Haa-Veena

isänisä Hittolainen oli oikein syvänruskean värinen ori, jonka nimi sopi sille kuin nenä päähän. Hittolaisella oli iso ego, eikä se ollut kenen tahansa käsiteltävissä orimaisen luonteensa vuoksi. Siitä huolimatta rautias menestyi kenttäkisoissa, etenkin estepuolella. Sileäpuolella reaktiivinen luonne ei kuitenkaan ollut eduksi - ori kyllästyi nopeasti saman tehtävän hinkkaamiseen, ja saattoi sen johdosta keksiä itselleen jos jonkinmoista viihdykettä aina maneesin peilien pelkäämisestä pukkilaukkashow’hun. Hittolaisella oli hyvät, matkaavoittavat askellajit, joista erityisesti hyvin pyörivä laukka oli sen vahvuus. Niitä se periytti myös useille jälkeläisilleen siirryttyään kisauran jälkeen täysipainoisesti jalostuskäyttöön. Ori asui läpi elämänsä Pääkaupunkiseudun alueella kahden eri suomenhevoskasvattajan omistuksessa, kunnes se menehtyi 20-vuotiaana ähkyyn.

“No liirumlaarum vaan sullekin”, totesi sittemmin isänemän, Liirumlaarumiksi nimetyn tamman kasvattaja, kun näki kolmannen kasvattinsa lentävän ensimmäistä kertaa laitumella pyrstölleen. Raudikko ei varsinaisesti ollut mikään rakennekukkanen - maitovarsana sillä oli kierot jalat ja suoraan sanottuna ruma se oli vielä vuotiaanakin. Siitä huolimatta sillä oli maailman kultaisin luonne - tamma oli hyvin kiltti, mutta kuitenkin vauhdikas ja hyvän työmoraalin omaava. Se menestyi lopulta upeasti kouluradoilla ja myöhemmin tamma pääsi loistamaan upeine liikkeineen kenttäradoillekin. Ihan nättikin siitä lopulta tuli ja Liirumlaarum kantakirjattiinkin toiselle palkinnolle ratsusuunnalle. Ja varmasti on sanomattakin selvää, että tamma pääsi jalostuskäyttöönkin ennen kuin se siirtyi viettämään leppoisia eläkepäiviä läheisen ratsastuskoulun laitumelle. Siellä sillä maastoiltiin aina siihen saakka, kunnes tamma lopetettiin yleiskunnon heikentymisen takia 18-vuotiaana.

Isän puolen sukuselvityksen on kirjoittanut Hazel