Vaalaman Silvanus

Kuvista kiitos kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ♥

Perustiedot

Virallinen nimi:	Vaalaman Silvanus, "Pan"	Syntynyt:	14.10.2018 8v
Rekisterinumero:	VH20-018-0199	Rotu & sukupuoli:	Suomenhevosori
Säkäkorkeus:	158cm	Väritys:	Punarautias
Kasvattaja:	Vaalama	Omistaja:	Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji:	Kenttäratsastus	Koulutustaso:	CIC1

• SV-III 20.08.2020 pistein 44,8

• KEV-II 03.09.2020 pistein 23

• (R) KTK-II 31.07.2020 pistein 72

• KERJ-I 31.10.2021 pistein 102

"Katohan tätä", Laten vaimea, normaalia korkeampi ääni oli saanut vaaleat kulmakarvat kohoamaan hieman. Ne muutamat kerrat, kun kissankellosilmät olivat tuikkineet samalla tavalla innostuksesta, pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Pian se särönäyttöinen työ_miehen puhelin oli ollut melkein nenässäni kiinni parrankarhea poski omaani vasten.
"Jaa mitä - onko tuo hev- suomenhevonen?!" Olin tuijottanut ensin näyttöä, sitten Latea järkyttyneenä. Olinhan toki nähnyt, luonnollisesti, hevosia ennenkin mutta konteksti oli sillä hetkellä ollut niin absurdi. Late näyttämässä minulle hevosta, eikä toisin päin. No, kerta se oli ensimmäinenkin näköjään.
"Aattelin että kun on kenttäpainotteinen ja lyhykänen suvultaan, vois olla hyvä lisä jalostukseen." Olin katsonut käden rapsuttavan elovenavaaleahiuksista niskaa ja sitä lievää nousevaa punaa suomalaisenkalpealla iholla Laten poskilla. Monta hämmentynyttä suukkoa myöhemmin olin ottanut yhteyttä Silvanuksen kasvattajaan Callaan, jolta sattumoisin olikin jo kaksi kenttätammaa tallissa. Ja nyt oli kolmas, ori tosin. Laten eka löytö.

Pan on siunattu sellaisilla luonteenpiirteillä, joita voisi vain toivoa olevan jokaisella kilpahevosella. Tämän lausahduksen perusteella tietenkin kaikki nyt olettavat, että Pan on mitä täydellisin ja upein hevonen, jota kilpakentät päällään kantaa. Hyvin vaatimattomasti Pania on helppo kuvailla juurikin näin. Jokaisella pilvellä on hopeareunus, sanotaan, mutta Pan kylpee tuossa hopeanauhassa.

Ylistykset sikseen. Pan on mukava hevonen, jota jokaisen on helppo käsitellä. Sen kanssa pärjää nuoremmatkin, vaikkakin orimaiset piirteet ottavat nopeasti vallan etenkin ulkosalla taluttaessa. Jos riimunnarun päässä on joku, jota Pan ei ihan koe arvoisekseen, se varmasti vie taluttajaa kuin pässiä narussa. Ei ilkeyttään, vaan lähinnä piittaamattomuuttaan. Ei sitä niinkään kiinnosta, onko se hyvä vai huono käytökseltään. Pan on kuitenkin siinä iässä, että se ymmärtää asioiden olevan itselleen helpompia, kun on yhteistyökykyinen. Näin ollen niin hoitajat, kengittäjät kuin eläinlääkäritkin saavat käsitellä Pania mukisematta.

Ratsuna Pan on sieltä motivoituneemmasta päästä. Heikompaa saattaa helposti alkaa hirvittämään pienikokoisen, mutta herkästi kuumuvan ja isoliikkeisen Panin selässä. Pan kuumuu nopeasti tehtävässä kuin tehtävässä, joten sen ratsastaminen vaatii kokemusta. Kouluradalla Panin vahvuuksia on sen näyttävät liikkeet, joissa on energiaa. Se on aika ketterä ja nopealiikkeinen, mikä tekee myös koulukiemuroista helppoa katseltavaa. Ratsastajalta se taas vaatii jatkuvaa työskentelyä ja ennakointia. Pan ei ole automaatti, joka osaisi ennustaa seuraavan tehtävän, vaan se olettaa myös ratsastajan olevan jatkuvasti sitä edellä.
Esteillä Pan vasta kuumuukin. Se on hyvin malttamaton pääsemään radalle, eikä siedä omasta mielestään turhaa jarruttelua. Hyvä puoli on Panin lahjakkuus. Vaikka ratsastaja päästäisi hevosen pitkälle ohjalle ja sulkisi itse silmänsä, Pan hyppäisi puhtaan radan. Tyyli sitten voikin olla mitä vain. Pan on loistava hyppääjä, joka vetää aina vähän korkealta ja kovaa. Ratsastajalta se tarvitsee kuitenkin tukea etenkin esteiden välissä.
Maastossa Pan on varma ratsu, eikä sitä haittaa hankalampikaan kulkureitti. Pan on välillä niin itsevarma, että ratsastajan on ihan hyvä himmata sen menoa. Maastoesteillä orin meno on pitkälti sitä samaa, kuin kentälläkin; esteet hypätään huolettomalla itsevarmuudella ja kovaa. Maastoesteillä Pan on ehdottomasti vahvimmillaan, kun ei olla rajatulla kentällä, jossa myös esteiden pienissä väleissä tapahtuu paljon. Pan ei välttämättä epäröi, vaikka ratsastaja epäröisi. Sen takia moni tutustuu maastoesteiden saloihin nimenomaan Panin kanssa. Toki tämä vaatii ratsastettavuudeltaan ennestään jo suhteellisen vahvaa pohjaa.

Pan on mielellään siellä missä tapahtuu. Siksi sen kanssa matkustaminenkin on helppoa, koska ori on avoimin mielin matkalla uusiin tilanteisiin. Kisapaikoilla se on vähän häsääjä ja olisi miellään huomion keskipisteenä jatkuvasti. Tammoille huutelu ja muu meuhkaaminen loppuu yleensä kun on päästy asettumaan aloilleen. Viimeistään lämmittelyn alkaessa Pan osaa onneksi keskittyä hyvin työntekoon.

Luonteen on kirjoittanut Cery

Sukutaulu

i. Ruurikki sph, rautias, 147cm	ii. Aarnetti sh, punarautias, 157cm	iii. Hentrikki sh, tummanpunarautias, 159cm
		iie. Petriikka sh, tummanpunarautias, 155cm
	ie. Kiamilla sh, punarautias, 155cm	iei. Penhartti sh, tummanpunarautias, 156cm
		iee. Jinka sh, punarautias, 155cm
e. Hopiavuoren Tilda sh, rautias, 158cm	ei. Vaaheren Hupacco sh, punarautias, 157cm	eii. Huippuheppu sh, rautias, 159cm
		eie. Outotumma sh, rautias, 160cm
	ee. Lintusalon Amilla sh, punarautias, 151cm	eei. Varman Vietikäs sh, rautias, 153cm
		eee. Napakymppi sh, punarautias, 153cm

Isälinja: Ruurikki (1)

Emälinja: Hopiavuoren Tilda (1)

Klikkaa tästä nähdäksesi sukuselvity!

isänisä Aarnetti oli sangen komea ori, jolla oli pitkä silmille asti ulottuva liinaharja. Aarnetilta ei varsana odotettu paljoa, sillä se oli pienikokoinen ja hentorakenteinen varsana, mutta kasvaessaan ori tukevoitui ja kun sen ratsukoulutus aloitettiin saatiin huomata, että oriilla oli lahjoja niin esteille kuin kouluunkin. 3-vuotiaana Aarnetti ei kuitenkaan lahjoistaan huolimatta menestynyt nuorten suomenhevosten laatuarvostelussa eikä päässyt edes karsinnasta finaaliin. Sitä seuraavat vuodet oriin kanssa kuitenkin harjoiteltiin ahkerasti, mikä tuottikin tulosta, sillä 4-,5- ja 6-vuotis ikäluokkakilpailuissa oriin suoritukset hipoivat ikäluokkansa kärkeä. Aarnetin omistaja ei kuitenkaan ollut matkustavaista sorttia ja vaikka oriilla olisikin riittänyt lahjoja kansalliselle tasolle asti tyydyttiin sen kanssa kiertelemään aluetason kisoja lähinnä koulu-ja esteratsastuksessa, mutta sen kanssa startattiin pariin otteeseen myös kenttäkilpailuissa, joissa ei kuitenkaan sen suurempaa menestystä tullut. Oriin saavuttaessa 10-vuoden iän päätti sen omistaja ilmoittaa oriinsa kantakirjattavaksi, sillä hän oli jo saanut joitain kyselyitä tammojen omistajilta. Aarnetti kantakirjattiinkin hienosti II-palkinnolla ja lausunnossa kehuttiin sen hyviä jalka-asentoja, tyyppejä, pyöreää sopusuhtaista runkoa sekä hyvää selkätekniikkaa hypättäessä. Samaisessa lausunnossa oriin liikkeitä kuitenkin moitittiin kiireisiksi ja jäykiksi sekä jalkatekniikkaa hypättäessä puutteelliseksi. Tämä ei kuitenkaan tamman omistajia tuntunut haittaavan, sillä ori ehti astua elämänsä aikana kymmeniä tammoja ennen kuin se äkillisesti kuoli ähkyyn 16-vuoden ikäisenä. Jälkeläisilleen Aarnetti periytti hyviä tyyppejään sekä hyvää ryhtiään.

isänemä Kiamilla oli luonteeltaa hivenen levoton tammaneiti eikä tullut kovinkaan hyvin toimeen toisten hevosten kanssa. Tamma oli sen sijaan hyvin ihmisrakas, mikä näkyi lähinnä siinä että tamma oli loputtoman kärsivällinen lasten kanssa antaen näiden tehdä miltei mitä vain itselleen. Kiamilla toimi lähestulkoon kokoikänsä ratsastuskouluhevosena, joskin kokeneemmat tuntiratsastajat kilpailivat sen kanssa seurakisoissa sekä tuntiratsastajien mestaruuksissa sekä koulu-että esteratsastuksessa hyvällä menestyksellä. Tamman jäädessä eläkkeelle tuntihevosen hommista myytiin se sen pitkäaikaiselle hoitajalle, jonka luona Kiamilla sai lähinnä olla laitumella vaikka sen kanssa käytiinkin silloin tällöin maastossa ja kentällä pyörimässä, jottei tamman lihaskunto aivan kokonaan katoaisi. Tamma myöskin astutettiin kolmesti, mutta varsoi vain kahdesti, sillä sekä Kiamilla että se kolmas varsa menehtyivät viimeisessä synnytyksessä. Kahdelle elossa olevalle jälkeläiselleen tamma kuitenkin periytti hyvi tyyppejään, pyöreää runkoaan sekä tahdikkaita mutta hivenen etupainoisia liikkeitään.

Sukuselvityksen on kirjoittanut Tuulia T.

Jälkeläiset

tamma Väjen Kulttirunoja	syntynyt 01.12.2020	tammasta Karhurunoja	omistajana VRL-03515
tamma Väjen Auringonpalvoja	syntynyt 04.12.2020	tammasta Satulinnan Aurinkoinen	jäi kotiin

Kilpailumenestys porrastetuissa

ominaisuuspisteet: 1882.06
nopeus: 415.65
kestävyys: 415.65
hyppykapasiteetti: 525.38
rohkeus: 525.38

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla 5 / 4

Päiväkirja & valmennukset

Estevalmennus 356 sanaa, valmentajana Nikki

Seuraavana esteradalla oli hauska herasilmäinen Pan. Hyppääjänä se oli kuuma ja voimakas, joten sen selässä sai kyllä olla hereillä. Tänään oli tarkoitus hypätä Panin kanssa metrikymmentä, joten olin rakentanut varsin korkean radan maneesiin; Ulkona oli nätti, hieman harmaa sää, mutta kenttä oli liian liukas estetreeniin. Joukossa oli muutama matalampi este lähinnä verryttelyä ajatellen, muutoin lähes kaikki esteet olivat lähempänä metriä tai ylikin.

Pan oli hereillä heti esteet nähdessään, ja sen askelluksessa oli hyvää pontta jo verryttelyn alussa. Ori sai kuitenkin malttaa mielensä ja lämmitellä huolellisesti, jotta se ei rikkoisi itseään korkeilla esteillä. Vapaapäivän viettänyt Pan tanssahteli ja venkoili hieman allani, se kun olisi halunnut jo radalle. Verryttely sujui esteiden välissä. Kun orin laukka tuntui irtonaiselta ja hyvältä, Pan sai hypätä matalat esteet ja tehdä taivutusharjoituksia. Raudikon häntä pyöri ja se tuntui jo nyt painavan hieman kädelle innostuksissaan. "Ota kuule ihan rauhassa", juttelin orille, joka meinasi kulkea rintakehä edellä ja kauhoi hieman ilmaa etujaloillaan yrittäessään päästä laukalle. Siitä olisi varmaan saanut ihan näppärän kouluratsun, jos se osaisi tehdä samoja juttuja ilman esterataa nenänsä alla.

Ori oli aivan valmis, kun ohjasin sen vihdoin korkean radan matalimmalle osalle, mistä johtuen se lähti aivan liian kovaa. Istuin syvälle satulaan ja pidättelin hevosta, kunnes Pan lopulta hidasti ja korjasi lähestymistään. Voimakas ponnistus heilautti minut hieman turhan paljon orin kaulalle, minkä vuoksi seuraava lähestyminen meni hieman pilalle. Pan meni kyllä yli, mutta täpärämmin, kuin olisin toivonut. Seuraavalle esteelle päästessä olin jo toipunut ja Pan oli paremmin hallinnassani, joten se sai näyttää, miten hieno hyppääjä se oikeasti oli; Taitoa oli vähintään yhtä paljon, kuin energiaa.

Taisin tuudittautua liikaa hyvään treeniin Panin kanssa, sillä vaikka se oli mennyt hurjan hyvin lähes koko ratsastuksen, nyt se alkoi kulkemaan pelkällä höyryllä, ja pääsi lähestymään pystyestettä ihan liian vauhdikkaasti, mistä johtuen Pan kielsi esteen. Se loikkasi sivulle varsin näyttävästi ja samalla pääsi eroon ratsastajastaan. Löysin itseni pudonneiden puomien joukosta selkä ja vasen sääri varsin kipeänä, mutta mikään ei tuntunut murtuneen; Selkä oli saattanut venähtää. Koska treeni kuitenkin on paras lopettaa onnistumiseen ja selkään pitää kiivetä takaisin, otin Panin kiinni ja nousin satulaan uudestaan. Hyppäsin orin kanssa enää vain matalat lämmittelyesteet, minkä jälkeen kävelin sen kanssa pitkät loppukäynnit.

Takapajulalainen vieraskuski, 303 sanaa, kirjoittanut Lissu

Tällä kertaa Katariina antoi ratsukseni ihan hevoskokoisen yksilön saatesanoin "sillä on sitten virtaa". Laitellessani loistoliinakkoa Pania kuntoon ori katseli minua uteliaana, ei tehnyt mistään mitään numeroa ja oli kaikin puolin mutkattoman, yhteistyöhaluisen oloinen hevonen. Tallikäytöksestä siis täydet pisteet ja papukaijamerkki.

Jo alkuverryttelyjen aikana minulle valkeni, ettei orista tosiaan vauhtia, tai työmotivaatio, puuttunut. Pan ei varmasti ottanut yhtäkään löysää, vetelää askelta, vaan askelsi ensimmäisestä käyntiaskeleesta lähtien moottori hyristen hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä. Liike kulki koko kropan läpi, takaosa ei laahannut hetkeäkään. Liikkeet tuntuivat melkoisen isoilta, hevonen vahvalta ja jäntevältä, toistaiseksi mukavan rennolta. Verryttelin pitkän kaavan kautta, asettelin ja taivuttelin, jumppasin hevosta kaikin puolin auki, uusi taivutus ja suoristus.. Ravissa ja laukassa kaikki Panissa, erityisesti sen takaosassa, oleva voima tuntui vielä paremmin kun käynnissä – samaten ne Katariinan saatesanat. Virtaa tässä kiiltokuvaliinakossa tosiaan oli, orihan tuntui vallan kuumuvan päästessään työskentelemään reippaammassa askellajissa.

Jatkoin verryttelyistä pohkeenväistöllä sekä pääty-ympyröillä, joiden kokoa vaihtelin jokaisella suorituskerralla. Mikäli Pan kiirehti yhtään, tein uuden ympyrän edellisen pääty-ympyrän perään, edellistä suuremman tai pienemmän. Ori odotti apujani, ei ennakoinut tai lähtenyt tekemään omiaan, mutta muutaman kerran avut saadessaan Pan vähän kuin syöksähti suorittamaan tehtävää. Joten malttia, malttia. Ratsastaessani ravissa pohkeenväistöä pois uralta ja takaisin pohdin, miten haluan seuraavalla vierailullani nähdä Panin Katariinan ratsastamana, silmäillä orin liikkeitä kunnolla eikä selästä käsin tunnustellen. Selästä käsin ne tuntuvat hiton hyviltä!

Ratsastin koko vajaan tunnin treenimme aika perusasioita; pysähdyksiä sekä peruutuksia, temponvaihteluita ja siirtymisiä, pääty-ympyröiden seuraksi suurta kahdeksikkoa sekä lävistäjiä, jokunen kolmi- ja nelikaarinen kiemuraura. Sain Panin käyntiin sekä raviin mukavasti rentoutta, suurin kuumuminen ja rentouden katoaminen innostuneeseen jännittyneisyyteen tapahtui vähemmän yllättäen laukassa. Tämmöisillä hevosilla ratsastaminen on todella palkitsevaa, koko ajan on pakko tehdä töitä, ajatuksiinsa unohtuminen ei ole mikään vaihtoehto (eikä saisi olla laiskempienkaan hevosten kanssa). Olin äärettömän tyytyväinen Panin työpanokseen, sen innokkuuteen sekä eteenpäinpyrkimykseen. Liinakon kanssa työskentely oli yksinkertaisesti ilo, joka kyllä paistoi pitkän aikaa kasvoiltani leveänä hymynä.