Nokikolari

i. Nokkavesieläin oli monella tapaa erikoinen hevonen. Ensinnäkin se oli väritykseltään tummanruunikonkimo suomenhevonen, jollaista ei ratsastuskouluopettaja Raija Grönroosin tallissa ollut asunut yhtä ainuttakaan, mutta lisäksi sen nimi oli Nokkavesieläin. Raija raapi päätänsä ja katsoi ruskeasilmäistä uutta hankintaansa alta kulmien. Kaikkea sitä vanhoilla päivillään kuuleekin. Nimi ei kuitenkaan miestä pahentanut, sillä Raijan tytär, siihen aikaan 16-vuotias Rosa Grönroos otti Nokkavesieläimen (sitä muuten kutsuttiin Veskuksi) koulutukseen ja ravisukuisesta varsasta kuoriutui nopeasti oikein mielekäs ratsu. 152-senttinen Vesku oli luonteeltaan nopeasti oppiva, reaktiivinen ja rohkea hevonen, minkä vuoksi se osoittautui hyväksi kenttäratsuksi helppoihin luokkiin. Raija olisi halunnut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ruunata Veskun ja tehdä siitä tuntihevosen, mutta Rosa pisti hanttiin. Siitä tuli niin suuri sota äidin ja tyttären välille, että lopulta se johti siihen, että Rosa 18 vuotta täytettyään keräsi rahat orin ostamiseen ja muutti kimonsa kanssa naapuripitäjään. Lopulta Raijan oli myönnettävä Rosan olleen oikeassa, kun ori hyväksyttiin III-palkinnolla kantakirjaan ja Rosa voitti sillä kenttäratsastuksessa nuorten SM-pronssia. Vesku ja Rosa palasivat äidin tallille, jossa Vesku aloitti myös jalostusorina ja astui paitsi tilan omia tammoja, myös jonkin verran ulkopuolisiakin tammoja. Veskun haasteena oli orille turhan pitkä runko, minkä vuoksi sille tuli vanhemmalla iällä selkäongelmia. Ori lopetettiin 20-vuotiaana selkärangan nivelrikon vuoksi ja sen poika Nokkonen jatkoi isänsä jalanjäljissä Rosan kenttäratsuna.

ii. Mertenkauhu oli erittäin harvinaisenvärinen ruunivoikko tähtipäinen suomenhevosori, jonka isä oli erinomainen juoksijaori Vesipeto (18,7aly-20,9ke, vs. 553 492e), jolta löytyy mm. kylmäveristen keskimatkan maailmanennätys sekä tietenkin arvostettu ravikuninkuus. Sen emä oli myös kohtalaisen hyvä juoksija Merituulten Kuiskaus (23,8aly-24,9ke, vs. 52 224e), joten itse Mertenkauhustakin odotettiin menestystä raviradalla. Mertenkauhun kasvattaja oli Tuomas Mäkelä, pitkän linjan ravihevoskasvattaja, jonka kasvattien joukosta löytyi useampi erittäin menestynyt suomenhevonen. Nähtyään orivarsan värin, Tuomas mietti kahteen otteeseen myisikö orin, sillä erikoinen väri olisi varmasti houkutellut ostajia ja hintalappuunkin olisi voinut pistää muutaman tonnin värilisää. Tuomas kuitenkin päätti pitää Mertenkauhun itsellään, sillä suvukas varsa vaikutti lupaavalta. Ja sitähän se myös oli, sillä Mertenkauhun vauhdit olivat ikäluokkansa parhaimmistoa. Aivan isänsä veroista juoksijaa Mertenkauhusta ei tullut, mutta kuitenkin se voitti uransa aikana lähemmäs 80 000 euroa. Se kantakirjattiin II-palkinnolla J-suunnalle, mutta siitä lopulta kiinnostuivat myös ratsutammojen omistajat sen erikoisen värin vuoksi. Siksi Mertenkauhulla on sekä ratsu- että ravijälkeläisiä, ja vaikuttaisi siltä, että juoksijasuvusta huolimatta sen jälkeläiset ovat ihan kohtalaisen hyvin menestyneitä myös ratsastuslajeissa. Mertenkauhu jätti jälkeensä 68 jälkeläistä ennen kuin se lopetettiin 23-vuotiaana yleiskunnon heikkenemisen vuoksi.

ie. Petiön Nuhanokka oli Tuomas Mäkelän omistama rautiaankimo 153-senttinen pyöreä tamma, jonka Tuomas osti suomenhevoskasvattaja Hannes Petiöltä tamman ollessa 2-vuotias. Nuhanokalla ajettiin muutama kausi kilpaa, mutta sen luonteenlaatu oli sen verran herkkä, ettei siitä ollut kovapäiseksi kilparavuriksi. Sen sijaan Nuhanokan suku oli mielenkiintoinen ja Tuomas näki tammalle käyttöä jalostuspuolella. Sen vanhemmat olivat Hannes Petiön kasvattamia erisukuisia suomenhevosia ja etenkin isä Petiön Nokturne oli juossut hyvin rahaa kotiin. Emä Petiön Hellurei taas oli viime vuoden ravikuningattaren Petiön Hallavein emä, joten oli sanomattakin selvää, että Nuhanokka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta lisältä Tuomas Mäkelän jalostuskuvioihin. Nuhanokka tiinehtyi hyvin ja varsoi elämänsä aika peräti yhdeksän varsaa ja niiden joukkoon mahtuu tietysti muutama raviradoilla flopannut varsa, mutta myös ehkä yksi raviratojen kirkkaimmista tähdistä – ravikuningattareksi kahdesti kruunattu Nättinokka. Itse herkkä kimo tamma oli Tuomas Mäkelälle hyvin rakas ja sen äkillistä kuolemaa mies suri pitkän aikaa. Nuhanokka jää ehdottomasti kirjojen kansien väliin yhtenä merkittävimmistä siitostammoista juoksijasukuisten keskuudessa.

e. Pihkasydän oli Simo Harjusveden kasvattama erittäin kaunis, jauhoturpainen vaaleanruunikko suomenhevostamma. Simo Harjusvesi tunnetaan Harjusveden Ratsastuskeskuksen pitkän linjan ratsastuksenopettajana sekä kenttäratsastusvalmentajana. Simo Harjusvesi jakoi mielipiteitä rankasti, sillä miehen ronski tyyli ei sopinut kaikille. Monet kauhistuneet äidit ovat vieneet lapsensa toiselle tallille, kun Simo on röykyyttänyt heidän kullannuppujaan valmennuksissa. Jemina Ohrasvaaraa Simon opetustyyli ei haitannut, vaan Jemina koki oppivansa mieheltä paljon. Simo antoi nuoren kasvattinsa Pihkasydämen Jeminalle ratsastettavaksi ja tällä tammalla Jemina eksyi kenttäratsastuksen maailmaan ja rakastui ikihyviksi lajiin. Lajia enemmän Jemina rakasti pientä 150-senttistä Pihkasydäntä, jonka sai lopulta ostaa itselleen useiden vuosien yhteistyön jälkeen. Luonteeltaan Pihkasydän oli erittäin miellyttämisenhaluinen, kiltti ja reipas hevonen, jonka kanssa oli miellyttävä tehdä töitä. Jeminan ja Pihkasydämen kenttäratsastusura kesti melkein 10 vuotta, joten tamma oli jo 15-vuotias, kun Jemina päätti varsottaa sen. Tamma tiinehtyi huonosti, mutta useiden yritysten jälkeen se saatiin tiineeksi ja se varsoi vuoden päästä ruunikon orivarsan, jonka Jemina jätti itselleen kasvamaan. Pihkasydän varsotettiin vielä uudelleen varsakiimaan, jolloin se tiinehtyi kerrasta ja se varsoi ruunikonkimon Nokikolarin, joka myytiin eteenpäin. Enää kolmatta kertaa Pihkasydän ei yrityksistä huolimatta tiinehtynyt ja se sai viettää eläkepäiviään ruunatun poikansa Pihkajätkän kanssa. Pitkään sitkeä tamma elikin, sillä vasta 29-vuotiaana se lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi.

ei. Sydänyön Susi muutti Harjusveden Ratsastuskeskukseen 3-vuotiaana suoraan kasvattajansa Korhosen Riston pihaton perukoilta, jossa Sydänyön Susi oli kasvanut orilaumassa nuoruusvuotensa. Sillä ei oltu tehtyä paljoa, mutta oli se ajolle opetettu ja perushoitotoimenpiteissä se toimi ihan kohtalaisen hyvin. Vahvasti punaiseen taipuva ruunikko ori oli vähän väljähtäneen näköinen, sillä lihaksia sillä ei ollut paljoa, mutta rasvaa senkin edestä. Sydänyön Susi pääsi uudessa kodissaan kuntokuurille ja itse Simo Harjusvesi treenasi oria tavoitteellisesti kenttäratsastukseen. Vaikka Sydänyön Suden suku ei ollut kovin menestynyt, uskoi Simo orin kykyihin, sillä se kantoi itsensä hyvin ja sillä oli hyvät ja tasapainoiset askellajit. Lopulta kouluratsastus oli juuri se osa-alue, jossa ruunikko ori loisti, vaikka hypätäkin se osasi ihan hyvin. Sydänyön Susi kilpaili kenttäratsastuksen ohella myös kouluratsastuksessa Helppo A -tasolla ja sitä käytettiin jonkun verran myös koulutammoille. Ori kantakirjattiin II-palkinnolla ja se oli ehdottomasti Simo Harjusveden käytetyin jalostusori ja erittäin merkittävä osa miehen kasvatustyötä. Simo on kertonut Sydänyön Suden olleen luonteeltaan ”varautunut äkänen äijänkäppänä, vähän ko minäki”. On totta, että Sydänyön Susi ei ollut kovin avoin hevonen, vaan se toimi parhaiten tuttujen ihmisten kanssa. Temperamenttia punaisesta orista myös löytyi keskivertosuomenhevosta enemmän. Kerrotaan, että kun 17-vuotias Sydänyön Susi piti lopettaa ikävän jalkatapaturman vuoksi, oli Simo Harjusveden silmissä nähty ensimmäisen ja viimeisen kerran kyynel kimmeltämässä. Mies kun ei turhasta itkenyt.

ee. Pihkaantunut oli Simo Harjusveden ensimmäisiä omia kasvatteja. Se oli punarautias pienikokoinen liinakko, jolla oli kapea piirto ja jokaisessa jalassa sievät ja symmetriset puolisukat. Koska Pihkaantunut jäi melko pieneksi (151cm), ei Simo koskaan itse kilpaillut tammalla, vaan se koulutettiin ratsastuskeskuksen tuntihevoseksi. Luonteeltaan se sopikin erinomaisesti tuntiratsuksi, sillä se oli pitkäpinnainen, rauhallinen ja fiksu hevonen, jonka selkään uskalsi päästää aivan aloittelijatkin. Pihkaantunut oli yksi Harjusveden Ratsastuskeskuksen suosituimmista tuntihevosista ja se teki pitkän uran kilpaillen tuntiratsastajien kanssa maksimissaan Helppo B ja 90cm -tasoilla. Tuntihevosen tehtävien lomassa Pihkaantunut varsoi aina silloin tällöin. Yhteensä Pihkaantunut sai elämänsä aikana neljä varsaa, joista viimeisin syntyi Pihkaantuneen ollessa jo 20-vuotias. Hyväkuntoinen tamma kuitenkin selvisi hienosti kaikista varsomisista ja huolehti hyvin jälkikasvustaan. Itse Pihkaantunut oli III-palkinnon kantakirjatamma, mutta sen varsoista vain Pihkasydän on kantakirjattu, sillä Pihkaantunut varsoi Pihkasydämen lisäksi kolme orivarsaa, joista kaikki ruunattiin melko nuorina. 22-vuotiaana Pihkaantunut kävi vielä kevyillä tunneilla, mutta tamman kunto alkoi heiketä hiljalleen ja 23-vuotiaana se lopetettiin hammas- ja jalkavaivojen vuoksi.

Sukuselvityksen on kirjoittanut Sylvi