Haltiasalon Valhalla

Puomijumppaa 309 sanaa Hazelin kirjoittamana

Mua yleensä pyydettiin läpiratsastamaan ne hevoset, joita kukaan muu ei halunnut ratsastaa. Mun kontolle jätettiin aina ne purevat, viattomia ihmisiä syövät hirmut, joiden työmotivaatio oli puhtaasti nolla. Siksi mä olin aluksi hyvin epäileväinen, kun Katariina ehdotti, että voisin vierailullani Haltiasaloon jumppailla Valla-nimistä tammaa vähän puomitehtävillä. Aluksi ajattelinkin kieltäytyä, mutta nähdessäni lempeän raudikon tarhassaan päätin, että ehkä mä voisin tämän kerran suostua.

Yllätyksekseni Valla osoittautui varsin kivaksi tuttavuudeksi. Ei se purrut tai yrittänyt syödä mua. Toisaalta ei se osoittanut juurikaan muunkaanlaista kiinnostusta mua kohtaan, kun harjailin tammaa ja heitin sille varusteet niskaan. Katariina oli kuvaillut Vallaa yksinkertaisesti “suomalaiseksi” ja sitä se kyllä toden totta olikin. Koko hoitosession ajan tamma nuokkui silmät ummessa takajalkaansa lepuuttaen ja vähän välitti siitä, mitä mä sille tein. Siinä vaiheessa mä en ollut ihan varma, saisinko niin makeasti torkkuvan tamman raahattua edes kentälle saakka.

Valla kuitenkin heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun mä patistin sitä heti alkuraveilla tekemään muutamia väistöjä ja asetin sekä taivutin tammaa ympyröillä. Kovin sutjakas rautias ei kieltämättä liikkeissään ollut, mutta ihailtavan yritteliäs siitä huolimatta. Sitä paitsi se esitteli ihan mielettömän hyvää laukkaa molempiin suuntiin ja tamman pyöristyessä siitä irtosi lisää myös vauhtia.

Katariina oli raahannut maneesiin erivärisiä puomeja ja tehnyt niistä muutaman helpon tehtävän. Aluksi tarkoituksena oli ihan vain ravata tavallisen puomijonon yli. Puomit kolahtelivat ikävästi muutamalla ensimmäisellä kerralla, mutta pikkuhiljaa Valla kantoi itseään paremmin ja sai raahattua ruhonsa puomien yli kunnialla. Kun puomit oli ylitetty onnistuneesti pari kertaa molempiin suuntiin, siirryimme pienen jumppasarjan pariin. Aluksi lähdin itse vähän turhaan ajamaan Vallaa esteelle ja “yliratsastamaan”, josta sainkin tammalta palautteeksi heti ensimmäiselle esteelle kiellon. Jaksaessani itse kuitenkin istua rauhassa ja olla häseltämättä turhia, alkoi homma kuitenkin selkeästi toimia.

Hyppäsimme lopuksi ihan pientä, helppoa rataakin, jonka Valla suoritti varsin tyylipuhtaasti - ratsastajalla sen sijaan olisi ollut vähän petrattavaa teiden ratsastamisessa. Eihän meidän vauhti varsinaisesti päätä huimannut, mutta pääasia oli kai se, että kaikilla oli ollut hauskaa.

Päiväkirjamerkintä 552 sanaa Nikkin kirjoittamana

Hektisen päivän päätteeksi on tärkeä rentoutua. Olin pyörinyt koko aamun nuorikkojen kanssa, ja sitten vielä lähes koko päivän kisareissulla siinä hirveässä hälinässä, ja nyt olin vielä illasaikaan aivan ylivirittynyt kaikesta jännityksestä, keskittymisestä ja ennen kaikkea kahvista; Nukkumisesta ei tulisi yhtään mitään, jos en saisi kierroksia alas. Ei tullut lainkaan yllätyksenä, että päädyin hakemaan Vallan tarhastaan. Raudikko seisoi ilta-auringossa laiduntamassa kesän viimeisiä vihreitä ruohontupsuja ja huiski hännällään muutamaa kesästä selviytynyttä kärpästä, laskevan auringon värjätessä tammaa punertavaksi. Kutsuin Vallaa, ja se nosti päänsä, käänsi korviaan, ja lähti sitten lungisti lähestymään porttia. Sillä ei ollut ikinä kiire minnekään, ja juuri sen takia se oli niin täydellinen kaveri tilanteeseen.

Valla seurasi kiltisti perässä, kun lähdin pitkällä riimunnarulla taluttamaan sitä kohti tallia. Joku saattaisi sanoa Vallaa tylsäksi hevoseksi, vaikka oikeasti sen tyyneys on vain hyvää vaihtelua vauhtiveikkoihin. Tamma oli ensin menossa karsinaansa, mutta kävi kuuliaisesti hoitopaikalle seisomaan, kun se hoksasi minne sitä oltiin viemässä. Tamman saattoi turvallisin mielin jättää käytävälle hetkeksi seisomaan ja käydä hakemassa sen harjapakin. Tallin häly rupesi hiljenemään, ja paikalla alkoi olemaan enää iltavuorossa olevat työntekijät, kun hevosia alettiin vähitellen pakkaamaan talliin. Valla seurasi vähäisiä tapahtumia puolella korvalla, mutta pääasiassa se vain nuokkui. Lähinnä oman sieluni vuoksi päätin harjata tamman kaikessa rauhassa, aloittaen kumisualla ja hierovin, pyörivin liikkein.

Kumisukaa seurasi pehmeä harja ja pölyharja. Valla nosti jalat pyynnöstä niiden puhdistamista varten, ja esimerkillisesti piti jalkansa ylhäällä, kunnes sai luvan laskea. Hunajaiset korvat kääntyilivät satunnaisesti, kun tallista kuului ääniä, ja toisinaan se jäi kuuntelemaan, kun höpöttelin sille jonninjoutavia. Olin ajatellut lähteä Vallan kanssa kävelylenkille, mutta bongasin varustehuoneen nurkasta aavistuksen pölyiset valjaat, ja Vallan kanssa nyt saattoi huoletta tehdä mitä vain; Ja pitihän vanhanajan suomenhevosen nyt sopia vaunujenkin eteen. Siispä tamma sai selkäänsä valjaat, ja suitsiinsa ajo-ohjat. Ei se ollut siitä moksiskaan.

Kärryt löytyivät pihansyrjästä ja sopivat loistavasti Vallan taakse. Sidoin aisat kiinni valjaisiin, ja kävin kärryihin istumaan ajoraipan kanssa - varmuuden vuoksi, vaikka en uskonutkaan tarvitsevani sitä. Valla lähti ääniavulla käynnissä kohti tasaisia maastoja, jotka soveltuisivat kärryajoon. Raudikko liikkui tyynesti kärryjen edessä, ja otin tamman suloisesta pyllystä kuvankin Instagramiin; #suomenhevonen, #kärryillä. Hitaasti ohikulkeva luontomaisema tyynnytti, ja Vallan kavioista lähtevä ääni hiekkatietä vasten oli kuin musiikkia sielulle. Hengitin raikasta syysilmaa keuhkojen täydeltä, ja annoin virittyneisyyden valua ulos hengityksen mukana. Vallan korvat kääntyivät taaksepäin merkiksi, että se kuunteli. Puhelin tammalle hiljaa, ja kerroin sille välillä, mitä tehdä. Se kuunteli ohjasapuja herkästi, eikä raippaa näyttänyt tarvittavan.

Valla nosti ravin vaivattomasti ja eteni tasaisessa tahdissa, eikä sillä vieläkään ollut kiire minnekään. Tamma ei tuntunut edes huomaavan takanaan olevia kärryjä, joten sen kanssa oli epäilemättä ajettu jonkin verran. Toivoin, että olisin voinut nähdä, miten hienolta Valla näytti kärryjen edessä, ja laitoin korvan taakse, että sen kanssa pitäisi ajaa joku päivä ja ottaa joku mukaan valokuvaamaan. Pidätin Vallaa hieman, ja se vaihtoi takaisin leppoisaan käyntiinsä, vaikka oli sen askelluksessa jo enemmän pontta kuin tallipihasta lähtiessä.

Tamma pääsi vielä lenkin aikana ottamaan vähän laukkapätkiäkin, ennen kuin se sai ottaa loppukäynnit ja kävellä kotiinpäin ihan hiljakseen. Omatkin kierrokset olivat laskeneet Vallan kanssa puuhatessa, ja väsymys alkoi jo tehdä kotiaan silmien taakse, kun koko päivän energiankulutus jysähti kerralla harteille. Raudikko veti kuitenkin kärryt kotiin asti, ja pysähtyi sitten keskelle pihaa. Irroitin kärryt, työnsin ne takaisin paikalleen ja vein Vallan sisälle. Turhaksi jäänyt raippa löysi oman paikkansa, kuten valjaatkin, ja harjasin Vallan vielä kerran läpi, joskin tällä kertaa aiempaa reippaammin, jotta se pääsisi pistelemään iltaruokia naamaansa.

Päiväkirjamerkintä työnimellä Kurkisen zeniläinen hetki Vallan selässä, 313 sanaa

Vallan selkä tuntuu tutulta, emä ja tytär ovat selkeästi samasta puusta. Kyrani on rauhallinen, sopeutuvainen hevonen, ja rauhallinen on sen emäkin. Suorastaan seesteinen. Tarkastan vielä kerran jalustinhihnat, kiristän satulavyön loppuun, kumarrun rapsuttamaan tamman kaulaa sekä juttelen puoliääneen muutamia kehusanoja. Vallan toinen korva kääntyy minua kohden, kuuntelemaan. Huolellisesta jalustinhihnojen mittaamisesta huolimatta nostan jalustimet ylös; ratsastan alkuverryttelyt tällä kertaa ilman jalustimia.

Huomaan nopeasti, miten rehellisesti Valla peilaa apujani. Kun pyydän käyntiä, se kyllä kävelee, mutta aktiivista käyntiä pitää erikseen pyytää. Kokeilen aivan tahallani, miten ratsuni suhtautuu, jos ratsastan vähän puolivillaisesti ja sinne päin. En ratsasta kulmia kunnolla, viestitän vain vähän ohimennen, että tässä voi myös kääntyä ennen aitaan törmäämistä. En pyydä kunnollista käyntiä tai ravia, edes täsmällistä siirtymistä. Vallan zeniläinen sininen hetki ei saa edes säröä, tamma ei protestoi tai mene hämmennyksiin. Ei se toisaalta työskentelekään, vaan tekee asiat juuri niin ohimennen ja minimipanoksella kuin miten minäkin ne ratsastin. Huomaan hymyileväni, Valla on selkeästi Kyran emä.

Ryhdyn rauhallisesti ratsastamaan vähemmän huolimattomasti, pyydän asioita kunnolla, ratsastan jokaisen kulman, kaarteen, asetuksen ja suoristuksen kunnolla. Kehotan Vallaa työntämään takaosallaan, kantamaan itseään kunnolla, käyttämään vatsa- ja selkälihaksiaan. Ja Valla tekee työtä käskettyä, se ei protestoi aiemman helpon huolimattomuuden poisvientiä mitenkään, vaan kuvainnollisesti käärii hihansa, kun minäkin tein niin. Askel on pitkä, tasainen ja tahdikas, hevonen allani kuuntelee, herkistyy, työskentelee. Ravityöskentely tuntuu niin hyvältä, etten lopulta laske jalustimia alas ollenkaan, vaan jatkan ilman niitä. Pysähdykset, peruutukset, siirtymät, pohkeenväistöt ja laukannostot. Puoliympyrän kaaret sekä suorat linjat. Allani on ehdottomasti hyvä, rehellinen hevonen, sellainen, joka tekee mitä on tarvis muttei enempää. Sellainen, joka ei ratsastajaa pelasta, muttei myöskään heittäydy tahallaan kuuroksi.

Ehkä Vallan zeniläisyys tarttui minuunkin, hetkellisesti ainakin. Loppuravien aikana hymyilen entistä leveämmin, ja oikein naurahdan ääneen tajutessani mallaavani vanhojen Suomifilmien näyttelijättäriä tai ainakin heidän roolihahmojaan Vallan rooliin. Joku vaatimaton, mutta oman arvonsa tunteva, itsestään numeroa tekemätön vahva nainen. Mikä onni, että minulla on Vallan tytär, tällaisista helmistä toivoo aina palasta itselleen.

Suosittelemme

Tekijänoikeudet

© Haltiasalo 2014 - 2021. Kaikki sivulla oleva materiaali on Haltiasalon omaisuutta, ellei toisin mainita! Otsikkokuvien kuvista kiitos Tilli & kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ♥ & gromgull (CC BY 2.0). Ulkoasun on tehnyt Pihlajainen.

Huomioithan että kyseessä on virtuaalhevonen!     Please notice that this is a SIM-game horse!