevyehkö, sillä oli hieman alakaulainen kaula, syvä pyöreä runko, huipukas jyrkkä lautanen, suorat etuset, käyrähköt kintereet, lyhyehkö vuohiset takasissa. Tuskantuuli liikkui luonnostaan ylämäkeen, ravi oli sen paras askellaji, laukka valui vähän passitahtiseksi, mikäli tammaa ei pidetty hyvässä lihaskunnossa. Käsitellessä se oli niitä suomenhevosia, joiden vuoksi jotkut pitävät koko rotua juntturana, tamma myös arvosti omaa rauhaansa eikä pahemmin välittänyt ylimääräisestä lääppimisestä tai lässytyksestä. Ratsastettavuudeltaan Tuskantuuli oli kuitenkin hyvä, joskin hieman laiskahko: sopivalla eteenratsastuksella ja motivoinnilla se suoritti kuitenkin ihan kilpailuissa asti vaativa B -luokissa sijoittuen ja voittaen, vaikka puoliveriset veivätkin avoimissa luokissa tikkareita nokan edesä. Tamma hyppäsi kelvollisella tyylillä, mutta nosti jalkojaan melko heikosti mistä seurasi kolauttelua. Se kuitenkin kilpaili kohtalaisen hyvällä menestyksellä 90cm luokissa sijoittuen, jopa voittaen. Tuskantuuli kantakirjattiin oikein hyvällä lausunnolla ratsusuunnalle, I-palkinnolle.
Tuskantuuli sai vanhoilla päivillään neljä varsaa. Se periytti varsoilleen kapasiteettiaan ja laukkaansa, hyppytyyli ja rakenne periytyivät enemmän isän puolelta. Tuskantuuli ei juurikaan periyttänyt luonnettaan, mutta se luonnollisesti opetti omia tapojaan varsoilleen jonkin verran. Kaikki tamman neljä varsaa, kaksi oria ja kaksi tammaa, ovat kilpailukäytössä este- tai kenttäratsuina (110cm + CIC1).

iei. Ismarko, rautiaankimo 161cm korkea ori oli rakenteeltaan varsin sopusuhtainen, joskin ehkä aavistuksen verran enemmän juoksija- kuin ratsutyyppinen. Pitkäjalkaisella orilla oli kuitenkin kaunis kaareva kaula, sopusuhtainen lihaksikas runko, korkea säkä, pitkähkö runko ja pitkähkö lanne, lyhyehkö lihaksikas lautanen. Etuset olivat hieman hajavarpaiset ja sapelihakuiset, takaset olivat hyväasentoistet. Ismarko opetettiin kyllä raviajolle ja sillä ajettiin jopa hiittiä, mutta oikeita ravilähtöjä se ei juossut. Ei edes opetus- tai koelähtöä. Orilla oli kohtalaisen hyvä liike, ei mitenkääs erityisen loistava ja upea, mutta ei missään nimessä huonokaan. Se kilpaili kouluratsastuksessa helppo A -radoilla hyvillä prosenteilla, esteillä se ylsi 90cm radoille. Hyppytyyli Ismarkolla oli oikein hyvä, se käytti selkäänsä ja takasiaan hyvin, etuset olisivat voineet nousta huomattavasti terävämmine. Luonteeltaan ori oli heman yrmeä ja sulkeutunut, mutta muuten oikein mukava, hyväluonteinen hevonen jonka työmotivaatio oli kohdillaan, kunhan se töiden vastapainoksi sai olla kokonaan vapaalla ihmisten seurasta. Ismarkoa ei koskaan kantakirjattu omistajan kiinnostuksen puutteen vuoksi.
Ismarko sai sekalaisen joukon varsoja sekalaisen tammajoukon kanssa. Osaa kiinnostivat oikeasti orin hyvät ominaisuudet, toisia kiinnosti sen kimo väri. Ismarko ei ollut mikään huippuperiyttäjä, sen jälkeläisissä on varsin kirjavaa joukkoa: yksi muistuttaa isäänsä, toinen ei, kolmas toimii kilpahevosena, neljäs ratsastuskoulussa, viides perhehevosena.

iee. Halunroihu 158cm korkean vaaleanraudikon tammaleimassa oli puutteita, ratsuleima oli kohtalainen. Sillä oli hieman alakaulainen kaula, matala, piirteetön säkä, syvä vankka runko, kantava lanne, hyväasentoiset etujalat ja käyrät kintereet. Halunroihun paras askellaji oli sen käynti, jossa se liikkui hyvin selkäänsä käyttäen, pitkin irtonaisin askelin. Ravissakaan ei ollut juuri vikaa, liike oli kenties hieman matalaa, mutta muuten oikein kelpo ravia. Laukka oli heikoin askellaji, nuorena, huonossa lihaskunnossa tamma ei saanut juuri ylläpidettyä sitä ja laukka oli muutenkin etupainoista, takapäähän voimaa ratsastamalla kuitenkin parempaa kuin muutoin. Halunroihu oli luonteeltaan melko epämiellyttävä hevonen, periaatteessa ihan kiltti, mutta kaikkea kyttäävä vilkkusilmä johon ei voinut luottaa sitäkään vähää, kuin hevoseen yleensä. Ratsuna se oli kuitenkin "ihan ookoo", teki, mitä pyydettiin, ei vastustellut, mitä nyt näki mörköjä ja pieniä vihreitä miehiä. Halunroihu kilpaili kenttäratsastuksessa helppoja luokkia melko hyvällä menestyksellä, koulua se kilpaili aina silloin tällöin helppo B -tasolla (helppo A -rata olisi mennyt, mutta omistaja ei koskaan kisannut niitä), vaikka kouluradoilla menestys jäikin heikoksi.
Halunroihu sai aikanaan kaksi varsaa, sen tammavarsa tuli enemmän isäänsä kuin emäänsä ja se myytiin kilpailukäyttöön. Orivarsa sen sijaan oli suorastaan syntymäruuna, hyvärakenteinen ja -liikkeinen kyllä, mutta erittäin karjas ja epämiellyttävä luonteeltaan. Ruunana siitä tuli kuitenkin hyvä parempi harrastehevonen uudelle omistajalleen.

ei. Tunturipuron Iltarauha oli vaaleanpunarautias ori (165cm), joka olisi voinut olla hieman orimaisempi, mutta edusti hienoa rodunomaista suomenhevosta hyvällä ratsutyypillä. Sillä oli pitkä, vahva kaula, pyöreä runko ja loivahko lautanen. Etusissa oli sapelihakuisuutta ja supistuneet etusääret, takajalat olivat hyväasentoiset. Tunturipuron Iltarauhalla oli hyvä yliastunta käynnissä, korkea, joustava ravi. Laukka oli pyöreää ja kolmitahtista, hieman jännittynyttä aika ajoin. Ori hyppäsi hyvällä tyylillä, erityisesti se nosti etujalkojaan hienosti, takaa se olisi voinut optimitilanteessa avata hieman enemmän. Tunturipuron Iltarauha ei sijoittunut kummoisesti nelivuotiaiden suomenhevosten laatuarvostelukarsinnassa, mutta se johtui enemmän puutteellisesta valmistelusta kuin puutteellisista taidoista. Myöhemmin ori myytiin ammattilaisen ratsuttamana ja se alkoi uuden omistajansa kanssa kilpailla kenttää CIC1-tason luokissa. Tunturipuron Iltarauhalla oli rauhallinen, kiltti luonne, se ei innostunut kovin helposti mistään, mutta ei koskaan lusmuillutkaan töistä joita siltä pyydettiin. Kaikenlaiset orimaiset höpötykset se jätti muille hevosille ollen käsiteltävyydeltään priimaa. Tunturipuron Iltarauha kilpaili useita menestyksekkäitä kausia ennen kuin se kantakirjattiin (I-palkinto R-suunta) ja siirrettiin siitoskäyttöön.
Tunturipuron Iltarauha sai viitisenkymmentä jälkeläistä, joille se periytti erityisesti hyvää liikettään sekä rauhallista, palvelevaa luonnettaan. Vaikka ori itse lahjakas myös estepuolella olikin, se ei hyppykykyään siirtänyt eteenpäin aivan yhtä hyvin. Silti sen jälkeläisissä on useampia metrin ja sen yli hyppääviä jälkeläisiä. Lahjat ovat kuitenkin usein enemmän peräisin hyvältä emältä.

eii. Nokihurja, suurikokoinen (168cm) musta ori oli hyväntyyppinen, kaarevakaulainen ori. Sillä oli pyöreä vankka runko, hieman painunut selkä ja pyöreä lautanen. Etujaloissa oli sapelihakuisuutta ja kaikissa jaloissa oli hieman hajavarpaisuutta. Takajalat olivat kuitenkin muuten melko hyväasentoiset. Nokihurja keri hieman etujaloillaan käynnissä, mutta ei niinkään ravissa. Ravi sillä oli joustavaa ja ilmavaa. Laukka Nokihurjalla oli nuorena hakusessa, mutta vanhemmiten siitä kuoriutui hyvin pyörivää ja kolmitahtista, jota kelpasi kyllä katsoa niin koulu-, kuin esteradoillakin, maastoesteitä unohtamatta. Ori jäi pois kolmivuotiaiden laatuarvostelukarsinnasta huonon kasvuvaiheen vuoksi, mutta nelivuotiaana se sijoittui karsinnassa toiseksi (laukasta huolimatta). Finaalissa laukka oli jo hieman paremmassa kuosissa, mutta sijoitus oli vasta kahdestoista kolmestakymmenestä osallistujasta. Nokihurja hyppäsi hyvällä tyylillä, erityisesti selkäänsä se käytti kiitettävästi. Rataesteillä varovaisuudessa oli parantamisen varaa, mutta orin leipälajiksi valikoitui kenttäratsastus (CIC1) jolloin se paikkasi pudonneita puomeja erinomaisilla koulu- ja maastoesteosuuksilla. Nokihurja oli luonteeltaan rauhallinen ja motivoitunut, mutta ei tehnyt tippaakaan enempää kuin siltä osasi työntekoa pyytää. Ori kantakirjattiin toiselle palkinnolle ratsusuunnalle.
Nokihurjalla oli hieman tiinehdyttämisongelmia, mutta se sai silti aikaiseksi vähän alle 40 varsaa. Ori periytti erityisesti rakennettaan, luonnettaan ja liikkeitään, hyppytyyliä ja -kykyä kohtalaisesti. Suurin osa sen varsoista kilpailee tasoilla helppo A, 100cm tai helppo luokka kenttäratsastuksessa, muutama on myös harraste- tai perhehevosena sillä luonteensa puolesta Nokihurjan varsat käyvät oikeastaan kaikkeen.

eie. Tunturipuron Lauha, kaunis pitkäjouhinen vaaleanpunarautias oli 160cm korkea. Se oli kauniin lisäksi ryhdikäs, sillä oli hyvät tyypit, pitkä kaula ja pitkä niska, syvä pyöreä pitkähkö runko ja loiva lautanen. Etujalat olivat hyväasentoiset, takasissa kuristuneet kintereet ja lyhyehköt sääret, mutta muuten nekin olivat hyvät. Käynti oli joustavaa, pitkäaskelista ja siinä oli hyvä yliastunta, ravi oli suoraa ja pitkäaskelista, mutta olisi saanut olla hieman irtonaisempaa. Laukka oli Tunturipuron Lauhan paras askellaji, se oli pyöreää, ilmavaa ja näyttävää, helppoa säädellä kaikin tavoin. Tamma hyppäsi kohtalaisen hyvällä tekniikalla. Laatuarvostelukarsintojen sijaan se osallistui molempiin kasvattajakilpailuihin sijoittuen koulupuolella kolmanneksi ja esteillä viidenneksi. Tunturipuron Lauha oli oman arvonsa tunteva tamma, jolla oli välillä niitä surullisenkuuluisia tammapäiviä. Se oli kuitenkin myös hyväluonteinen ja seurallinen hevonen, joka halusi olla mieliksi ja tehdä töitä, kunhan Hänen Korkeutensa arvoa kunnioitettiin oikealla tavalla. Tunturipuron Lauha kilpaili sekaisin koulua vaativa B -tasolla ja kenttää tutustumisluokissa sekä helpoissa luokissa (omistaja itse kisasi tutustumisluokkaa, ratsuttaja helppoa). Tunturipuron Lauha kilpaili useita menestyksekkäitä kausia ja osallistui neljä kertaa koulumestaruuksiin voittaen kahdesti.
Tammalla teetettiin neljä jälkeläistä hyvin valikoitujen orien kanssa. Tunturipuron Lauhan jälkeläiset perivät emältään erinomaisen työmotivaation ja hyvän luonteen, ryhtiä ja ilmavuutta liikkeisiinsä. Hyppykyky ei jäänyt yhdelläkään alle metriin ja vaikka luonteensa puolesta varsat olisivat varmasti sopineet puskailuunkin, kaikki kilpailivat hyvällä menestyksellä useita kausia.

ee. Jekkupakkanen oli leiskuvan punainen punarautias (158cm), sillä oli hyvä ratsutyyppi, hyvänpuoleinen tammaleima. Lisäksi tammalla oli pitkä runko, pitkä kaareva kaula ja loiva lautanen. Etujalat olivat varsin hyväasentoiset, takajaloissa oli pihtisyyttä ja käyrähköt kintereet. Etujalkojen liikkeet olivat suorat sekä käynnissä, että ravissa, takajalkojen liikkeissä oli ahtautta käynnissä, ravissa liike oli hieman väljempää. Jekkupakkanen liikkui irtonaisesti ja elastisesti, sillä oli hyvä kolmitahtinen, mutta hieman matala laukka. Tamma hyppäsi hyvin, käytti selkäänsä, mutta ei aina ponnistanut molemmilla takasillaan. Kolmi- ja nelivuotislaatuarvostelukarsinnoissa se ei kuitenkaan menestynyt kovin hyvin, sillä Jekkupakkanen ei koskaan ymmärtänyt irtona hyppäämisen ideaa. Se kuitenkin tuli kasvattajakilpailussa kolmanneksi esteillä, sillä ratsastajan kanssa tamma suoritti huomattavasti paremmin ja hyppäsi suunnattomalla innolla. Koulupuoli ei ollut aivan yhtä vahvoissa kantimissa, vaikka Jekkupakkanen suorittikin korrektisti helppo A -radoilla. Tamma teki kuitenkin uraa pääasiassa este- ja kenttäratsastuksen parissa kilpaillen 110cm ja CIC1 luokkia. Jekkupakkanen otti elämän rennosti, mutta työssään se oli ahkera ja motivoitunut tekemään pyydetyt asiat oikein. Tamma kantakirjattiin R-suunnalle ensimmäisellä palkinnolla.
Jekkupakkanen jätti vain yhden varsan, työteliään, hyvärakenteisen kenttätamman. Se astutettiin myös toistamiseen, mutta tamma menehtyi varsan jäätyä virheasennon vuoksi syntymättä.

eei. Jekuntekijä raudikko 157cm korkealla orilla oli hyvät tyypit, pitkä kaula, syvä pitkä runko, pitkänpuoleinen säkä ja laskeva lautanen. Etujalat olivat hyväasentoiset, takasissa oli pihtisyyttä sekä käyräkintereisyyttä. Ori sai mainintoja erityisen hyvistä kavioistaan useamman kerran. Etujalkojen liikkeet olivat ahtaanlaiset käynnisä ja ravissa, takajalkojen liikkeet taas jalka-asentoihin nähden varsin suorat. Laukka Jekuntekijällä oli hyvää ja kolmitahtista, mutta ori liikkui hieman etupainoisesti. Ori myös hyppäsi melko etupainoisena ja raskaasti, mutta pääsi silti varsin hyvin ratsastajan kanssa metrin esteiden yli. Jekuntekijällä kilpailtiin helppoja kenttäluokkia, esteitä ja koulua se ei kilpaillut käytännössä ollenkaan. Luonteeltaan Jekuntekijä oli hieman neuroottinen: rutiinit olivat sille erityisen tärkeitä, jotta se ei hermostuisi ja stressaisi turhaan, lisäksi ori vaati ratsastajaltaan pilkuntarkkaa tekemistä. Toisaalta Jekuntekijä myös suoritti erittäin suurella sydämellä ja rakasti yli kaiken työntekoa silloin, kun sillä ei ollut syytä stressata. Jekuntekijä kantakirjattiin toisella palkinnolla R-suunnalle.
Periyttäjänä Jekuntekijä osoitti jättävänsä erityisesti rakennettaan, niin hyvässä kuin valitettavasti myös niissä huonoissakin puolissa. Sen sijaan hermoiluun taipuvainen luonne ei siirtynyt eteenpäin käytännössä yhdellekään kahdeksastatoista jälkeläisestä. Jekuntekijän varsoissa on variaatioita suorittajissa: osa kilpaili hyvällä menestyksellä isoja luokkia etenkin kentässä, osa jäi perhe- tai ratsastuskouluhevosiksi.

eee. Kevätruska, kaunis sukkajalkainen punarautias (157cm) oli hieno suomenhevonen, ratsutyyppi oli selkeä, samoin kuin tammaleima. Sillä oli kareva kaula, pitkä säkä, pysty lapa, pitkähkö avo runko, pyöreä lautanen, jalka-asennot olivat kaikkien jalkojen lievää hajavarpaisuutta lukuunottamatta hyväasentoiset. Etujalkojen liikkeet olivat hieman melovat, takajalkojen liikkeet taas melko väljät sekä käynnisä, että ravissa. Kevätruskan laukka oli erittäin hyvä ja tasapainoinen, hypätessä sillä oli hyvä jalkatekniikka ja se käytti selkäänsä hypyssä. Tamma menestyi kolmivuotiaana hyvin laatuarvostelukarsinnoissa sijoittuen finaalissa viidenneksi, parhaana tammana. Kevätruska teki varsoja nuorella iällä eikä niiden vuoksi osallistunut kasvattajakilpailuun. Myöhemmällä iällä Kevätruska kilpaili pääasiassa esteitä 110cm luokissa, mutta sillä käytiin myös muutamia kenttäkilpailuja lähinnä helpoissa luokissa lainakuskilla, omistaja kun itse pelkäsi maastoesteitä. Kevätruska oli rohkea, leppoisa tamma, joka ei vapaapäivistä perustanut vaan rakasti työntekoa yli kaiken.
Kevätruskan kolme varsaa osoittautuivat varsin hyväliikkeisiksi ja -hyppyisiksi tapauksiksi. Ne kaikki myytiin ensisijaisesti kilparatsun uraa ajatellen ja siihen ne sopivatkin hyvin. Kevätruskan jälkeläiset kilpailivat melko hyvällä menestyksellä kenttää ja esteitä.

Sukuselvityksen on kirjoittanut kasvattaja ♥