--

© Hemsbury Stables

2016 Hemsbury Spring Hunt
kirjoittanut Veera Ruusula (VRL-14299)

Olin aivan tohkeissani, kun olin käynyt naamiaiskaupassa ostamassa tämän kertaiseen Hemsburyn metsästysretkeen. Tammikuinen metsästysretki oli jäänyt niin ihana muistona mieleen, että olin totta kai ilmoittautunut uuteenkin tapahtumaan. Naamiaiskaupan lisäksi kävin kiertämässä vähän kirpputoreja ja selailin netistä kaikenlaisia vaate asuja niin itselleni kuin ratsulleni. Tämän kertaisen metsästysreissun teemana oli perinteinen hunting-retki, johon tuli pukeutua ajan hengen mukaan.

Saavuin hyvissä ajoin Hemsbury Stablen upeisiin kartanomaisemiin. Ajatella, että oli saanut ostettua täältä itselleni kaksi aivan mahtavaa hevosta! Ja tänään pääsisin vielä ratsastamaan ensimmäisen ostamani hevosen aivan uskomattoman komealla isä-orilla Fitz! :D Olin ollut haltioissaan, kun Elaine ja Curtis olivat hyväksyneet pienen hevostoivepyyntöni. Viime kertainen metsästysratsuna ollut Ella ei kuulunut tämän päivän valikoimaan. Musta angloarabialainen komistus odottelikin minua jo valmiina tallissa. Ori tuli innoissaan minua vastaan karsinan ovelle, kun rysäytin sen edustalle ison ja epämääräisen vaatemytyn.
”Nonni, sinä näytätkin jo puhtaalta, mutta taidan harjata sinut vielä pikaisesti.”, lörpöttelin iloisena orille.
Karsinaan astuessa Fitz pisti korvat luimuun, mutta kävelin sen luo päättäväisesti ja annoin orin haistella minua.
”Omistan kuule poikasi Rontin, joten luulen sinun olevan osittain saman tyylinen kuin poikasi.”, kuiskailin orille. Kuulin selkäni takaa pienen rykäisyn. Käännyin katsomaan ja näin Elainen. Olin ilahtunut ja kävin juttelemassa naisen kanssa kuulumisia. Siirryin siis karsinan ovelle. Fitz seurasi perässäni ja jäi norkoilemaan viereeni. Orin mielestä meidän naisten puhe alkoi olemaan jo liian pitkä veteistä, joten ori koitti napata hellästi takkini kulmasta kiinni hampaillaan. Havahduin tähän ja toruin oria. Fitz vain otti muutaman askeleen taaksepäin ja mulkoili minua. Sovimme Elainen kanssa jatkavamme jutustelua metsästysretken jälkeen ja siirryin harjaamaan orin loppuun. Fitz oli hieman rauhaton ja käveli ees sun taas karsinassa pikaharjauksen aikana.
”No etköhän sä ole puhdas sitten, kun oot noin levoton.”, huokaisin ja lähdin hakemaan orille suitsia. Suitset löytyivät helposti ja sain ne orille päähän helposti. Sitten aloin penkomaan vaatemyttyäni. Nostin käsiini mustan naistensatulan. Toivottavasti se sopi orille, Elaine oli sanonut puhelimessa orilla olevan saman kokoinen tuumakoko kuin Rontilla. Rontille satula oli istunut hyvin, kun olin koesovittanut sitä. Toivoin että satula sopisi myös Fitzille. Olin pelännyt turhia, satula istui niin isälle kuin pojalle yhtähyvin, vaikka Rontti oli muutaman sentin matalampi. En ollut kerennyt kumminkaan testaamaan satulaa oikeassa käytössä, joten saa nähdä miten kyydissä tullaan pysymään.

Jätin Fitzin isäni talutettavaksi pihamaalle, ja kipaisin itse kartanon puolelle vaihtamaan omat vaatteeni päälle. Heitin vanhat ratsastushousuni pussiin, puin lämpimät sukkahousut, niiden päälle pujotin sitten muutaman tummanruskean alushameen ja niiden päälle olin löytänyt todella ihana vaaleanruskean röyhelömekon. Kengiksi olin löytänyt kirpputorilta ruskeat nauha kengät, joissa oli korkoa sopivasti ratsastusta ajatellen. Käsiini asetin mustat hansikkaat ja avasin pitkät ruskeat hiukseni kiharoille. Päähäni asetin kypärän. Mekon päälle asetin pitkän tumman ruskeat viitan, jossa oli iso huppu. Tämä oli ollut todellinen löytö naamiaiskaupasta, vaikka se olikin maksanut sievoisen summan. Vedin viitan hupun kypärän päälle ja se peittyi sinne todella mukavasti. Keräsin hameeni helmaa ja lähdin kipittämään tallivaatteiden kanssa kohti pihamaata, jossa muut metsästysretkeen lähtevät jo odottelivat.

Kampesin itseni Fitzin selkään isäni avustuksella. Ori vähän steppaili hermostuneena, kun koitin taiteilla naisten satulaan istumaan.
”Miten mä täällä muka pysyn.”, marmatin ja koitin toisella kädellä pidätellä oria ja toisella asettaa hameeni helmaa paremmin. Isäni tuli pitämään oria aloillaan, jotta saisin edes jotenkin jalkani jalustimille. Onneksi olin viikonajan kumminkin treenannut toispuoleista ratsastusta, vaikka nyt kunnon naisten satulassa se tuntui ihan erilaiselta. Jalkatuki tuntui hieman oudolta, mutta yllättävän mukavasti siinä istui. Isäni ojensi minulle vielä oikeaan käteen pitkän raipan, jotta saisin sitäkin puolta vähän kontrolloitua. Elaine ja Sean kävivät tarkistamassa, että kaikki olivat valmiina matkaan. Pihassa oli mitä komeampia asu kokonaisuuksia, pussihousuista, mekkoihin ja monella oli päässä jopa silinterihattu. Olimme kuin vanhasta elokuvasta konsanaan. Olin tohkeissani ja Fitz asti myös innokkuuteni.

Mukauduin yllättävän hyvin naistensatulaa ja asento pysyi siinä todella hyvin. Hame hieman häiritsi aluksi pohkeen käyttöä ja Fitz ei aina ihan ymmärtänyt mitä koitin siltä hakea. Pyrin olemaan itse satulassa rento ja annoin orin tepastella muiden hevosten perässä. Pidin silti huolta, että muihin hevosiin pysyi hyvä välimatka, orihan minulla kumminkin oli ratsuna. Ilokseni sain kumminkin huomata Fitzissä olevan jotain samaa kuin pojassansa, joten sillä ratsastaminen ei loppujen lopuksi ollutkaan niin haastavaa. Apujen toispuoleisuus toi vain ongelmia, mutta kun löysimme rytmin matka meni oikein jouhevasti. Kiersin alku matkasta kaikki ylitettävät esteet varmuuden vuoksi, mutta reitti oli onneksi rakennettu niin että se oli mahdollista. Orikaan ei tuntunut olevan tästä moksiskaan, vaan laukkaili hyvässä rytmissä Walesin nummilla. Curtis oli huomannut, ettemme olleet hypänneet yhtäkään ja tuli kertomaan minulle, että viimeinen este olisi maastoretkellä helppo. Hieman hassulla aksentilla puhuva Curtis oli oikein mukava, ja ymmärsin onneksi mitä hän ajoi takaa puheillaan. Miehen rohkaisuna ylitimme Fitzin kanssa viimeisen esteen. Ori selvästi aisti pienen jännitykseni ja hyppäsi ilmavasti matalan kivimuurin. Jäin hypyssä vähän jälkeen, mutta ori laskeutui sulavasti ja olin pitänyt mielessäni Curtiksen vinkit. Alun apujen kankeuden ja vaikeuden jälkeen maastoretki oli mennyt todella rattoisasti ja mukavasti. Fitzin selästä alas laskeutuessa jalat olivat kyllä todella puuduksissa ja kävelin hieman oriin tukeutuen talliin. Onneksi isäni lupasi riisua orin varusteista, että pääsisin itse vähän lepuuttamaan särkeviä jalkojani.