Meistä
Kasvatus
Orit
Tammat
Haltiasalo

Turmeltajan Vipeltäjä


Kuvista kiitos kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ♥

Perustiedot

Virallinen nimi: Turmeltajan Vipeltäjä, "Vipsu" Syntynyt: 30.08.2018 3v 30.10.2018
Rekisterinumero: VH18-018-1894 Rotu & sukupuoli: Suomenhevosori
Säkäkorkeus: 154cm Väritys: Vaaleanpunarautias
Kasvattaja: Turmeltaja Omistaja: Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji: Kenttäratsastus Koulutustaso: CIC1, vaikeustaso 4

•   KTK-II 20.10.2018 pistein 70

Vipsu on kyllä nimensä mukainen vipeltäjä. Sillä tuntuu olevan koko ajan meneillään jotain ja sitä näkee harvoin paikallaan tekemättä mitään. Vähintäänkin pitää katsella arvioivasti muiden tekemisiä, ellei itse pääse osallistumaan. Mieluiten Vipsu kyllä itse osallistuisi kaikkeen ja se onkin aina tunkemassa turpaansa joka paikkaan. Sen kanssa ei voi ajatella, että siivoampa karsinan tästä pikaisesti, ei kai hevosta siksi aikaa tarvitse pois siirtää. Ehei, siinä on pian yhden suomenhevosen jalka läpi kärryjen pohjasta tai vähintäänkin kärryt kumossa ja lannat pitkin juuri siivottua karsinaa ja lattiaa. Tarhassa Vipsu on se, joka yrittää saada muitakin mukaan riekkumaan ja välillä onnistuukin siinä. Useimmiten muut tosin jo antavat Vipsun härvätä yksinään ja keskittyvät itse syömiseen.

Hoitaessa Vipsu on hyvin utelias ja osallistuva. Jos ihminen kieltää sitä höpläämästä vaatteitaan, se höplää esimerkiksi kiinnitysnarujaan. Se usein saakin yksinkertaiset solmut auki vahingossa näprätessään niitä. Ei se tosin varmaan edes tajuaisi olevansa vapaana, kunhan touhuaa. Harjalaatikko on joka kerta yhtä kiinnostava ja hoitovälineitä pitää tutkia ja vähän maistella. Vipsu mielellään harjaa vaikka seinää sillä aikaa, kun ihminen harjaa sitä. Se ihan todella näyttää tekevän niin, jos saa harjan hampaisiinsa. Kengittäjän ja eläinlääkärin mielestä tämä sen osallistuminen tuskin on kovin miellyttävä tapa, mutta harva onnistuu täysin viileästi siihen suhtautumaan, koska se on omalla tavallaan aika suloinenkin. Varsinkin kun Vipsu osaa olla ihmisten kanssa kiltisti, eikä esimerkiksi yritä juurikaan käyttää hampaitaan ihmisiin. Paitsi kun sitä rapsuttaa sen lempikohdasta harjantyvestä, silloin se saattaa rapsuttaa ihmistä hampaillaan ihan vaan vähän. Taluttaessa se voi vähän härvätä, mutta pysyy aisoissa pienellä huomautuksella.

Ratsastaessa Vipsu on ihanan positiivisella asenteella menossa aina. Ihan sama mitä sen kanssa tehdään, se on aina sitä mieltä, että jee, tämä on tosi hauskaa! Se on nopea yhdistelemään asioita ja saa selvästi suurta mielihyvää hoksata, mitä siltä halutaan. Sileällä se yrittää parhaansa, mutta joskus se yrittää vähän liikaakin. Silloin ratsastajan pitää osata himmata ja jopa mennä askeleen taaksepäin. Vipsu alkaa helposti ennakoida asioita, joten sen kanssa ei kannata tehdä liian montaa toistoa peräkkäin. Vipsu muuttuu helposti vähän kiireiseksi innostuessaan, joten sille sopii matalaenergisempi ratsastaja, joka saa sen rauhoittumaan. Esteilläkin Vipsun haasteena on saada se keskittymään ja malttamaan. Se on niin tohkeissaan menossa, ettei aina muista välttämättä ihan katsoa jalkojaan ja saattaa ponnistaa huonosta paikasta. Vipsu ei ollenkaan tykkää kolautella puomeihin ja sieltä tuleekin perään yleensä pieni protestipotku. Maastoesteillä Vipsun kanssa eniten ongelmia tuottavat bankettityyppiset esteet, sillä orin on välillä vaikea hahmottaa, ettei se ole yli hypättävä este. Niinpä se sekoaa helposti askeleissaan, mikäli sen jättää yksin ratkaisemaan tehtävän. Vesiesteillä Vipsu vaatii erityisesti tukea ratsastajaltaan, sillä ne ovat sen mielestä hieman arveluttavia. Kuuliaisena poikana se kyllä menee, kun ratsastaja vähän kannustaa sitä.

Kisapaikoilla Vipsu on kovin täpinöissään ja pieni hevonen välillä oikein tärisee jännityksestä. Alkujännityksestä päästyään se kuitenkin rentoutuu kohtuullisen nopeasti, kunhan sillä on tutut ihmiset ympärillä ja tutut rutiinit. Verryttely kannattaa pitää sen kanssa helppona ja lähinnä vain ratsastella askellajeja läpi ja ehkä muutamia sille helppoja, yksinkertaisia tehtäviä - sellaisia turvatehtäviä, joista se suorituu helposti ja jotka eivät nosta sen kierroksia. Radalla Vipsu sitten kykenee jännittämisen sijaan suorittamaan rentona ja hyvällä mielellä.

Luonteen on kirjoittanut Ligeia

Sukutaulu

i. Vähäpellon Vipinäkinttu
sh, punarautias, 154cm
KTK-III, KERJ-II, ERJ-II
ii. Sairaannopee
sh, tummanpunarautias, 154cm
KRJ-II, SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, YLA1, JL C
iii. Nopsajalka
sh, tummanpunarautias, 158cm
iie. Sairaanmakee
sh, tummanpunarautias, 154cm
ie. VSN World Champion Klassikkotarina
sh, ruunikko, 158cm
KTK-I, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, JL C
iei. Huuville
sh, ruunikko, 160cm
iee. Klassiina
sh, ruunikko, 155cm
e. Vähäpellon Hallaneito
sh, vaaleanpunarautias, 154cm
KTK-II
ei. Hallaonni
sh, voikko, 153cm
KTK-III
eii. Hallaukko
sh, voikko, 154cm
eie. Köyhien Ilo
sh, vaaleanrautias, 153cm
ee. VSN World Champion Lehmusneito
sh, rautias, 158cm
KTK-I
eei. Lehmuskulkija
sh, vaaleanrautias, 158cm
eee. Talvenneito
sh, punarautias, 153cm

Isälinja: Vähäpellon Vipinäkinttu - Sairaannopee (2) Emälinja: Vähäpellon Hallaneito - Lehmusneito (2)

Jälkeläiset

tamma Väjen Kissankello syntynyt 16.09.2020 tammasta Räiskyvän Kesäheinä jäi kotiin
ori Väjen Viestinviejä syntynyt 03.12.2020 tammasta Vaalaman Kesämuru omistajana VRL-11911

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet: 2259
Nopeus ja kestävyys: 1091.91
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 1167.09
Kuuliaisuus ja luonne: 0.00
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla 5 / 4

Päiväkirja & valmennukset

Estevalmennusta 763 sanaa, valmentajana Sanni Sotamaalauksesta

Toisinaan arjessa tapahtuu pieniä ihmeitä, ja sellainen ehdottomasti tapahtui tänään, kun mä olin jo kukonlaulun aikaan hereillä ja pukeissa. Ilmeisesti talonväki oli vielä nukkumassa, joten mä kävelin varpaillani eteiseen ja lähdin hoitamaan aamutallia. Kahvia mä en viitsinyt laittaa vielä keittymään, vaikka varmasti omistajapari heräisikin jo vähitellen. Aamutallin jälkeen hevoset pääsi oikeiden loimitusohjeiden kautta ulos, mutta vielä senkään jälkeen tallissa oli hiljaista, joten mä valkkasin ihan muina miehinä ratsuksi äärettömän ihanan rautiaan, johon mä olin iskenyt silmäni eilen. Se oli ollut niin ikipirteän oloinen eilen tarhassaan, ja se muistutti niin paljon meidän nykyään jo poismyytyä Vaakkua, että mä kihisin innosta päästä sen selkään. Täystuhojahan me varmasti oltaisiin yhdessä, mutta ei kai Katariina voisi hirveästi suuttua, jos me pysyttiin kentällä. Eihän?

Vipsuksi kutsuttu kaveri tuli höristen vastaan, kun siirryin sen karsinalle; mä olin jättänyt sen viimeiseksi, koska mä olin kyllä alusta asti suunnitellut, että tänään mä haluan Vipsun selkään. Se on niin Vaakku 2.0, että mä olin rakastunut siihen jo ennen kuin mä olin päässyt edes hajuetäisyydelle orista. Ehkä sen voisi köyttää Twingon katolle ennen kuin mä ajaisin kotiin. Vipsu oli korvat hörössä hamuamassa, jos sille olisi tarjolla jotain, ja mä syötin sille yhden hevosnamin samalla, kun ori sai riimun päähänsä. Rautias sai seistä tallikäytävällä karsinansa edessä hoitotoimenpiteiden ajan. Sen turpa upposi harjapakkiin sillä sekunnilla, kun mä laitoin sen lattialle, ja sieltä löytyikin hauska pölyharja heiteltäväksi ja mutusteltavaksi. Onnistui ori jalkojaankin sukimaan sillä, enkä mä voinut olla käkättämättä sille.
"Hei, hölmö", mä mumisin sille lempeästi, kun mä lopulta tarvitsin pölyharjaa itse.
"Mä tarvitsen sen nyt."

Vipsulla oli nopeasti satula selässään, suojat jaloissaan ja suitset päässään. Se makusteli kuolaintaan ja oli innoissaan lähdössä touhuamaan. Sopivan taskukokoisen orin selkään pääsi hyvin ilman jakkaroitakin, joten alkukäyntejä päästiin nopeasti jo kävelemään. Mä tiedostin erittäin hyvin olevani kuin muksu jouluaamuna, mikä ei taatusti ollut hyvä kombo Vipsun innokkaan luonteen kanssa, mutta mä en vain voinut sille mitään. Hevosella oli selkeästi hauskaa, ja niin oli mullakin. Rautias oli hyvällä vauhdilla menossa ja sen häntä pyöri siihen malliin, että se toimisi kohta joko potkurina tai propellina. Toivoin potkuria, Katariinalle olisi vaikeampi selittää, miksi sen hevonen lensi pois.

Ori lämpesi nopeasti ja sen vauhti sen kun kiihtyi. Innosta huolimatta mulla oli tarpeeksi maalaisjärkeä pidätellä ja hidastaa Vipsua, joka hoksasi nopeasti, ettei sen haluttu kiitävän, vaikka se selkeästi olisi halunnut jatkaa samalla mallilla. Mä ratsastin sen kanssa ympyröitä ja kaarteita ja väistöjä, joita se ei voinut suorittaa ihan niin kiireisesti, jotta se malttaisi olla. Temppu kuitenkin auttoi vain niin kauan, kun Vipsu teki liikkeitä, ja sen jälkeen se oli taas valmis vaikka laukkaradalle. Mä peruuttelin sen kanssa ja sen jälkeen ravailin sekä laukkailin, mutta orilla vain riitti energiaa; mahdollisuus on, että se sai energiaa multa, joka olin aivan kikseissä Vipsusta.

Lopulta mä päädyin laskeutumaan selästä ja kokoamaan kentälle muutaman esteen. Kaksi matalaa pystyestettä, yksi hieman korkeampi, ja okseri. Ei mitään erityisen vaikeaa, mutta vähän loikkimisen aihetta kuitenkin. Vipsu hengitteli mun niskaan koko radanrakennuksen ajan, ja seurasi kuin varjo. Rautiaalla oli vaikeuksia seistä paikallaan, kun nousin takaisin sen satulaan, mutta lopulta se pysyi aloillaan tarpeeksi kauan, että sain ponnistettua ylös maasta. Lyhensin jalustimiani hieman ja keräsin ohjia, ennen kuin lähdin ravaamaan uraa pitkin Vipsun kanssa. Ori sai vetreytyä vähän lisää, ennen kuin me lähdettiin suorittamaan kahta ensimmäistä pystyestettä. Vipsu ylitti ne liioitelluilla hypyillä, joten palasin alkuun ja hyppäsin esteet uudestaan, tällä kertaa ravissa. Se hillitsi vähän orin kiirettä, mutta ei paljoa.

Korkeammalle pystyesteelle Vipsu pääsi taas laukassa, ja oria sai pidättää, ettei se kiirehtinyt liian pitkin askelin esteelle. Tämänkin raudikko ylitti reippaalla ilmavaralla. Mä olin niin uppoutunut hyppäämiseen, että mä meinasin saada sydänkohtauksen ja tipahtaa satulasta, kun Katariinan ääni kajahti kentän laidalta.
"Hyvältä näyttää!" Jeesus, joo, ei näytä enää, kun mä tulen alas täältä, mä ajattelin itsekseni.
"Ethän sä pahastu, jos mä lainaan Vipsua?" virnistin Katariinalle takaisin, korjasin asentoani satulassa säikähdyksen jäljiltä, ja ohjasin Vipsua kohti okseria. Ei tullut minkäänlaisena yllätyksenä, että ori meni siitäkin näyttävästi ylitse, eikä ollut jalkoineen lähelläkään puomeja. Vipsu pärskähti innoissaan ja sai päästellä höyryjä laukkaamalla uralla muutaman kierroksen pidemmin askelin. Sen laukassa oli mukava istua ja vauhdin huuma vei mukanaan, kuten aina. Laukka-askeleiden myötäily tuli jo niin selkärangasta, että sitä tuskin huomasi itsekään.
"Sanni, sun kantapäiden ei tarvitse olla ihan noin alhaalla", Katariina huomioi kentän laidalta.
"Ja eiköhän se Vipsu jo laskenut kierroksia, takasin esteille vaan!"

Loppupelissä Vipsu oli juuri niin kiva, kuin mä olin olettanutkin, vaikka mä en ollutkaan sille se sopivin ratsastaja. Orille oli tullut hiki niinkin kevyestä treenistä, joten mä kuivasin sitä vähän ja heitin sille loimen selkään, ennen kuin ori pääsi takaisin tarhaan. Se hörisi vähän mennessään ja liittyi sitten kavereiden seuraan nyhtämään kellastuvaa nurmea.