Quadra

Virallinen nimi:	Quadra, "Ada"	Syntynyt:	13.11.2011 9-vuotias
Rekisterinumerot:	VH20-201-0016 & #PKK3921	Rotu & skp:	Kladrubinhevostamma
Säkäkorkeus:	176cm	Väri & merkit:	Ruunikonkimo & lsi
Kasvattaja:	Helenka Dvořák, CZ asunut hetken Zenissä	Omistajat:	A. Paju & A. Ismailov VRL-13283 & VRL-12701
Painotuslaji:	Kouluratsastus	Koulutustaso:	Int II

”Quadra on rakenteeltaan hyvin lipizzamainen, mikä muistuttaa hyvin siitä kuinka nämä kaksi rotua ovat samoista alkuperistä lähtöisinkin. Vahva ja raamikas tamma tasaisella lihasmassalla, menisi orista! Opetettu ajolle, mutta vahvimmillaan kouluratsuna. Ei kisattu, mutta kotona ja tapahtumissa todella notkea ja pätevä. Koulutettu klassisesti alta escuelaa kohden.
Vaatii tarkkaa ja herkkää ratsastajaa, ei siedä vahvaa tuntumaa eikä isoja, nopeita apuja, silloin vetää liinat kiinni. Kun oikeat nappulat löytyvät niin toimii kuin ajatus pienimmistäkin vinkeistä.”

Mä oon lapsuudesta asti ollut tekemisissä hevosten kanssa, sillä Mommylla on ollut aina, aina vähintään muutama laukkatäysverinen. Ja ironialla mä oon aina ollut jockeymittainen, sisäänratsastanut lukemattomat potentiaaliset tulevat laukkaratsut, treenannut ja myöhemmin valmentautunut omallani. Kenttäratsastuksessa, mihin monet ex-laukkaajat olivat treenattu. Esteratsastuksessa. Olihan se kuninkaallisten laji. Princess Anne oli siinä kisannut, menestynyt, antanut esikuvan. Kouluratsastuspohja mulla on oikeastaan se pakollinen, kenttäratsastuksesta saatu, ja viimeisimpänä, ennen mammalomalle jäämistä mä kisasin Felin kanssa muutaman kerran vaativan A:n tasolla. Ja silti, talli on yli puolillaan täynnä kovemman tason kouluratsuja. Syytän sitä venäläistä jääkaappipakastinta, joka asuu samassa osotteessa. Ja kuten seura tekee jollain tavalla kaltaisekseen, oon kuullut, mä olin vastikään ostanut korkean tason koulutamman. Quadran. Väitän, että se oli vähän rakkautta ensi silmäyksellä. Ainakin mun osalta. Täykkien lisäksi mä oon ollut paljon puokkien kanssa. Barokkihevoset on ihan uusi tuttavuus. Onhan niitä tallissa jo muutama, mutta mä myönnän, etten oo niiden kanssa ollut tekemisissä niin paljoa. Ada on ensimmäinen. Ja vieläpä tamma. Mä uskallan sanoa, et se ei ole mikään mikään kiva, vaan oikeasti ystävällinen hevonen. Okei, se on välillä vähän... jääräpäinen, haluaa, että asiat tehdään sillä tutulla tietyllä tavalla miten ne on aiemminkin tehty. Ada tuntuu välillä ajattelevan kaksi askelta edellä, enkä mä tiedä, johtuuko se siitä, että se osaa lukea mua niin hyvin, vai siitä, että mä oon oikeesti löytänyt semmoisen hevosen, jonka kanssa yhteistyö sujuu. Yksi mainittava lemppariasia on se, että Ada tuppaa matkimaan mun tekemiä asioita. Esimerkiksi nojailet käytävällä jalat ristissä (puhelinta selaten luonnollisesti, sosiaalinen media ja sen viehätys) ja pian on Ada mukana etujalat ristissä, kuin olisi maailman luonnollisin asia. Mä sanonkin sitä meidän Iltapäiväteehetkeksemme. Kun me ollaan kaksin, jalat ristissä ja näytetään hienoilta. Kuvainnollisesti pikkurillit pystyssä, kunnes Ada katsoo korvat hörössä, odottaa, kuin kysyen "shall we then?" Hoitotoimenpiteiden aikana tamma pitelee mielellään asioita apuna, eikä se liiemmin välitä onko se harja, kaviokoukku, sanko vai harjanvarsi. Ada myös auttaa lyhyttä ihmistä nousemaan selkäänsä nostamalla etujalkaansa, että saa vähän ponnistusapua. Enkä mä edes opettanut sitä. Ihan itse tarjosi. Kaksi askelta edellä, nähkääs.

Kuten mä jo mainitsin, oon tottunut eläväisiin täysiverisiin ja herkkiin puoliverisiin ja sitten on Ada. Sen alta escuela -koulutus sai mut hetkeksi empimään. Herkkähän Adakin on, mutta eri tavalla. Luojan kiitos Avan, joka jaksoi mun muutamastakymmenestä ylikeittymisestä huolimatta jankata. Ja jankata. Ja jankata. Kunnes se yksi kaunis päivä jokin mun ja Adan välillä klikkasi, naksahti paikalleen. Nyt mä uskallan väittää, että me toimitaan tiiminä kuin ikran ja na'ville tsaheylun jälkeen. Onhan meillä, ja mulla varsinkin paljon opittavaa vielä. Mut onneksi voidaan oppia yhdessä, ja onneksi on ammattilainen huutoetäisyyden päässä. Ja aikaa. Eikä mulla oo palanut hermotkaan enää niin useasti kouluratsastuksen suhteen Adan kanssa. Tamma kokoaa itsensä ihan itse, se ei vaadi multa juurikaan apuja siinä, mikä lienee juurikin sen klassisen kouluratsastuskoulutuksen peruja. Ja se kokoaminen, Jesus take the wheel. Tamma käyttää koko kroppaansa ihan uudella tavalla, kantaa itsensä sillä barokkimaisella ryhdillä ja se vatsalihasten käyttö (kuin Rock Johnsonilla mä vannon) ja tamma tekee töitä samalla riemulla, kuin Frollo rovion polttopäivänä. Sen askelmitta on just sopivaa ja elastista, askellajeihin on tosi helppo mukautua ja sen laukka on niin mukava, että mä mun tekis mieli huutaa riemusta joka toinen hetki. Mä voin sanoa meidän kompastuskiveksi mun kokemattomuuden lisäksi, ja varmasti siitä johtuvat paikoin liian hätäiset, nopeat avut jolloin tamma meinaa kadottaa oman zen-tilansa.