Noidankallokamee

Kuviin on luvat

Perustiedot

Virallinen nimi:	Noidankallokamee, "Noita"	Syntynyt:	28.06.2020 4v 28.10.2020
Rekisterinumero:	VH20-018-0891	Rotu & sukupuoli:	Suomenpienhevostamma
Säkäkorkeus:	143cm	Väritys:	Musta
Kasvattaja:	Jenni Vitmala (tuoja VRL-14618)	Omistaja:	Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji:	Kenttäratsastus	Koulutustaso:	CIC1, vaikeustaso 4

• kantakirjakelpoinen
19.01.2021 Kurjenpesä, MVA-SERT (Päätuomari: Lissu T.)

• VIR MVA Ch myönnetty 26.01.2021

Jos hevonen on ristitty Noidaksi, niin siitä voipi lähteä päättelemään, millainen tapaus on kyseessä. Oletettavasti musta kuin yö, vähän hämärä vintistä ja todennäköisesti erakko, joskus satukirjoissa väitetysti syövätkin lapsia. Se kuvaakin oikein hyvin meidänkin Noitaa, vaikka lapsia tämä ei syö aamu-, ilta- ja välipalalla. Maistuisivat varmaan katkeralle Noidan mielestä, ja turhan nopeita kiinnijuostavaksi.

Noita on hyvin vaikea eläin siinä mielessä, ettei sen sielunelämästä ota sitten selvää. Ainakaan hyvin, joskus pienistä eleistä voi nähdä, että nyt se on tyytymätön kauran laatuun ja pohkeenkäyttöön, mutta sen suuremmin tamma ei mieltään ilmaise, ei hyvässä eikä pahassa. Toisaalta Noita on sen takia myös helppo, sillä se ei yksinkertaisesti viihdy huomion keskipisteenä tai aiheuttamassa ylimääräistä häppeninkiä, ja se on hyvinkin armollinen virheille, vaikka ei se erityisemmin osoita palkitsevankaan. Laumassakin Noita on vähän semmoista tyypillistä juroa suomalaistyyppiä, joka ei puhu eikä pussaile, vaan viihtyy enimmäkseen siinä heinäpaalin imussa. Sieltä sinäkin sen saat mennä hakemaan, jos aiot hoitaa mitenkään, sillä omatoimisuutta Noita ei ihan älyttömästi osoita muuten kuin ruokaillessa. Kuten tuumattu, tamma on varsin helpohko ja mutkaton hevoskansalainen; se osaa käyttäytyä, ja tyytyykin lähinnä tekemään tahdotulla tavalla, koska Noita on hirveän laiska nostamaan älämölöä pienistä. Joku on joskus haukkunut Noitaa flegmaattiseksi, mutta se on vaan osa Noidan tyypillistä persoonaa. Jollainen löytyy olettamuksista huolimatta Noidaltakin; sopivasti vastakarvaan harjatessa myös hapannaama Noita osaa luimiskella sopivissa määrin ja huiskutella jouhiaan. Ja vaikka pienhevosta voi olla hyvin vaikea toisinaan tulkita, ja tuntuu, ettei sen kanssa arki tunnu oikein miltään, voi tarkkaavaisempi hoitaja huomata pieniä tyytyväisyyden merkkejäkin hoitohetkien aikana - alahuulen rentoutta, painonvaihtelua, ja hiljaisia huokauksia. Ja suoranaista viihtymistä, ja ne jos jotkin palkitsevat omalla tavallaan ihan huomaamatta.

Kuten mentiin jo väittämään, Noita on vähän semmoinen mukavuudenhaluinen hevonen, vähän laiskanpulskea ja viettäisi aikansa mielellään omiaan tuumaillen heinänkorret suupielistä pilkottaen. Noita ei siis ihan hirveästi viihdy kentällä, toisinaan vähän paremmin, maastossa kylläkin. Alussa se kulkee kuin täi tervassa, ja voi että se on kuulkaas kärsivän näköistä menoa. Lähinnä Noita siis testaa, jaksaako se alkaa panostaa tekemiseen, ja tasaisen määrätietoisella tuuppimisella kyllä se yleensä siitä kallistuu sinne jaksamisen puoleen. Tammalla onkin varsinainen rutiini hakea kenttätyöskentelyyn lisäpontta jälkikäynneillä maastossa, jotta sille jää mukava mieli työskentelystä ja on jotain halua työskennellä palkintoa ajatellen.
Sileällä Noita vaatii siis aikansa verryttelyihin, mutta kyllä se koko ajan paranee. Noidalla jos jollakin on komea, pitkä käynti ja mukava ravi, sekä työmoraalia ja kuntoa tehdä, kunhan sen saa viritettyä mukavaan yhteisen säveleen. Lisäksi tammalla ei ole ikinä ollut ongelmia etu- ja takapään harmoniassa, mutta ryhdikkyys on sitten lukunsa erikseen. Lisäksi jonkin sortin kipinää tähän kaipaa mitä tulee pontevuuteen, mutta kauhalla ei voi ottaa, jos on lusikalla annettu, ja ihan kelpo Helpon A-tason ponihevonen tämä on tarpeeksi osaavan ja siltä vaativan ratsastajan kanssa.
Esteillä Noidan kanssa menee jo huomattavasti paremmin, vaikka ei tätä innokkaaksi voi mennä väittämään. Noita on hyvin varma hevonen hyppäämään, ja se tekee sitä ihan mielellään, mutta erityistä eteenpäinpyrkimystä ei esteilläkään tältä nähdä. Sen sijaan tekniikka on tosiaan hallussa siinä, missä vauhdin ja tahdin kanssa saa tehdä töitä, ja Noita nostaa hyvin jalkojaan.
Pohjustelimmekin jo, että Noita on ihan elementissään maastossa. Jos se olisi saanut valita, niin siitä olisi varmasti tullut isona hevosena joku vaellusratsu peräkylien metsiin. Noitaa palkitaankin runsailla maastoreissuilla, joiden aikana on hyvä harjoittaa sileän treenejä siinä sivussa huomaamatta, ja ihan uudenlaisella eteenpäinpyrkimyksellä. Noita viihtyy luonnon helmassa, ja maastoesteet ovat ehdottomasti sen lempipuuhaa kaikista lajeistaan, yhdistyyhän siinä sen suosimat esteet ja linnunlaulu. Tamma palaakin yleensä paljon paremmilla mielin reissuilta kotiin pienten maastohuvien päätteeksi.

Joku olisi varmasti jättänyt Noidan kisaamatta, mutta kyllä siinä on potentiaalia kisahevoseksi, huolimatta hissukan luonteestaan. Se on hyvin tasapainoinen hevonen, jonka aivot eivät nyrjähdä kuljetuksessa tai hälytä kisapaikoilla, vaan Noita jaksaa edelleen keskittyä siihen olennaiseen, eli ruokailuun. Tasaisella ja toistuvalla treenaamisella se on hyvinkin kunnollinen, osaava ja myös tekevä hevonen, joka vastaa hyvin kisaajansa toiveisiin, ja siinä, missä sileällä sen pisteet eivät aina kärkeen riitäkään, se parantaa heti esteosioille sinetöiden potin kotiin viimeistään maasto-osuudella. Ei siis oikeasti ollenkaan hullumpi peli esitellä muulle Suomelle huhuista huolimatta!

Luonteen on kirjoittanut VRL-14618

Sukutaulu

i. Liskojen Yö sh, tummanpunaruunikko, 160cm	ii. Metsämökin Yöpakkanen sh, punarautias, 159cm
	ie. Viimeinen Vielä sh, ruunikko, 162cm
e. Eedeninrubiini sph, musta, 140cm	ei. Lapinaarre sph, punarautias, 145cm
	ee. Huisin Aura sph, musta, 140cm

Klikkaa tästä nähdäksesi sukuselvitys!

Noidan isä Liskojen Yö on kyllä semmoinen suomenhevoskasvattajan ja -omistajan haavehevonen, ettei toista. Kiiltävä, syvän verenpunaisen värinen ja pitkäjouhinen Lissu-niminen ori, jota nimi ei ole yhtään paiskannut, tehnyt vaan kunniaa ja muistettavan koko hevosesta. Olisi se varmasti kyllä mieleen jäänyt muutenkin; ori on ihan syystä Vaativa B-tason kouluori parhaimmillaan! Komeat, eteenpäinpyrkivät ja ennen kaikkea koreat liikkeet, upea ulkomuoto ja esiintymishalu ovat vahvasti esillä tässä orissa, ja näiden piirteidensä vuoksi se on hyvin haluttu lisä kokonaisuudessaan ratsujalostuksessa. Lissu on palkittu myös kantakirjassa I-palkinnolla, ja erityisesti siitä haetaan parempia jalanasentoja, hyvin kiinnittynyttä kaulaa sekä ryhtiä. Lissun luonnetta on kuvattu niin omistajan että sen tavanneiden puolesta hyvin kohteliaaksi hevoseksi, joka hakee mielellään huomiota hyvillä tavoilla. Lissun viimeinen avoin jalostuskausi olikin itse asiassa tässä viime kesänä, ja viimeiset varsansa se saanee ensikevään ja -kesän aikana, jättäen kokonaislukeman yli neljänkymmenen varsan.

Isänisä Metsämökin Yöpakkanen ei ollut ihan tyypillinen jalostusori, eikä oikeastaan ihan älyttömän näkyväkään; ei siitä oikein kukaan edes tiennyt, ellei sattumalta törmännyt. Pakkanen syntyi kasvattajallaan ja siellä se myös 24-vuotiaana kuolikin, osuvasti jossakin Tornion perämetsissä. Punarautias iso ori kävi kokeilemassa onneaan ravurina muutaman startin, kunnes omistajansa totesi touhun Pakkasen kanssa ihan ajanhukaksi, ja sittemmin se jäikin kotipihalleen harrasteratsuksi, enemmän kuitenkin tehden keikkaa hää- ja hautajaishevosena. Mikä Pakkasesta teki varsin arvokkaan huolimatta sen olemattomasta maineesta, oli sen erisukuisuus sekä hyvä yleisilme rakenteeltaan; hyvin asettuneet jalat sekä hyvin kiinnittynyt kaula, sekä rauhallinen luonne olivat lopulta niiden muutaman tammanomistajan mieleen, jotka päätyivät Pakkasta käyttämään jatkaen sen geenejä. Sen enempää ei orin omistajaa edes kiinnostanut orin antaminen jalostukseen lähinnä vanhan iänkin tullessa vastaan, joten Pakkanen jäi syntisen vähälle käytölle.

Isänemä Viimeinen Vielä on oikea teräsmummo, edelleen porskuttaa menemään omistajallaan näin reilussa kolmenkympin iässä. Iso ruunikko tamma on ihan tyypillinen suomenhevonen siinä suhteessa, että se on hankittu heppatyttövuosina ja sen kanssa on kokeiltu kaikki humputtelusta jousiammuntaan aina sileän kautta vauhditettuna. Vipsu onkin ollut varsin monipuolinen ratsu, vaikkakin nykyään nauttii jo ansaittuja eläkepäiviään. Kaiken hömpöttelyn ohella Vipsu vietiin kantakirjattavaksi hyvän sukunsa taustalta, ja se palkittiin II-palkinnolla. Ruunikkoa kehuttiin kovasti sen tasapainoisesta rakenteesta, joskin pieniä perisyntejä alhaalle kiinnittyneen kaulan ja pitkän rungon ohella muodossa lausuntoonkin mentiin kirjaamaan, mutta kaiken kaikkiaan paljon enemmän tammasta löytyi hyvää sanottavaa. Sen jälkeen Vipsulla kisattiin vuosien saatossa hyvin satunaisesti omistajan kiinnostuksen mukaan. Jalostuksessa isoa tammaa käytettiin kaksi kertaa, ensimmäisen varsan ollessa ori ja toisen ollessa se toivottu tamma jatkamaan Vipsun sukua ajan jättäessä vanhuksesta; sitä se ei tosin kuulopuheiden mukaan ole missään aikeissa vielä tehdä, mikäli omistajaansa on uskominen.

Noidan emä Eedeninrubiini selittänee hieman paremmin ainoaksi jäävän varsansa taustaa. Trulliksi ristitty emätamma kun on varsin pitkää perua varsin happamasta emälinjasta, jolle on ihan ominaista olla vähän enemmän ja vähemmän omanarvonsa tuntoinen ja toisinaan myös häijy. Sievä kuin sika pienenä on Trullistakin sanottu, mutta käyttäytyykin kuin emakkosika konsanaan. Näin kauniin sanankääntein pientammaa haukuttiin ihan kantakirjassakin, ja ainoa syy, miksi sen kantakirjapalkinto oli röyhkeä kakkonen, oli sen yhtä röyhkeä käytös, rakenteesta ei sanottu juuri mitään pahaa, liikkeetkin olivat suorastaan keskitasoa korkeammat. Sen onneksi se esitteli tilaisuudessa kuitenkin sitä jalompaa itseään, koska kuuleman mukaan vaikeisiin tammoihinsa kyllästynyt kasvattaja oli sille povannut jo kohtaloa koiranmakkarana. Joka tapauksessa palkinto mikä palkinto, ja kotiin lähdettiin enemmän vähemmän helpottuneina. Trulli edustaa siis linjansa vaikeampaa ääripäätä, ja sitä ei voi mitenkään sanoa kivaksi hevoseksi; kyllä, se on arjessa suht asiallinen sille päälle sattuessaan, mutta samaan aikaan se saattaa olla myös erittäin irvikäs ilmestys. Pientamma on ollut ihan kohtalainen hyppääjä, kouluratsastusta tämän kanssa kokeiltiin kerran ja todettiin turhaksi haaveeksi, ja maastoesteillä Trullia on nähty ihan kisoissakin asti useampaan otteeseen, joten on sillä jotain käyttöarvoakin. Trulli on tosiaan varsotettu lähinnä luonteen tasaamisen, hyvän rakenteen ja estelahjojen periytymisen toivoissa, painoarvo ensimmäisessä syyssä, mutta omistajan mukaan pihatossa seisoskeli tamma, jota ei kiinnostanut juuri hoitaa varsaansa pakollista enempää, joten Trullin tulevat varsottamishaaveet kariutettiin sen siliän tien. Nykyään parikymminen pienhevonen viettää rauhaisaa pihattohevosen ja oloneuvoksen elämää tehden omistajansa elämästä sopivasti hankalaa, että pysyy nöyränä.

Emänisä Lapinaarre oli maailman suloisin nappisilmäinen pienori, joka ruunattiin sitten myöhemmällä iällään. Aarre oli lähtöisin Lapista sekin, pieneltä ravitilalta joka kasvatti lähinnä parista tammasta, ja se sittemmin myytiin sieltä eteenpäin vuosikkaana harrastajalle. Punarautias Aarre lähtikin siitä kokeilemaan onneaan raveissa, kehnolla menestyksellä, ja kourallisen startteja jälkeen se myytiin projektiksi vanhalle kasvattajalle. Oli kuulemma nähnyt pienorissa kovastikin potentiaalia kouluratsastukseen ja esteille, ja eihän tämä ihan väärässäkään ollut, sillä Aarteesta kuoriutui oikea Helppo B-ratojen ja kasikymppisratojen tähti. Pienorilta, jolla oli lähes poikkeuksetta ravitaustainen suku tämä oli jo varsinainen kehuskelun paikka! Sittemmin Aarre menikin voittamaan useita kisoja lajeissaan, voittaen myös pienhevosmestaruuden vielä ruunapäivinään, unohtamatta useita tämän päivän tuttuja kilparatsastajia, jotka ovat sen kautta suomenhevosiin hurahtaneet ja vakavasti niillä kisanneet. Aarre oli siis ihan painonsa arvosta kultaa, vaikka kantakirjassa sitä ei koskaan palkittukaan. Pienori jätti jälkeensä kuusi varsaa, sukupuolijakauma mukavasti puoliksi, ja sen jälkeen se ruunattiin lähinnä käytön puutteessa. Luonteeltaan Aarretta on aina sanottu ihan kaikkien puolesta varsinaiseksi nalleksi, jolla oli kovasti energiaa ja tekemisenhalua, mutta myös mukava miellyttämishaluinen puoli. Sittemmin nalleponi vietti viimeiset vuotensa rauhallisessa käytössä ja se lopetettiin hampaiden vuoksi 26-vuotiaana.

Emänemä Huisin Aura oli siis sitä hirveää tammalinjaa, joka on ilmeisen periytyvä ominaisuus vähän eri määrissä. Aura itse ei ollut oikeastaan ihan älyttömän kamala tai huonokäytöksinen, mutta muuten vaan hyvin innoton hevonen viettämään päivänsä ihmisen seurassa. Seuralaisvuohestaan se kyllä välitti kovastikin. Aura oli siis sekin uskollisen musta linjalleen, enemmän näyttö- kuin käyttöhevonen, ja se napsikin varsanäyttelyistä tasaisesti kakkosta, joka sille lopulta siunattiin myös kantakirjauksessa. Aurassa ei suuria rakenteellisia virheitä ollut, pieniä sitä sun täältä -juttuja kyllä. Luonteestaan se kuuli linjalle tyypilliset “haluton liikkumaan, tai tekemään mitään”, mutta ilmeisesti ihan tarpeeksi se on pistänyt töppöstä toisen eteen, kun ei ihan kolmosta kuitenkaan saanut. Kantakirjauksen jälkeen Aura jäi oikeastaan vaan siitoshommiin, mihin se mielellään tyytyikin palvelun pelatessa ja ruoan ollessa selvästi laadukkaampaa. Omistajan mukaan Auraa kuulemma jonkin verran ratsastettiin viikoittain, jottei se ihan mennyt piloille, ja selvästi sukuunsa tulleena sillä oli paljon enemmän kiinnostusta nopeatempoiseen hyppäämiseen kuin uran seuraamiseen, mutta esteiden ohella sillä ajettiin paljon enemmän. Aura oli innottomasta luonteestaan huolimatta hyvä emä, ei liian pehmeäkään, joten se varsotettiin aikojen saatossa kuusi kertaa, viiden varsan ollessa vähän kaikkien onneksi oreja viimeisen jäädessä tammaksi. Aura kuoli lopulta ähkyyn 18-vuotiaana kotilaitumelleen.

Sukuselvityksen on kirjoittanut VRL-14618

Jälkeläiset

o. Varsan nimi

00.00.2013

e/i. Vanhemman nimi

Omistaja tähän

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet: 1898.57
Nopeus ja kestävyys: 774.12
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 1124.45
Kuuliaisuus ja luonne: 0.00
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla 5 / 4

VSR Cup kenttäratsastus

KERJ Cup

Päiväkirja & valmennukset

Kouluvalmennus 236 sanaa, valmentajana Mari H.

Katariina ja Noita saapuivat suuri parahiksi alkukävelyltään maastosta, kun saavuin kentän nurkille. Tamma vaikutti rennolta ja käveli hyvällä energialla, kunnes huomasi, että matka suuntautui kentälle. Tamman olemus hiukan nuupahti ja Katariina sai alkaa hiukan uudelleen herättelemään ratsuaan. Alkuverryttelyssä tehtiin ensin paljon siirtymisiä ja yritettiin saada tamma hiukan hereille. Siirtymisten lisäksi tehtiin myös temmon muutoksia eri askellajeissa. Siirtymiset olivat ensin todella hitaita, mutta Katariina onneksi osasi lukea ratsuaan hyvin ja sai sen nopeasti paremmin kuulolle. Käynti jäi hiukan veteläksi, mutta ravissa ja laukassa Noita liikkui jo huomattavasti paremmin.

Verryttelyn jälkeen tehtiin ensin pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa. Käynnissä Katariina sai tehdä vähän enemmän töitä, kun Noidan eteenpäinpyrkimys meinasi kadota täysin siinä vaiheessa, kun alettiin pyytämään väistöä. Vastapainoksi otettiin sitten toiselle pitkälle sivulle niin reipasta käyntiä kuin vain hevosesta irtosi, päästämättä tammaa kuitenkaan liian pitkäksi. Loppupeleissä väistöstä saatiin ihan kohtuullinen, käynnissä tämä tehtävä kuitenkin vaatii vielä ratsukolta enemmän töitä. Ravissa löydettiin sen sijaan oikein kiva tempo ja eteenpäinpyrkimys ja se säilyi mukavasti myös väistön aikana. Päivän toinen tehtävä oli laukanvaihto käynnin kautta. Hiukan oli taas hitautta alkuun ja siirtymiset venähtivät turhan pitkiksi. Ratsastaja sai kuitenkin todella kivasti Noitaa hereille ja viimeiset vaihdot sujuivat oikein mallikkaasti. Katariina teki todella huolellista työtä ja piti avut selkeänä ja nopeana. Noitakin heräsi loppu kohti ja alkoi tekemään tunnollisemmin töitä. Kaiken kaikkiaan valmennus oli onnistunut ja ratsukko suoritti hyvällä tasolla. Loppuverryttelyt Katariina ja Noita lähtivät tekemään maastoon, jotta tammalle jäisi hyvä mieli päivän treenistä.

Ylläriestevalmennus 19.12.2020 509 sanaa, valmentajana Humutin

Joulukalenterin yhdeksästoista luukku avattiin heti aamutuimaan kuudelta, kun Katariinan kanssa kömmimme keittiöön kahvin vienon tuoksun houkuttelemina. Ilta oli mennyt hyvin leppoisasti villasukissa tanssahdellen ja kuppia nautiskellen, ja tällä erää vointikin oli ihan asiallinen. Olin jostain syystä lupautunut naisen mukaan aamutalliin siinä illan pimeässä vaiheessa, ja vaikka sänky olikin jäänyt itkemään perääni, olin minä sanani mittainen nainen, joten rauhassa nautittujen kahvien ja sämpylöiden jälkeen suuntasimme kohti aamun koleaa syleilyä.

Aikahan ehti hurahtaa lounasaikaan melko jouhevasti - kello tuntuu juoksevan nopeammin, kun hoitaa muiden hevosia, eikä aina vaan omia - ja tauon jälkeen päätimme viimein pitää sen Laurin maksaman toisen valmennuksen. Tottakai taivas nakkeli jotain isoja hiutaleita niskaan, kun Katariina kiikutti tarhastaan riistettyä Noitaa satuloitavaksi, mutta koska kentän pinta tuntui pitoisalta, päätin itsepintaisesti laittaa Noidan hyppäämään. Se oli selvästi närkästynyt entisestään sitten viime näkemän, jolloin olin sen kutakuinkin tiputtanut vauhdista Haltiasalon tontille ja kaasuttanut samaan syssyyn heti takaisin tulosuuntaan, ennen kuin Katariina ehti nähdä millaisen elikon olinkaan mennyt myymään niille tällä kertaa. Mutta positiivista oli kuulla, että kai se viihtyi ihan hyvin, kerta oli ihanan kamala oma itsensä ilman sen suurempia totutteluja.

Katariina lämmitteli tovin tammaa sen aikaa, kun kokosin kolmen, siis kuuden, esteen radan. Sarja alkoi ihan tavallisella pystyesteellä, seuraavana ylityksenä okseri, ja kolmoissarja kruunasi kokonaisuuden. Halusin lähinnä jumpata ja herätellä sitä sen kuuluisaa eteenpäinpyrkimystä, jonka puutteesta Noita on kuuluisa, ja tämmöisissä kisatasoa pienemmissä estekorkeuksissa ei pitäisi olla mitään haastetta tammalle, muuten kuin sen kiireisenä pitäminen. Katariina lähtikin kiltisti ohjaamaan vähän hyppytunnelmaan virittäytynyttä pienhevosta pystyä kohti, ja ylitti sen niin reilulla ilmavaralla, että suorastaan hävetti hyppyyttää ratsukkoa niin matalilla korkeuksilla, mutta se nyt ei ollut tämän valmennuksen pääajatus. Pystyn jälkeen Katariina sai vähän patistella Noitaa, joka vähän löysenteli vauhtia, ilmeisen kyllästyneenä jo koko touhuun. Pienen kirityksen ja kädenväännön jälkeen tamma kuitenkin suostui vielä reipastamaan tahtia ja ratsukko kohtasi pian okserin, joka sekään ei tarjonnut jännitystä valmennukseen. Sen sijaan sarjaa lähestyttäessä oltiin vähän pulassa; tamma höllensi jälleen tahtia, ja tällä erää kovasta yrityksestä huolimatta Katariina ei saanut tarpeeksi vauhtia, jotta sarja päästäisiin kunnialla yli. Ensimmäinen esteistä ylittyi vielä kohtalaisen hyvin, vaikka ponnistuskohdan yllättävä lähestyminen tuntui havahduttavan vauhtiin ja askeliin keskittyvän ratsukon, ja toisella esteistä kolahti Noidan haparoitua hiljentäen rajusti heti ensimmäisen jälkeen. Sarjan kolmannen esteen se jo väistikin, selvästi tuohtuneena koko touhusta. Ohjasin ratsukon heti ravin kautta voltille ja kääntymään, jonka kimpussa Katariina jo olikin, sillä välin kun itse nostin pudonneen puomin takaisin paikalleen. Toinen yritys, Noita takaisin ruotuun ja tällä kertaa Katariina ajoi sitä eteenpäin suu mutrussa. Noita puolestaan pyöritteli korviaan tovin, vähän mittaillen, kannattiko moiseen hulluun ratsastajaan luottaa, mutta päätyi ilmeisesti lopulta vielä uudelleen otetun lähestymisen kautta siihen tulokseen, että selässä keikkuvaa naista oli parempi totella sillä varjolla, että tamma pääsisi kenties piakkoin tästä viettämään katkennutta siestaansa.

Ja sieltähän saimme sen kaivatun puhtaan kolmoissarjan, vähän vielä toisessa ja kolmannessa välissä haparoiden vauhdin kanssa, mutta ylitykseksi se silti lasketaan. Runsaiden kiitosten kannustuksella käskytin Katariinan jo lopen kyllästyneen Noidan kanssa kaikki esteet läpi, jotta päättäisimme tämän talvisen estejumpan onnistuneisiin tunnelmiin, ja vielä puhtaiden ylitysten jälkeen hoputin kaksikon ansaituille jälkikäynneille maaston puoleen, ja itseni puolestaan tallikahvioon. Sinne kun joku oli aiemmin päivällä tuonut luumutorttuja.

Maastoestevalmennus 251 sanaa, valmentajana Minni

Mustan tamman Noita kutsumanimi tuntui jotenkin sopivan sille kuin nenä päähän. Ravaillessaan viimeisiä hetkiä omatoimisesta alkuverryttelystään ei tammaa ainakaan aktiiviseksi voinut sanoa, vaikka siitä olikin huomattavissa oman moottorin hyrräystä. Noita ratsastajineen saikin jatkaa samoilla vauhdeilla ensimmäisten tukkien ylitse. Ensimmäinen kierros ei ollut vauhdillisesti tai teknillisesti mitään wow menoa, mutta seuraavalla kierroksella musta hevonen oli jo vähän enemmän hereillä ja sen moottori alkoi keräämään kierroksia.

Pyysin ratsastajaa pyytämään Noitaa hieman eteenpäin ennen ensimmäistä tukkia jotta Noidan hyppyyn saataisiin hieman enemmän ilmavaraa. Hiljalleen Noidan omaa moottoria saatiin käymään paremmilla kierroksilla ja tammasta alkoi löytymään uutta liikettä ja sen hyppyyn ilmavaraa. Ratsastaja sai pariinkin otteeseen vielä laukkuuttaa Noitaa pitkin peltoa ja vain antaa tamman hieman rallittaa jotta sen lähestymiseen saatiin nopeutta ja ilmavaraa. Matalammilla ja helpompien tasojen esteillä Noita esittelikin ihan kivoja hyppyjä ja hiljalleen musta tamma toi niitä myös isommille ja oman tasonsa esteille. Ratsastaja sai suunnitella Noidan kanssa hyppäämänsä esteet omatoimisesti, sillä hyppääminen haluttiin pitää Noidalle hauskana ja samalla tarjota sille mahdollisuuksia onnistuneisiin hyppyihin.

Muutos Noidan liikkeessä ei ollut isoa mutta kuitenkin loppua kohden oli huomattavissa, miten musta tamma liikkui hieman reippaammin ja sen hypyissä oli parempaa pyöreyttä ja muutenkin tamma näytti vain hieman reippaammalta ja innostuneemmalta maastoesteitä kohtaan. Yhden hyvän pätkän jälkeen ratsastaja sai aloitella omatoimisia loppuverryttelyjä ja samalla kun tuo antoi Noidan kävellä takaisin tallille annoin ratsastajalle oman loppupalautteeni ja ehdotin että nuo kävisivät välillä vain pitämässä hauskaa maastoesteillä ja hyppäämässä helppoja esteitä ihan vain huvin ja urheilun kunniaksi sekä hieman laukkailemassa esteiden seassa. Tallille päästessämme hyvästelin ratsukon kiitoksen kera.