Hymnin Kyykäärme

31.12.2020, Hiivurin Suomenhevoset, VSR Cup, VaB, 1/19

Kouluvalmennus 273 sanaa, valmentajana Hazel

Haltiasalon tallipihan yli pyyhki armottoman kylmä tuulenpuuska, joka sai kyyneleet nousemaan silmäkulmiin. Koko aamupäivän oli satanut ja olinkin kastella kenkäni useampaan kertaan väistellessäni vesilätäköitä, jotka koristivat soraisen polun pintaa matkalla maneesille. Onneksi maneesissa oli kuitenkin lämmin ja kohmeeseen vetäytyneet sormet kerkesivät palautua normaalin tuntuiseksi sinä aikana, kun seurailin maneesissa olevan ratsukon alkuverryttelyjä.

Katariina ja suomenhevosori Kyy olivat varsin mielenkiintoisen oloinen parivaljakko jo heti ensinäkemän perusteella. Hevosen selässä tarmokkaasti keventävä nainen pyrki ratsastamaan mahdollisimman huolelliset tiet ja hänen kasvoillaan lepäsi koko ajan pieni hymynhäive siitäkin huolimatta, että hänen ratsunsa ilme sanoi yksinkertaisesti “ei pysty, ei kykene”.

Lyhyiden alkurupatteluiden ja kuulumisten vaihdon jälkeen aloitimme yksinkertaisella väistötehtävällä. Tehtävänä oli ratsastaa radan poikki pituussuunnassa ja keskihalkaisijalta väistättää hevosta kohti uraa. Aluksi tehtävä ratsastettiin pääasiassa käynnissä, mutta pitkät sivut ravattiin. Tehtävä lähti sujumaan nopeasti hyvin ja Kyy tuntui heräilevän horroksestaan pikkuhiljaa. Väistöillä onnistuimme aktivoimaan vähän orin takaosaakin, joka oli aluksi jäänyt kovin hitaaksi.

Kun väistöt alkoivat sujua myös ravissa, siirryimme valmennuksen pääosassa olevien laukkatehtävien pariin. Kertoessani, että tänään olisi ohjelmassa vastalaukkaa, huomasi Katariinan ilmeestä heti, ettemme olleet hänen mukavuusalueellaan. Ja löysinkin tälle syyn nopeasti, kun ratsukko alkoi tulla kolmikaarista laukassa - vaikka Kyy laukkasi läpi kaarteiden ilman laukanvaihtoja, olisi se heti uralle palattuaan tarjonnut mielellään myötälaukkaa. Muutaman toiston jälkeen paketti saatiin kuitenkin jotakuinkin pysymään kasassa, sillä vastalaukka todellakin jatkui siihen saakka kuin pitikin ja Kyykin myötäsi mukavasti niskastaan eteen-alas. Se liikkui rennonletkeästi, mutta kuitenkin eteni.

Lopuksi Katariina sai tehtäväkseen ratsastaa vielä ihan muutaman laukkavoltin hevosen takapäätä ulospäin väistättäen, ennen kuin lopetin rääkkini ja Kyy sai jäädä vielä ravailemaan pitkin ohjin. Ori suoriutui varsin näppärästi alun tahmeudesta huolimatta ja liikkuikin ihan oikeinpäin, mutta kotiläksynä Katariina saisi huolehtia erityisesti takapään aktivoinnista.

Päiväkirjamerkintä 535 sanaa Nikkin kirjoittamana

Jotenkin sitä aina unohtaa yhdeksän kuukauden aikana, miten hirveän sateisia syksyt oikeasti ovat. Sana syksy kuulostaa siltä, että ulkona on kaunis ruskan väriloisto, mutta oikeasti on vain pimeää ja sataa vuorokauden ympäri. Lokakuu päättikin muistuttaa minua syksyn sateisuudesta.

Olin ilmeisesti Katariinan mielestä ansainnut kiitoksen siitä, että olin valittamatta hoitanut Maran liikutuksen lähipäivänä, sillä yllätyksekseni päivän liikutettaviini kuului Kyy. Musta ori oli epäilemättä tallin suosikkihevosia ihan kaikkien mielestä, ja talliväen keskuudessa kävi toisinaan kova supina, että kenen vuoro olikaan ratsastaa Kyy ja joko oli oma vuoro. Tällä kertaa kohdalle ei osunut koulutreeni, vaan kevyt liikutus, joten päätin lähteä orin kanssa maastoon heti siivottuani muutaman karsinan. Viime yönä oli satanut kaatamalla, aamulla oli ropissut vähän, joten uskoin sateen jo menneen ohitse, vaikka taivas olikin edelleen pilvipeitossa.

Kyy tuli reippaasti tarhasta ja parkkeerasi koko näyttävän komeutensa tallikäytävälle. Oli se vaan niin uljas, ettei ollut mikään ihme, että kaikki haaveilivat Kyystä. Kävin harjaamaan hänen komeuttaan huolellisesti; jos ei kerta koulutreeniä tippuisi, niin sitten puunaisin oria ihan omaksi ilokseni. Kerkeäisin kyllä hoitamaan muutkin hevoseni vielä tänään. Ori seisoi hiljaa aloillaan ja lepuutti päätään, ylähuuli toisinaan nousten harjauksen voimasta. Syvä huokaisu kertoi, ettei Kyy ainakaan ollut pahoillaan huolellisesta harjaamisesta. Kumisuan pyörivä liike rentoutti varmasti Kyyn lihaksia ja auttaisi verryttelemään oria maastolenkkiä varten.

Orin musta karva kiilteli tallin sisävalaistuksessa, kun harjaustuokio oli lopuillaan. Heitin harjat takaisin harjapakkiin ja vein sen pois, samalla hakien Kyyn varusteet. En voinut kuin ihastella Kyyn kiltteyttä, kun kiristin satulavyötä ja mittailin jalustimia, eikä se lotkauttanut korvaansakaan. Rapsuttelin orin harjantyveä ja kehuin sitä hienoksi pojaksi, olihan se nyt hitto vie hieno kuin mikä. Kyy hörisi hiljaa vastaukseksi. Laitoin kypärän päähäni ja suitsin sitten ratsuni, joka seurasi perässä tallin pihalle. En jaksanut hakea jakkaraa, joten päätin kiivetä kiveltä Kyyn selkään. Toki sinne pääsisi kuntoilemalla maastakin, mutta jos Kyy ei treenaisi, en treenaisi minäkään. Näin on näreet.

Kyy ei ollut ihan se helpoin hevonen, jonka askeleissa istua. Ratsastin oria vähän paremman näköiseksi, mutta en kokenut tarpeelliseksi rääkätä itseäni laittamalla Kyytä kulkemaan ihan koreana, kun ei koulukentällä oltu. Uljas musta oli selkeästi lepopäivän tarpeessa, koska se oli hieman tavallista väsyneemmän oloinen, ja tietääkseni sillä oli ollut aika kovatasoinen treeniviikko. Kyy sai siis tepastella kaikessa rauhassa maastopolkua pitkin.

Taivas alkoi hieman tihuttaa, mutta se oli niin pientä, etten jaksanut edes kiinnostua moisesta. Kyy sai pääasiassa tehdä helppoja käynti- ja ravitehtäviä sen mukaan, kun polut antoivat kooltaan myöden. Pienellä niittyaukeamalla ori sai laukkailla vähän, mutta niittyyn sen laukat saivat tältä päivältä jäädä. Harjoittelin sen kanssa hieman väistöjä ja taivutuksia; Muuten ori sai keskittyä ottamaan ihan rennosti ja nauttimaan raikkaasta syyssäästä, kun vielä oli valoisaa. Kohta tulisi talvi ja sen pimeys, eikä valoa olisi edes näin paljoa, vaikka se oli nytkin jo häviävää.

Koko maastolenkki Kyyn kanssa oli hyvin onnistunut ja se oli ollut mitä kivoin ratsu - taas. Ori oli pääasiassa kulkenut kaula pitkänä ja maistellut muutamaa puunoksaakin ohikulkiessaan, sekä saanut helppoja kehuja, joista Kyy ei vaikuttanut olevan laisinkaan pahoillaan. Vähitellen oli aika mennä kotiin ja vieläpä ihan ajoissa, koska reilun kilometrin päässä tallilta taivas päätti revetä ja kaataa sangoittain vettä niskaan. Kastuimme Kyyn kanssa läpimäräksi, eikä ori arvostanut sitä laisinkaan. Orin korvat liimautuivat sen märkään niskaan ja sille tuli askeleisiin aivan uutta pontta, kun se halusi äkkiä kotiin suojaan sateelta. Voihan syksy sentään.

Aino Kurkisen kouluvalmennus, 373 sanaa

”Herättele sitä kunnolla, pyydä ja ihan vaadi selkeitä, kunnollisia siirtymisiä silloin kun sitä pyydät, ei vasta kahden askeleen jälkeen. Kyy selkeästi haluaa tehdä töitä, mutta löysäilee, koska se on mahdollista.” Katariinan tämänkertainen ratsu, komea musta Kyy, vaikutti lupaavalta. Sen askel oli kuitenkin (toivon mukaan vain toistaiseksi) raskas, eikä se reagoinut aivan täsmällisesti vaan pienellä viiveellä.
”Noin, hyvä kulma, pitkällä sivulla siirtyminen käyntiin, noin, erinomaista. Käynnissä tahti ei hiivu, vaan Kyy nostelee jalkojaan reippaasti, ylös ja eteen, ratsasta käyntiä jokaisella askeleella, ettei se hiivu. Puolivälissä pitkää sivua siirtyminen raviin ja ennen lyhyttä sivua takaisin käyntiin. Tarkkana jalkaterän kanssa, Katariina, minnes ne varpaat osoittavatkaan?”

Teetin ratsukolla paljon siirtymisiä askellajien välillä, niiden seurana pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa, jokunen pysähdys – peruutus -pätkä (liikkeelle ravissa), täyskaartoja sekä kolmikaarista kiemurauraa. Asettelua, taivuttelua ja suoristamisia, hevosen herkistelyä ja takaosan herättelyä. Katariinan ryhti oli, kuten aina, erinomainen, tuntuma ja ohjasote vakaa, pehmeä, melkein moitteeton. Varpaat sen sijaan tahtoivat välillä sojottaa minne sattuu, ja kertaalleen pyysin Katariinaa korjaamaan koko istuntansa lonkista alkaen. Istuntatunnin paikka. Mitä pidempään siirtymisiä hiottiin, sen paremmin ne sujuivat; Kyy herkistyi, sen reaktionopeus parani, se alkoi nostella jalkojaan, liikkumaan kunnolla. Ensimmäinen pätkä lisättyä ravia sai hevoseen aivan uutta potkua! Lisätty käynti – keskikäynti -siirtymä jäi päivän vaisuimmaksi; lisätyssä käynnissä askelpituus ei aluksi ollut riittävä, Kyy korvasi rehellistä, kunnon liikkumista hieman kiireisellä askelluksella. Toistoilla lisätty käyntikin parani, mutta jäi silti valitettavan vaisuksi etenkin raviliikkeiden rinnalla. Käynnissä Kyyn siirtymät olivat kaikkein laiskimmat ja tahmeimmat, ravissa ja laukassa hevonen teki paitsi tasaisemmat, myös paremmat suoritukset jo aktiivisemman liikkumisensa vuoksi.
”Kyyn pitäisi herätä käyntityöskentelyynkin”, totesin Katariinalle naisen ratsastaessa erinomaisen sujuvan siirtymisen kootusta laukasta keskilaukkaan lävistäjällä,
”tuollaisia pehmeän sulavia, tarkkoja siirtymisiä kun herra tekisi käynnissäkin! Todella kaunis siirtymä, Katariina, muista kehua Kyytä ja itseäsi.”

Myös pohkeenväistöissä sekä kaarevilla urilla, olivat ne ympyröitä, täyskaartoja tai kiemurauria, käynti oli päivän heikoin askellaji. Kyy kyllä paransi loppua kohden, ja Katariina ratsasti päättäväisesti vaatien kunnon käyntiä. Nainen kiitti, kehui kun oli aihetta, vaati ja korjasi, niin hevoselta ja hevosta kuin itseltään ja itseään. Muutaman kerran Katariina korjasi jalkateränsä (ne varpaat, ne varpaat!) ennen kuin ehdin suutani avata huomauttaakseni asiasta. Ehkä Kyy on omasta mielestään siirtynyt oloneuvokseksi, tiedä häntä. Katariina sai oriinsa hyvin eloa ja liikettä valmennuksen edetessä, eteenpäinpyrkimys ja parempi liike löytyivät kyllä, kun hevosta vähän herätteli ja herkisti.

Päiväkirjamerkintä 348 sanaa Nikkin kirjoittamana

Aamutallit eivät ymmärrettävästi ole suosikkejani, kun täytyy olla tallilla aikaisin ja herätä sitäkin aikaisemmin, mutta yleensä ne ovat kuitenkin palkitsevimpia. Päivän saa hyvin käyntiin ja etenkin talviaamut ovat varsin kauniita. Taivas oli aivan pimeänä, kun saavuin Haltiasaloon laittamaan hevosille aamuruokia. Hevoset söivät ja pääsivät sitten tarhoihinsa siksi aikaa, että saisin karsinoita siivottua.

Aurinko alkoi nousemaan, kun lopulta olin valmis liikuttamaan hevosia, ja värjäsi tumman taivaan keltaisellaan ja vaaleanpunaisellaan. Kyyn yönmusta siluetti piirtyi aamutaivasta vasten, kun saavuin sen tarhalle. Hevosen kutsumisen sijaan kaivoin takintaskusta puhelimeni ja otin kuvan orista. "Noniin, supermalli, mennään töihin", mumisin hymyillen hevoselle, joka siirtyi kutsusta portille. Otin Kyyn kiinni ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Se oli eilisestä koulutreenistä huolimatta rento ja vetreän oloinen seuratessaan rauhallisesti perässäni.

Kyy nuokkui pää matalalla ja silmät kiinni hoitamisen ajan. Harjasin orin perusteellisesti ja puhdistin sen kaviot, mutta ilmeisesti kello oli vielä liian vähän, koska Kyy ei jaksanut keskittyä ollenkaan siihen, mitä tein. Rapsuttelin sitä hieman harjantyvestä ja juttelin sille hiljaa, mikä sai Kyyn kääntelemään korviaan, mutta ei se silti jaksanut silmiäänkään avata. Ressukka. Siihen tuli vihdoin eloa, kun vein harjapakin pois ja palasin varusteiden kanssa. Satulan nahantuoksu avasi orin silmät ja sen pää nousi paikoilleen, kun asettelin penkin orin selkään. Kyy olikin jo aivan hereillä, kun sovitin suojia orin jalkoihin ja sitten kuolaimia sen suuhun.

Ori oli varsin näyttävä ilmestys seistessään tallin pihalla varusteet päällään, taivas vielä kohtalaisen hämäränä. Käänsin Kyyn auringonnousun suuntaan ja otin siitä muutaman kuvan, ennen kuin taskutin puhelimeni ja kiipesin selkään. Satula narahti kevyesti allani lyhentäessäni jalustimia vielä selästä käsin, Kyyn odottaessa kärsivällisesti lupaa lähteä liikkeelle.

Hämärä viivytteli vielä, kun saavuimme Kyyn kanssa pellolle, jolla leijaili vielä kevyt aamuinen usva. Ori nosti pehmeän laukkansa käskystä ja lähti ylittämään peltoa. Kokosin mustaa oria alleni, ihastellen kerta toisensa jälkeen sen herkkyyttä ja kuuliaisuutta, vaikka se vaatikin ratsastajalta loppupelissä aika paljon kulkeakseen niin näyttävästi, kuin se teki. Kyyn korvat kääntyilivät, kun se kuulosteli seuraavia apuja pellon lähestyessä loppuaan. Annoin orin jatkaa ponnekasta laukkaansa pellon loppuun asti, minkä jälkeen hidastin sen käyntiin siirtyessäni sen kanssa takaisin hiekkatielle. Taputin hevosen vahvaa kaulaa ja kiittelin sitä yhdestä parhaimmista aamuratsastuksista pitkään aikaan.

Suosittelemme

Tekijänoikeudet

© Haltiasalo 2014 - 2021. Kaikki sivulla oleva materiaali on Haltiasalon omaisuutta, ellei toisin mainita! Otsikkokuvien kuvista kiitos Tilli & kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ♥ & gromgull (CC BY 2.0). Ulkoasun on tehnyt Pihlajainen.

Huomioithan että kyseessä on virtuaalhevonen!     Please notice that this is a SIM-game horse!