Meistä
Kasvatus
Orit
Tammat
Haltiasalo

Kurjenkirma

Kuvista kiitos Tilli!

Perustiedot

Virallinen nimi: Kurjenkirma, "Kita" Syntynyt: 23.04.2019 4v 23.08.2020
Rekisterinumero: VH20-018-0627 Rotu & sukupuoli: Suomenhevostamma
Säkäkorkeus: 157cm Väritys: Vaaleanrautias
Kasvattaja: Valovirran Tila Omistaja: Haltiasalo, VRL-13283
Painotuslaji: Kenttäratsastus Koulutustaso: CIC1, vaikeustaso

•   tähdätään SV

•   tähdätään KEV

•   (R) KTK-II 30.09.2020 pistein 75

Lähes parinkymmenen aktiivisen ratsastusvuoden jälkeen pystyin sanomaan löytäneeni sen oman lajini. Myönnettäköön kouluratsastuksen olleen se, mihin olin painottanut yli puolet tästä ajasta – laji, jossa olin valmentautunut, opiskellut, treenannut. Melkein huomaamattani kylkiäisenä mukaan oli tullut esteratsastus, koska tarvitsihan jokaisen vaativan tason kouluratsastajan silti osata hypätä, varsinkin kun kyseessä oli niinkin monipuolinen rotu kuin kansallisaarteemme suomenhevonen. Esteratsastus, tai no, pilkkua viilaten, rataesteratsastus ei ollut kiehtonut samalla tavalla, kuin kouluratsastus. Kunnes muutama vuosi sitten ensimmäisen susirajalaiseni hommatessani tutustuin kunnolla kenttäratsastukseen. Kaikki kolme lajia samassa paketissa. Ja omaan mieltymykseeni, siihen jo lapsuudessa opittuun avojaloin juoksemiseen metsätiellä käpyjä väistellen tai mättäältä mättäälle hyppelehtien unohtamatta hiekkatörmäseikkailuja, maastoesteratsastus oli rataesteisiin nähden kuin hupiajelu. Enkä ollut tajunnut, ennen kuin arMas oli asiasta huomauttanut, että meillä alkoi olla hyvinkin vahva kenttäsuokkivahvistus koulupainotteisten suokkien lisäksi. Eikä Kurjenkirman ostopäätös ollut yllätys, tiedossahan se oli ollut, että meidän tuontitammaosasto kaipasi kipeästi vahvistusta orimäärään nähden. Ja voi sitä riemua, kun Kita oli vielä naapuritilan kasvatti eikä hyvää hevosta tarvinnut lähteä etsimään paria kilometriä kauempaa.

Voin sanoa nähneeni ison kirjon luonnevaihteluita kenttäsuomenhevostammoilla, vaikka rodunomaiset piirteet ovat säilyneet enempi vähempi läsnä Takapajula TM-vahvistusta vähän osoittaen. Moneen otteeseen olen onnistunut ihastelemaan miten hyvä tuuri minulla on käynyt erityisesti orien kohdalla, tammojen ei niinkään, paitsi nyt. Vihdoin. Kita on rehellisesti se kultakimpaleiden kultakimpale, eikä sen lempeän tammankatseen alla voi olla vähän ihastumatta.
Yleisesti se on luonteeltaan kiltti, lempeä, ymmärtäväinen tamma eikä sen kanssa tarvitse pelätä tai stressata yhtään mistään. Se on rehellisesti hevonen, jonka voisin antaa kolmevuotiaalle kummilapselleni talutettavaksi ilman huolen häivää. Toimii laumassa ja yksin, ja väistää ennemmin kuin rupeaa haastamaan toisia tammoja asemasta.
Hoidettaessa Kita on helppo, se osallistuu mielellään hoitotoimenpiteisiin vaikka pitelemällä harjaa tai nostamalla valmiiksi jalkaansa tai pöristen lämmintä ilmaa kannustuksena käsipuoleen. Antaa tehdä kaikkea mukisematta, mahanalusrapsutukset on kivoja, ja vaikka tamma onkin herkänpuoleinen suustaan, ei hammasraspauksetkaan ole ollut iso toimenpide.

Ratsastaessa kuten jo aiemmin mainitsin, Kita on herkkä suustaan, joten se toimii hyvin ja herkästi ohjastuntumalla ja yhdistettynä määrätietoisiin painoapuihin tamman bravuuri on ehdottomasti kouluratsastus. Omatoimisesti se liikkuu hieman lyhyellä askeleella hyvällä temmolla, eikä sitä tarvitse juurikaan pyytää liikkumaan. Pidempää askelta vaativat taivutukset ja askellisäykset ovat ajoittain hieman hankalia, mutta tehokkaalla treenaamisella sekin kehittyy.
Esteillä lyhyehkö, ketterä askellus on tehokas tiukoissa mutkissa ja ahtaissa kulmissa. Suomenhevosten tapaan Kidalla on hyvä hyppytyyli luonnostaan; se nostaa reippaasti ja rohkeasti jalkojaan ja varoo esteitä. Tamma tarvitsee kuitenkin ratsastajan tukea säätelemään esteen pituutta, sillä sen hypyt ovat helposti lyhyitä mutta korkeita.
Maastoesteillä tamman kanssa ei ole ollut ongelmia, pelottavammatkin esteet ylittyvät rohkeasti ja luottaa ratsastajansa valitsemaan suuntaan ja kulmiin ongelmitta.

Kisapaikoilla Kita on yhtä miellyttävä kuin kotona. Toimii kuin unelma ja suorittaa aina parhaansa mukaan pyydetyt asiat. Matkustaminen on sen mielestä mukavaa ja kulkee nätisti yksin kuin isommallakin porukalla, missä se siitä on kehkeytynyt hyvä malliesimerkki hermostuneemmille reissaajille.

Sukutaulu

i. Haikaranhiitti
sh, tummanpunarautias, 157cm
ii. Variksenvoitto
sh, punarautias, 154cm
iii. Lokinloikka
sh, punarautias, 150cm
iie. Naakkaneiti
sh, tummanpunarautias, 158cm
ie. Joutsenjuoksu
sh, punarautias, 161cm
iei. Matkasuure
sh, punarautias, 161cm
iee. Joutsenprinsessa
sh, tummanpunarautias, 163cm
e. Valovirran Kurkipilli
sh, tummanpunarautias, 156cm
ei. Lintukoto
sh, punarautias, 158cm
eii. Taivaankansi
sh, punarautias, 161cm
eie. Luontoäiti
sh, punarautias, 157cm
ee. Valovirran Pajupilli
sh, tummanpunarautias, 159cm
eei. Erotuomari
sh, tummanpunarautias, 160cm
eee. Valovirran Pihla
sh, punarautias, 156cm

Klikkaa tästä nähdäksesi sukuselvitys!

Jälkeläiset

ori Väjen Mehtäkirma syntynyt 05.12.2020 orista Mehtäjuhta omistajana VRL-14333
ori Väjen Kunmituskurkia syntynyt 03.01.2021 orista Kunmitusjuttuja jäi kotiin

Kilpailumenestys porrastetuissa

Ominaispisteet:
Nopeus ja kestävyys:
Hyppykapasiteetti ja rohkeus:
Kuuliaisuus ja luonne:
Tahti ja irtonaisuus:
Tarkkuus ja ketteryys:

Kilpailee porrastetuissa kenttäkilpailuissa tasolla /

VSR Cup kenttäratsastus

KERJ Cup

Päiväkirja & valmennukset

Maastoestevalmennus 454 sanaa, valmentajana Sanni Sotamaalauksesta

Sam oli Hiivurissa koko kuukauden, joten mun oli pakko keksiä itselleni jotain tekemistä, ja niin mä päädyin taas Haltiasaloon, vähän silleen ex tempore... Soitin kyllä etukäteen, mutta noin niin kuin kaksikymmentä minuuttia ennen saapumista. Katariina oli enemmän kuin hämillään; Onneksi se otti mut kuitenkin avosylin vastaan ja esitteli uusia nelijalkaisiaan mielellään. Miten mä sitten aina päädynkään valmentamaan sen hevosia on mulle yhä mysteeri. Tällä kertaa valmennettavaksi valikoitui Katariinan uusi kenttänuori; sukkajalkatamma, johon mä rakastuin korviani myöten heti, kun se saapui mun silmieni eteen. Sen nimi oli Kita.

Kurjenkirma oli sellainen tamma, että mä olisin voinut napata sen kainaloon ja viedä mukanani Sotikseen. Se oli niin mielettömän kaunis eikä edes sellainen tyypillinen muodoton suomitankki, joita mä en vieläkään voinut oikein sietää. Nelivuotias se kuulemma oli, mutta se liikkui niin hienosti Katariinan alla, ja oli alusta asti kuulolla. Se käveli pää ilmassa mun vierelläni, kun me suunnattiin maastoon, koska Kita pääsisi tänään kuulemma maastoesteille. Katariina kertoi tamman hypänneen kyllä, joten homma oli jo muovautumassa, mutta valmis maastokenguru Kita ei vielä ollut, joten pääsisin vaikuttamaan sen ratsutukseen maastakäsin - ja ehkä jopa kävelemään sen kanssa loppukäynnit. Huono kannuste; nyt mulla oli vaikeuksia keskittyä valmentamaan, kun mä paloin vaan halusta päästä Kitan satulaan. Se oli niin hieno.

Raudikon korvat osoittivat eteenpäin, kun se rupesi liikkumaan irtonaisesti ja vetreytymään kunnolla. Katariina lämmitteli hevosta maastoradalla esteiden vieressä ja välissä. Radalla oli pääasiassa matalampaa estettä, vaikka jonain kauniina päivänä Kita kyllä liitäisi vaikka millaisen hirmuesteen ylitse noilla jaloilla. Ei, mä en pääsisi kyllä yli enkä ympäri siitä, miten kaunis se.

Lopulta Katariina ja Kita olivat valmiita aloittamaan työskentelyn. Seurasin vain vierestä, kun Katariina sai aluksi näyttää, miten Kita suoritti ilman sen kummempia ohjeita, ja ratsasti tamman muutaman ohuen tukkiesteen ylitse. Kitalla oli luonnostaan hyvä meno, mutta aavistuksen epäluuloinen se oli, kaiketi nuoruuttaan ja kokemattomuuttaan. Tamma lähestyi kuitenkin reippaasti, kuunteli ratsastajaa ja teki kuten pyydettiin. Katariina sai harjoitella pienestä kulmastakin ratsastamista; Aikanaan kulmat varmasti kasvaisivat, ja Kita saisi opetella sitä mukaa. Se heilutteli korviaan ja vähän empi, ja vaikka se jo hieman ponnistikin, se päätti loikkansa lyhyeen ja seisahtui ennen estettä, melkein heilauttaen ratsastajansakin alas. "Kyllä siitä hyvä tulee, se on nuori", totesin radan reunalta, vaikka kyllähän Katariina sen varmasti tiesi itsekin.
"Ratsasta takas ja tuu uudestaan."

Tällä kertaa Kita tuli esteen toiselle puolelle asti, ja Katariina sai kehua tammaa ihan kunnolla. Rautiaan työpäivä ei tietenkään päättynyt siihen, mutta yksikin voitto teki treenistä jo sen arvoisen. Kita lämpesi vähitellen esteille, mutta Katariina kertoi sen olevan ihan yleistä; Treenin loppupäätä kohden Kita rupesi tekemään töitä vähän innokkaammin, mutta seuraavaan kertaan into oli jo laantunut.
"Sillä selkeesti on kuitenkin tahtoa ja taitoa suorittaa, siitä tulee kuule nainen oikein mallikas, se on vaan vähän nuori ja ujo! Ainahan sä voit myydä sen mulle, jos ei kiinnosta..."

Päiväkirjamerkintä 201 sanaa, kirjoittajana Jenna Räiskyvän Suomenhevosista

Näyttelyiden lomassa tarjosin Katariinalle apua hevosten liikutuksessa, ja nainen ottikin tarjotun avun mielellään vastaan. Sain liikutettavakseni vasta nelivuotiaan Kita-tamman. Tällä olisi kuulemma vähän kevyempi päivä tänään, joten lupasin juoksuttaa tamman. Hain tamman harjat ja varusteet ennen kuin hain liinakon karsinalle tarhastaan. Tamma kulki nätisti vierellä karsinaansa asti, jossa kävin sen kropan läpi harjaamalla ja lopuksi tarkistin neidin kaviot. Varustaessa osallistuvainen tamma oli hieman häiritsevä, sillä juoksutusvyön kiinnittäminen oli oma projektinsa tamman venkoillessa nähdäkseen tapahtumat. Suitsiessa sitten pääsikin helpommalla, kun tamma otti ihan nätisti kuolaimet suuhunsa ja antoi laittaa remmit sopivalle kireydelle.

Koska sää oli hyvä, päätin viedä Kidan kentälle, jossa ei juuri nyt ollut ketään. Taluttelin tammaa ympäri kenttää alkuverryttelyksi ja otettiin pari ravi pätkääkin mukaan ennen kuin pysäytin tamman ja kiinnitin ohjat vyöhön kiinni. Tämän jälkeen haettiin vielä raippa mukaan ennen siirtymistä isolle keskiympyrälle. Ensin pyysin tammalta reipasta käyntiä ja käynnin ollessa tahdikasta tehtiin siirtymisiä raviin ja takaisin käyntiin. Kita totteli ikäisekseen harvinaisen nopeasti ja kuuliaisesti, joten sitä oli varsin miellyttävä juoksuttaa. Suuntaa vaihdeltiin useita kertoja jumien välttämiseksi. Kita liikkui nätisti läpi juoksutuksen eli noin parin kymmenen minuutin ajan. Tämän jälkeen irrotin tammasta liinan ja vapautin ohjat juoksutusvyöstä. Jäähdyttelyn päätin suorittaa lähimaastoissa, joten jätin ylimääräiset varusteet kentän aidalle odottamaan paluuta.

Päiväkirjamerkintä 353 sanaa, kirjoittajana ScrewDriver VRL-14365

Oli aurinkoinen tiistai aamupäivä. Eilen ja sitä edeltävänä päivänä oli satanut kuin saavista kaatamalla parin tunnin välein, mutta tämän päivän sää vaikutti lupaavalta pienelle kävelyretkelle. Niimpä aamukahvin nautittuani (omatekoinen jääkahvi, paljon halvempaa kuin Espresso Housessa) vedin kuluneet lenkkarit jalkaani ja suuntasin talliin. Aamutalli oli jo tehty tunteja sitten, olihan kello jo melkein kaksitoista. Tallissa kuului niiden muutamien talliin jääneiden hevosten heinän rouskutus, sekä ilmastoinnin puhallus, mutta muuten oli hiljaista. Suurin osa hevosista oli viety tarhaan. Nappasin siis mukaani riimunnarun ja suuntasin tarhoille tallipihan eteläpuolella, jossa tiesin ulkomuistista Kitan laiduntavan.

Tarhassa temmelsi myös kaksi muuta tammaa, jotka eivät olisi voineet vähempää minun läsnäolostani välittää, kun avasin tarhan portin ja putkahdin sisään. Kita oli minua jo vastassa. Vaaleanrautias tamma hörisi tervehdykseksi ja nuuhki taskujani kiinnostuneena.
"Sori, ei oo tällä kertaa herkkuja matkassa", pahoittelin hevoselle kiinnittäessäni riimunnarun tamman päässä valmiiksi olevaan riimuun. Kita pärskähti, mutta tuli rauhallisesti perässäni. Kaksi kaverusta jäivät tarhaan, nyt vasta huomaten toverin poissaolon. Talutin tamman hoitopuomille aivan tallin seinän vieressä ja kiinnitin riimun puomiin.
"Odotas tässä, harjat unohtui talliin", huikkasin tammalle, joka katsoi minua kiinnostuneena korvat höröllä. Hymyillen lähdin noutamaan harjoja. Palatessani hoitopuomille, oli tamma jo saanut seuraa. Sen oikeaa etujalkaa vasten kiehnäsi mustavalkoinen, minullekin tuttu tallikissa. Tamma hörisi eläimelle ja kissa naukaisi vastaukseksi. Tai kenties siksi, että se huomasi minut. Rapsutin kissan niskaa hetken, kunnes palasin askareeseeni.

Otin aikani tamman harjaamisessa. Se ei varsinaisesti ollut mitenkään erityisen likainen, mutta mielestäni sekin ansaitsi hemmotteluhetken silloin tällöin. Miten siis voisinkaan kieltäytyä? Kumisukan ja pölyharjan jälkeen selvitin vielä tamman jouhetkin, johon meni hetki. Eihän tammalla juuri ollut historiaa tapahtumista, jotka vaativat jouhien hienoksi laittoa. Jouhien ja kavioiden jälkeen kävin hakemassa tallin varustehuoneesta vielä suitset, mutta päätin jättää satulan paikoilleen. Nyt oli aika rennommalle ajelulle. Muutama hetki myöhemmin olin jo saanut itseni kavuttua nuoren tamman selkään, kunnes jostain etäältä kuului matalaa jyrinää. Tietysti tämänkin päivän piti muuttua sateiseksi... Kauempaa horisontin yläpuolella näin kuin näinkin tummia pilviä, mutta ne olivat vielä jonkin matkan päässä. Ehkä kerkeäisimme siis lyhyelle kävelylle.

Mutta ei, puoli kilometriä hiekkatietä pois tallilta sade yllätti meidät ja jouduimme kirmaamaan takaisin kotiin. Ripeästi paluusta huolimatta olimme molemmat läpimärkiä ja lämpimän tallin sekä loimien tarpeessa.

Kouluvalmennus 250 sanaa, valmentajana Minni

Ratsukko oli lopettelemassa verryttelyään saapuessani kentälle. Tutun ratsastajan kanssa sävel oli nopea löytää ja saatuani pienen esittelyn Kitasta oli helppoa päästää ratsukko jatkamaan isolla uralla, ohjeistaen ratsastajaa keräämään tamman ohjia tuntumalle. Koska Kitan heikkoudeksi oli mainittu askeleen pidentäminen, päätettiin se ottaa tänään työn alle ja ratsukon löytäessä ensin hyvän temmon käynnille, lähdettiin sen jälkeen askelta pidentämään ensin tässä askellajissa.

Alkuun Kita ei meinannut oikein ymmärtää miksi ne jalat haluttiin hieman pidemmälle kuin olisi tarpeellista, mutta hiljalleen tamman ehdoilla yrittämällä saatiin käynnin askeleeseen uutta pituutta. Kun käynnin pidentäminen onnistui parilla kolmella kerralla tähän kierrokseen, sai ratsastaja antaa tammalle pienen hengähdystauon, sekä vaihtaa omatoimisesti suuntaa, ennen kuin tehtävää alettiin kokeilemaan myös toiseen kierrokseen. Uudessa kierroksessa ratsastaja sai taas omaan tahtiinsa kerätä Kitan ohjat ja herätellä tamman jatkamaan työntekoa.

Kita oli ilmeisesti saanut jo jollain tavalla ajatuksen siemenestä kiinni, sillä tamma paransi koko ajan suoritustaan ja uuteen kierrokseen askeleen pidennys jätettiinkin vain pariin toistoon, jotta tammalle jäisi siitä käynnissä hyvä mieli ja ratsastaja sai siirtää Kitan raviin. Kita selvästi nautti reippaammasta askellajista ja hetken nollauksen jälkeen ratsastaja sai kokeilla myös ravissa askeleen pidennystä. Ensimmäisellä kerralla liikkeen tempo meinasi hieman kärsiä tehtävään pyytämisestä, mutta hiljalleen ratsukko löysi yhteisen sävelen, jonka avulla tehtävää päästiin kokeilemaan myös ravissa ja mitä varmemmaksi Kita tekemisestään tuli, sitä komeampaa askelta punarautias esitteli. Parit onnistumiset molemmissa kierroksissa riitti tähän valmennukseen ja lopuksi ratsukko sai ottaa vapaasti laukkaa ja antaa Kitan vain laukata niin pitkällä askeleella kuin tamma itse haluaa, ennen kuin annoin ratsastajalle loppupalautteen, jättäen tuon omatoimisiin loppuverryttelyihin Kitan kanssa.